Taide ja design, arvokkaat ja arvoitukselliset spekulatiiviset suunnitelmat, esineet ja taideteokset – yhtä hyvin kuten uskonnot, tiede tai filosofia – voivat antaa muodon mahdollisille maailmoille.
Olemassa olevat todellisuuden rajat ovat saavutettavissamme ja niiden saavuttaminen riippuu uskomuksista, joita me pidämme toteuttamiskelpoisina. Käsitän, että spekulatiivisen designin, taiteen ja taiteen keinoin tapahtuvan tutkimisen tehtävänä on saattaa erilaisia näkymättömiä, hitaasti ja vaikeasti lähestyttäviä teemoja ajateltavissa oleviksi ja käsinkosketeltavaksi.
Oli hahmotelma kuinka fiktiivinen tahansa, teosten olisi kuitenkin hyvä osoittaa uskottava tapahtumien kulku, joka johtaa uuteen tilanteeseen. Tulevaisuuden skenaarioiden uskottavuuden kannalta on olennaista, että ne ovat jollakin tapaa mahdollisia. Niiden on näytettävä polku nykypäivästä kohti sitä tulevaisuutta, jossa hahmotelman mukaan tulevaisuudessa olemme. Jos näin ei tapahdu, fiktio ei toimi eikä ole uskottava. Toimiva fiktio sen sijaan sallii syntymässä olevan hahmotelman yhdistämisen omaan maailmaamme ja näin voimme käyttää sitä apukeinona kriittisessä reflektiossa. Tavoin muodostuu spekulatiivinen esineiden, taideteosten, kirjoittamisen tai vaikkapa sosiaalisen fiktion tila.
Fiktiivisen “epätoden toden” alueen ulkopuolella on fantasian vyöhyke, oma maailmansa, josta on ohut linkki maailmaan, jossa elämme. Fantasia on toki tärkeä alue. Se paikka on saduille, supersankareille ja avaruusoopperalle.
Joskus spekulatiiviset taideteokset ja design-esineet täytyy valmistaa aivan oikeasti ja oikeaan mittaansa, jottei niitä pidettäisi ainoastaan utopiana tai fiktioina. Design ja taide luovat yhdessä stimuloivan kontrastin, jota voi jälkeenpäin tarkastella taidetutkimisen keinoin. Kutsun tätä tapaa spekulatiiviseksi toimintastrategiaksi, ja se voi parhaimmillaan sumentaa eroa ”todellisen toden” ja ”epätoden toden” välillä. Ensin mainittu ”todellinen tosi” on olemassa ”tässä ja nyt”, kun taas ”epätosi tosi” sijaitsee jossain näyttöpäätteiden lasien takana, taideteosten eriskummallisissa maailmoissa tai kirjojen sivuilla ihmisen mielikuvituksessa.
Todellisen totta, “oikeaa” maailmaamme ympäröi lukuisien fiktiivisten tai mahdollisten maailmojen joukko. Kun siirryn pois täältä missä asiat ovat kuten ovat, saavun mahdollisten maailmoiden ”epätoden toden” äärelle. Tällaisten fiktiivisten maailmojen luominen ja kehittäminen on kiehtovaa. Ne voivat toimia reflektiona, kritiikkinä, provokaationa ja inspiraationa.
Konkretian – arkkitehtuurin, tuotteiden tai ympäristöjen – sijaan ajattelu ja tekeminen voisi alkaa pohdinnoista. Kuinka esimerkiksi etiikka, politiikka, sosiaaliset uskomukset, arvot, pelot tai toiveet voisivat muuttua materiaalisiksi ilmaisuiksi, jotka puolestaan voisivat muuttua synekdokeeksi, osaksi, joka viittaa suurempaan kokonaisuuteen. Kutsun tätä epäuskoisuuden suspensioksi – mielikuvituksen ja kuvittelun levittämiseksi ja laajentamiseksi.
Jos haluan, että katsojat hyväksyvät ja uskovat suunnitelmani, heidän täytyy voida hälventää epäuskoisuuttaan vapaaehtoisesti. Katsojan/kokijan ja suunnittelun välinen dialogi luo onnistuessaan tilaa esteettisille kokeiluille, koska se ei pakota ketään jäljittelemään suunnittelun ja taiteen todellisuutta, eikä nojaamaan jo tiedettyihin asioihin. On tärkeää ja motivoivaa, jos edes yksi katselija tai kokija voi vapaaehtoisesti avartaa uskomuksiaan ja nauttia oman mielikuvituksensa matkasta uuteen, outoon ja leikkisään tilaan.