Käsitteitä ja kysymyksiä

Böllin Tohtori Murken kootut tauot -novellissa jumala-sanan korvaaminen yhdellä lauseella osoittautuu yllättävän hankalaksi. Böll kuvaa tässä novellissa yleistävien käsitteiden tarpeellisuutta. Yhtä lailla esimerkiksi hiljaisuuden, menettämisen, olemattoman tai minimalistisen yhtäaikainen läsnä- ja poissaolo on teema, joka ei avaudu ilman lukuisia sanoja.

Yhdysvaltalainen esseisti Rebecca Solnit tapailee tämänkaltaiselle moninaisuudelle tartuntapintaa tyhjyydestä kirjassaan A Field Guide to Getting Lost. Hän esittää menettämisen ja kaiken olemassaolevan kadottamisen lopulta olevan elämisen teemoista keskeisimmän. Tässä kirjoituksessa hahmotan ja konkretisoin läsnä- ja poissaolon teemoja, jotka joissain tapauksissa ilmenevät myös Solnitin kirjassa yhtäaikaisesti. Samoin myös hiljaisuus ja hitaus kutoutuvat saumattomasti läsnä- ja poissaolon teemojen lomaan. 

Tyhjyydestä kirjoittaminen on kuitenkin vaikeaa, koska sanat dokumentoivat aina myös läsnäoloa. Heti kun yritän osoittaa jotain kirjoittamalla, se onkin jo siellä vaikka se, mitä yritin osoittaa olisikin vaikkapa vain tyhjä lattia. Usein kieli näyttää ja tuntuu kuin muuten tyhjällä sivulla olisi ankara tungos – ikään kuin teksti tuntuisi vähemmän todelta mitä enemmän sanoja käytetään. 
 

Traaginen paradoksi kirjoittamisessa Kyle Chaykan mukaan on se, ettet voi tehdä sitä, muttet myöskään osaa tehdä sitä. “Sanat ovat abstraktioita, taide on konkreettista. Sanat ovat vanhoja, täynnä sisältöjä, jotka ovat kasvaneet yhteen käytön myötä. Taide on uutta”, Philip Johnson julisti vuonna 1955 Barnard Collegen puheessaan. 
 

Teen ja tutkin taidettani, koska uumoilen, että voin löytää tekemisen prosesseista käyttökelpoisia tapoja kuvata yhä täsmällisemmin yhtäaikaisen läsnä- ja poissaolon teemaa, jota olen monissa projekteissani käsitellyt. Myös tämä kirjoitus on yritys konkretisoida tätä täyttymisen ja tyhjyyden teemaa. Käytän muiden teosteni ohella esimerkkinä myös hauta-arkkuprojektiani (katso myös Hauta-arkkuprototyyppi -luku). Näen tämän projektin kohdalla ongelmakseni, etten ole tiennyt, miten voisin dokumentoida tämän tutkimusprosessin hitautta, hiljaisuutta ja kuoleman teemojen käsittelystä kumpuavaa tyhjyyttä.

Teosten valmistaminen on ajatusten toimivuuden testaamista käytännössä. Minua kiinnostaa se, minkälaisen muodon erilaiset näkökulmat ja strategiat saavat teoksissa sekä se, miten taiteellista prosessia voidaan osuvimmin dokumentoida ja hyödyntää tutkimuksessa. Tässä kohtaa tulen lähelle jatkuvan prototyypin ideaa. Se on käsite, jonka olemme kehittäneet yhdessä Tero Heikkisen ja Denise Zieglerin kanssa. Jatkuvan prototyypin ajatus on se, ettei valmista teosta oikeastaan ole edes olemassa, vaan jokainen teos on uusi esiaste seuraavalle teokselle, kehkeytymässä olevalle idealle. 

Myös tämän kirjoitukseni ulkoasulla konkretisoin jatkuvuuden, yhtäaikaisen läsnä- ja poissaolon teemaa. Teemat poukkoilevat näytöllä vuoron perään esiin ja lähes näkymättömiin. Tällä visuaalisella ratkaisulla pyrin kohti eri teemojen ja maailmojen arvaamatonta maastoa, jossa voin toimia vaikken kotiutuisi niistä yhteenkään. Samalla pyrin tuomaan näkyville Solnitin kirjassaan kartoittamaa tyhjyyden ja katoamisen teemaa. (Katso myös Taiteen immateriaalinen idea)