Tässä artikkelissa olen luonut katsauksen kahteen käsikirjoittamaani ja ohjaamaani oopperaan taiteellisen tutkimuksen kehyksessä. Tässä varsinaisen tutkimuksen johdannossa olen kuvannut kattotasolla niitä lähtökohtia ja lähestymistapoja, joiden kautta myöhemmin tarkastelen töitä.
Kaksi toteutustavaltaan toisistaan poikkeavaa oopperaa, Omnivore ja La Figure de la Terre, ovat taiteellisen tutkimuksellisen katsannossa pitkälti samankaltaisia. Mediatisaation viitekehyksessä molemmat näyttäytyvät esimerkkeinä teoksista, joissa mediateknologiat muokkaavat ilmaisua ja työprosessia, sekä Omnivoren tapauksessa myös vastaanottotapaa. Näiden ulottuvuuksien mallintaminen ja vertailu tutkimuksessa avaa käsikirjoittajan ja ohjaajan työtä sekä oopperataiteen ontologista maisemaa, jota teoksissa käytetyt teknologiat ja niiden mukanaan tuomat taiteellisen toiminnan käytänteet uudistavat.
Lisäksi olen artikkelissa mallintanut tapaani jäsentää taiteellista tutkimusta menetelmällisesti. Taiteellinen työskentely ja teosten syntyprosessit itsessään ovat ohjaamassa tutkimuksen suuntaa. Tutkimuksessa teokset eivät arvotu taiteellisessa mielessä, vaan niitä voidaan tarkastella suunnitteluprosesseina ja niiden tuloksina. Monialaiset teokset ilmenevät tutkimuksessa ideana ja mentaalirepresentaationa, tekeillä olevana projektina, sen tulemina ja dokumentaationa sekä käyttäjille tarjottavina eri interaktiopolkujen tai esityskertojen tuottamina variaatioiden versioina. Näiden tasojen myöhempi tarkastelu niissä syntyneiden taiteellisten tuotosten ja työmateriaalien kautta voi lopulta vastata siihen, millaisia uusia sisällön luomisen ja esittämisen tapoja ja keinoja ooppera mediatisoituneessa muodoissaan tarjoaa käsikirjoittajalle ja ohjaajalle.
Tutkimuksen seuraavat osiot lähestyvät tarkemmin oopperan merkitysverkoston laajentumista, digitaalisen oopperan käsikirjoittamista, sekä esittävien taiteiden siirtymistä mobiiliympäristöön, performatiivisuuden näkökulmasta. Erityistä huomiota kiinnitetään yhtäältä niihin vuorovaikutteisuuden malleihin, joita reaaliaikaisesti manipuloitavat projisoinnit mahdollistavat näyttämötilan ja esiintyjien laajentumina, ja toisaalta niihin mobiilimedian ominaisuuksiin, joiden kautta käyttäjät voidaan tuoda mukaan teoksen tekijöiksi. Tutkimuksessa pohditaan myös interaktiivisuuden eri tasojen – navigointi, osallistuminen, keskustelu, yhteistyö (Dixon 2007, 536) – merkitystä ja hyödyntämistä nykyoopperassa.