Elämä vyöryy täydellä voimalla eteenpäin. Ihmisten väliset suhteet muuttuvat, kodit ja työpaikat vaihtuvat. Vauvasta on kasvanut kiukutteleva, isojalkainen teini. Välillä tuntuu, että meinaan pudota vauhdista. Jooseppi Pohjolan kantele edustaa minulle jotain pysyvää, sillä se on kulkenut mukanani niin kauan. Soittaessani tätä soitinta sormet löytävät aina paikkansa. Tämän kanteleen äärellä löydän myös itseni aina uudestaan ja muistan, kuka olen.
Ammattiopintojeni alkuvaiheessa erilaisten kanteleiden joukosta pääsoittimekseni valikoitui 20-kielinen kantele, jonka olen nimennyt Jooseppi Pohjolan kanteleeksi. Innostuin soittimesta sen erikoislaatuisen soittotekniikan ja rikkaan äänimaailman vuoksi. Perinteisesti tätä kanteletta soitettiin niin sanotulla sulkutekniikalla, puista soittotikkua plektran tapaan apuna käyttäen (Syrjälä 2018: 36). Soittotapa ja Jooseppi Pohjolan kanteleen kevyt rakenne saavat aikaan voimakkaasti resonoivan sointimaton. Suurempiin kanteleisiin verrattuna Jooseppi Pohjolan kanteleen kielimäärä (20) on suppeahko, bassokieliä on ainoastaan viisi ja sävelikkö diatoninen. Olen kokenut nämä rajoitukset inspiraation lähteinä. Kun soittimella ei lähtökohtaisesti voi toteuttaa ”mitä tahansa”, olen huomannut mielikuvitukseni ja luovuuteni lähtevän lentoon eri tavalla kuin vaikkapa 40-kielisen koneistokanteleen kanssa.
Koin voimakasta tarvetta ryhtyä kehittämään Jooseppi Pohjolan kanteleelle uusia soittotapoja, sillä halusin kyetä ilmaisemaan itseäni ja hyödyntämään soitinta monipuolisesti. Alkaessani 2000-luvun alussa käyttämään Jooseppi Pohjolan kanteletta kokeellisemmin tulin tehneeksi tämän soittimen osalta pioneerityötä, sillä tietääkseni kyseisellä kanteleella soitettu musiikki oli aiemmin keskittynyt tikkusoittoperinteen mukaisesti tanssisävelmiin, kuten valssiin, jenkkaan ja polkkaan.
Sinitarroja on käytetty yleisesti 5-kielisen kanteleen soitossa 1980-luvulta saakka. Tällä videoklipillä hyödynnän niitä Jooseppi Pohjolan kanteleen kieliin kiinnitettynä.
Kantelemusiikkia laajemmin tarkasteltaessa voidaan havaita, että kokeellisuutta on esiintynyt jo vuosikymmenien ajan. Huomattavasti edellä aikaansa oli muun muassa kanteleen äänen elektronista muokkausta sisältänyt Martti Pokelan Sauna-baletti (1969). 1980-luvun alusta alkaen länsimaisen taidemusiikin piirissä on sävelletty koneistokanteleelle jo parisataa modernia nykymusiikkiteosta lukuisten eri säveltäjien toimesta (Jalkanen 2010: 380-381). Vuonna 1984 Kansanmusiikki-instituutti järjesti viisikieliselle kanteleelle sävellyskilpailun, jonka satoa on kuultavissa levyllä ”Soitimella: uutta musiikkia viisikieliselle kanteleelle” (1986). Kilpailun osallistujat hyödynsivät laajalti erilaisia uusia soittotekniikoita, ja ne yleistyivätkin luontevaksi osaksi viisikielisen kanteleen soittoa. Ilmiön taustalla oli niin ikään Kansanmusiikki-instituutin ideoima Kantele kouluun -hanke (1985), jonka seurauksena viisikielinen kantele päätyi koulusoittimeksi ja soittoharrastus kasvoi uusiin mittasuhteisiin. Heikki Laitisen ja Hannu Sahan kehittelemän vaihtoehtoisen musiikkikasvatuksen mallin mukaisesti opetuksessa korostuivat luovuus ja improvisointi. (Tenhunen 2010: 214-15.)
Nuoruusvuosinani kuuntelin kattavasti kaikkea mahdollista kantelemusiikkia ja tärkeitä esikuviani olivat muun muassa Primitiivisen Musiikin Orkesteri Primo sekä Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän kokoonpanot Niekku ja Pirnales, joissa kanteleita käytettiin improvisatorisesti. Olin myös erittäin inspiroitunut sähköistetyn kanteleen ympärille rakentuneesta Salamakanteleesta sekä kanteletta ja laulua yhdistäneestä Loituma-yhtyeestä.
Maisteriopintojeni loppuvaiheessa ryhdyin kokeilemaan preparointeja ja laajennettuja soittotekniikoita Jooseppi Pohjolan kanteleella. Olin tietoinen monista aiemmin kanteleissa käytetyistä preparointitavoista, kuten kielille laitettavasta sinitarrasta ja slide- eli liu’utustekniikasta. Olin myös ollut mukana Sinikka ja Matti Kontion luotsaamassa Sibelius-Akatemian kanteleorkesterissa soittamassa Seppo ”Paroni” Paakkunaisen (s. 1943) sävellystä Graphical Kantele (1997), jossa hyödynnettiin erilaisia preparointeja sekä esimerkiksi pomputeltiin pingispalloja kanteleen kielillä. Minulla ei kuitenkaan ollut selkeitä esikuvia tai kokonaisvaltaista näkemystä tekemiseni suunnasta, vaan ryhdyin intuitiivisesti toimimaan tavalla, joka tuntui sillä hetkellä innostavalta ja muusikkouteni kannalta kehittävältä. Motivaationi kokeilemiseen kumpusi halusta laajentaa ilmaisun asteikkoani soittimella, josta oli tullut minulle eri kanteleiden joukosta tärkein ja läheisin.
Laajennettujen soittotekniikoiden ja preparointien suhteen olen kokeilunhaluinen enkä useinkaan toimi kovin systemaattisesti. Sattumalla on suuri rooli sopivien välineiden löytämisessä ja improvisaation elementti on siis mukana tässäkin. Toimintani on ei kuitenkaan ole sattumanvaraista, vaan intuitiivinen etsiminen on tietoista ja perusteltua. Olen todennut, että omalla kohdallani avoin mieli, uteliaisuus ja ennalta suunnittelemattomuus johtavat soiton apuvälineiden etsinnässä kiinnostaviin löydöksiin ja sointiväreihin. Toisinaan teenkin spontaaneja ostosreissuja rautakauppaan miettimättä sen kummemmin etukäteen, mitä olen sillä kertaa lähdössä etsimään. Kuljeskelen kaupassa ympäriinsä pyöritellen käsissäni erilaisia esineitä ja pohdin, miten voisin hyödyntää niitä soittamisessa.
Preparoinnin välineiksi haeskelen etenkin kieleen kiinnitettäviä pieniä ja kevyitä metalliesineitä. Jos kieleen asettaa jonkin löyhästi kielen kanssa kosketuksessa olevan esineen, kuten paperiliittimen tai hakasen, sointi on särisevä. Kiinteästi kielessä kiinni oleva esine taas leikkaa pois osan yläsävelsarjasta, jolloin lopputulos on kellomainen ääni. Näin toimivat esimerkiksi sinitarra ja saksisokka, joita käytän alla olevalla videolla.
Liu’utus- eli slide-tekniikkaa toteutettaessa tiettyä kieltä painetaan jollain esineellä sävelkorkeuden muuttamiseksi. Slide-tekniikalla soittaessani käytän usein apuvälineenä viritysavainta tai erilaisia metallisia työkaluja.
Maisteriopintojeni loppuvaiheessa ryhdyin kokeilemaan erilaisia perkussiivisia soittotapoja, eli aloin käyttämään kanteletta myös lyömäsoittimena. Nykyisin perkussiivisessa soiton apuvälineinäni ovat muun muassa sormiplektrat, virkkuukoukut, neulepuikot sekä erikokoiset ja vaihtelevista materiaaleista tehdyt maalipensselit, joihin voin halutessani kiinnittää myös vaikkapa kulkusia.
Esittelen erilaisia preparointeja ja kokeellisia soittotekniikoita sävellysprosessin näkökulmasta Lemmennosto-osiossa.