Taiteellisten tohtoriopintojeni puitteissa olen perehtynyt erityisesti Jooseppi Pohjolan kanteleen soittotapoihin. Olen tutkinut arkistomateriaalin avulla instrumentin historiallista soittoperinnettä (Syrjälä 2018), säveltänyt sille uutta ohjelmistoa sekä kehittänyt instrumentille uusia soittotekniikoita. Säveltäjä-instrumentalistina toimiminen on ollut tutkimuksessani keskeistä, sillä viiden tohtorintutkintokonserttini musiikista suurin osa oli itse säveltämääni.
Jokin on toisin kuin ennen. Melodioiden tai harmonioiden etsiminen ei enää ole minulle niin tärkeää. Kun soitan, pyrin kuuntelemaan ja aistimaan musiikkia joka solullani. Yritän saada kiinni siitä, mikä tämä kantele oikeastaan on. Millaisia sointeja se tarjoilee ja mitä haluan musiikillani sanoa? Olen jonkin uuden äärellä. Kykenen ilmaisemaan asioita, jotka eivät koskaan ennen ole tulleet minusta ulos.
Olen säveltävä muusikko, joka tekee musiikkia ensisijaisesti itselleen soitettavaksi ja esitettäväksi. Säveltämiseni lähtökohtia ovat luova muusikkous ja läheinen suhde tiettyyn instrumenttiin, Jooseppi Pohjolan kanteleeseen. Sävellän soittamalla ja pyrin musiikin kokonaisvaltaiseen kokemiseen muun muassa erilaisia sointivärejä tarkasti kuunnellen. Työskentelyni on paljolti intuitiivista ja suuri merkitys on myös improvisaatiolla: sen avulla haen ideoita sävellyksiini ja työstän aihioita eteenpäin.
Toimin muusikko-säveltäjänä kansanmusiikin kontekstissa. Kansanmusiikki on moniulotteisuudessaan vaikeasti määriteltävä käsite, eikä sen syvempi pohtiminen ole tässä kohtaa tarkoituksenmukaista. Olennaista on kuitenkin tuoda esiin, että tämän päivän kansanmusiikki näyttäytyy itselleni historiallisen kansanmusiikin pohjalta levittäytyvänä laajana kirjona, joka kattaa sekä perinteestä kumpuavat että sitä modernisti soveltavat ilmenemismuodot. Kansanmusiikki on aina muuttunut, elänyt ja uudistunut erilaisten vaikutteiden ristiaallokossa. Nykypäivän akateemisesti koulutetulle kansanmuusikolle kyse on itsestään selvästi taidemuodosta.
Työskentelen itse hyvin monenlaisen kansanmusiikin parissa, jolloin sen eri muodot sulautuvat ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Yhtenä päivänä voin soittaa perhonjokilaaksolaista kanteleperinnettä pelimannin kanssa ja seuraavana esittää vapaata improvisaatiota. Minua puhuttelee se, että molemmissa ovat läsnä kansanmusiikissa olennaiset elementit kuten muuntelu, improvisaatio ja ylipäätään kaikkinainen luovuus, mutta vain eri tavoin.
Taiteellista tutkimusta toteutettaessa konsertit voivat toimia tutkimusmateriaalina, mutta niissä ilmaistaan myös taiteellista ajattelua sekä havaittuja tutkimustuloksia. Tutkimuksen keskiössä oleva soitin toimii välineenä etsimiseen, löytämiseen, ilmaisuun, ajatteluun ja luovuuteen (Doğantan-Dack 2015: 196). Muusikkona olen vakuuttunut siitä, että soittamisen avulla on mahdollista päästä sellaisen tiedon ulottuville, jota tuskin voi tavoittaa millään muulla tavoin. Esitystaiteilija Pilvi Porkola (2014: 22) näkee esityksen osana ajatteluprosessia, sillä ”esityksen tekeminen on tapa ajatella, tapa ajatella esityksen kielellä”. Tutkimisen ja ajattelemisen lisäksi julkinen esitys, omassa tapauksessani konsertti, on väline, jonka avulla jaetaan taiteellisen ajattelun prosessia ja kommunikoidaan muiden esitysten sekä ilmiöiden kanssa (Porkola 2014: 22). Jokainen tutkintokonserttini on esitellyt työni senhetkistä vaihetta ja tutkimustuloksia. Jälkeenpäin on mahdollista nähdä taiteellisen ajatteluni sekä muusikkouteni kehitys konsertista toiseen, vaikka kaikkien niiden valmisteluun liittyi myös hapuilua ja epävarmuuden hetkiä. Tällaisessa prosessissa altistaa oman taiteensa ja sitä kautta väistämättä myös itsensä kerta toisensa jälkeen arvioinnin kohteeksi: se on antoisaa ja opettavaista mutta samalla kuluttavaa.
Tässä ekspositiossa avaan luovaa toimintaa, jossa muusikko säveltää materiaalia itselleen. Sanallistan työskentelyäni tunnistamalla, kuvailemalla ja reflektoimalla toimintatapojani. Käyttämälleni säveltämisen menetelmälle olen antanut nimen improsäveltäminen soittamalla. Se perustuu soitinlähtöisyyteen sekä improvisaatioon säveltämisen työkaluna. Havainnollistan käytänteitäni kuvailemalla Lemmennosto-teokseni (2013) syntyprosessia.
Kokonaisuus sisältää etusivun lisäksi kuusi osiota, joista kukin keskittyy omaan teemaansa. Pohdiskelevan tutkimustekstin lisäksi olen nivonut mukaan
kirjoituksia omista kokemuksistani ja tunteistani. Olen kirjoittanut nämä tunnetekstit viimeisen kahden vuoden aikana. Niiden tarkoituksena on avata toinen ulottuvuus tutkimustekstin rinnalle ja kutsua lukija seuraamaan taiteen tekemisen virtaa.
Tämä julkaisu on osa taiteellista tohtorintutkintoani Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Koko tohtorintutkinto koostuu viidestä taiteellisesta osiosta eli jatkotutkintokonsertista (2013–2018) ja tutkielmasta, johon sisältyy eksposition lisäksi vertaisarvioitu tieteellinen artikkeli (2018) sekä yhteenveto-osuus.
Olen etsinyt vastauksia seuraaviin kysymyksiin: mitä tapahtuu, kun itselleen säveltävä muusikko työskentelee? Miten sävellän improvisoimalla? Miten materiaalin valikoituminen tapahtuu etenkin kehollisesti ja intuitiivisesti?
Olen kokenut ajatteluni ja tutkimustulosteni ilmaisemisen konserttien välityksellä eli musisoimalla luontevaksi, kun taas soittamiseen ja kokemukseen liittyvän tiedon sanallistaminen on paljon mutkikkaampaa. Porkolan (2014: 21) mukaan ”usein taiteelliseen tutkimukseen on sisään kirjoitettu ajatus, että taiteen tekeminen voi olla paitsi edellytys tiedolle, myös itsessään olla tietoa”. Porkola kirjoittaakin, ettei kaikki taiteen tekemiseen liittyvä tieto edes ole verbaalisesti artikuloitavissa. Itselleni on haasteellista tunnistaa se tieto, joka olisi tärkeää sanallistaa: taiteellinen työskentely on luonteeltaan erittäin intensiivistä, enkä luovan prosessin keskellä ollessani välttämättä kykene erottamaan metsää puilta. Vuosien saatossa muodostunut oma toimintatapa on myös niin itsestään selvä, että sen osatekijöiden eritteleminen on vaikeaa. Tämän eksposition myötä olen halunnut syventää ajatteluani ja haastaa itseäni avaamaan sekä säveltämisen menetelmääni että luovaa prosessiani myös sanallisessa muodossa. Samalla kuvaan tarkemmin tietyn sävellykseni, Lemmennoston, syntyä.