Koivun puhe
Minun nimeni on Betula, mutta täälläpäin sanovat minua koivuksi. Oikeastaan nimeni on Betula Pendula, riippuva. Jotkut sanovat minua riippakoivuksi, vaikka pidän enemmän nimestä rauduskoivu. Usein minut sekoitetaan hieskoivuun, mutta jo tyvestään pystyuurteisesta rungostani ja kahteen kertaan sahalaitaisista lehdistäni näkee että minä olen minä.
Minut tunnetaan myös metsän rouvana tai metsän emäntänä, sillä minä etsin aina kauneutta kaikkialta. Tärkein tapahtuma elämässäni olikin se, että astuin esiin aluskasvillisuuden joukosta. Siksi voin neuvoa sinua, että ennen matkalle lähtöä on parasta käydä läpi matkatavarat ja jättää pois se mitä ei tarvitse. Vanhat ajatustavat ja kielteiset vaikutteet on jätettävä taakseen. Lähtiessäsi matkalle muista minua ja sitä, miten minäkin kasvoin esiin aluskasvillisuuden joukosta. Mutta jotta voisin olla tukenasi, sinun täytyy ymmärtää matkasi tarkoitus. Voi olla että sinun täytyy siivota pois vanhat ongelmasi ja katkaista siteesi menneisyyteen. On vaikea ottaa askel eteenpäin oikealla jalalla mikäli vasen jalka on kahlehdittu paikoilleen. Minä olen apunasi kun aloitat jotakin uutta.
Ennen vanhaan paholaiset piiskattiin pois ihmisestä koivuvitsoilla ja ajateltiin että siten autetaan hänet uuteen alkuun. Koivunoksia käytettiin kaikkialla Euroopassa rikollisten ja hullujen ruoskimiseen - tarkoituksena ajaa heistä pois pahat henget. Koivunrankoja käytettiin myös ajamaan pois vanhan vuoden henki vuoden vaihtuessa. Roomalaiset liktorit kantoivat koivunrankoja konsuleiden virkaanastujaisissa. Pohjoismaissa lehtien puhkeaminen merkitsi maanviljelyskauden alkua, oikeaa hetkeä kylvää ensimmäinen kevätvehnä. Minä olen alkujen puu.
Vanhoissa beth-luis-nion eli koivu-pihlaja-saarni -aakkosissa on kolmetoista konsonanttia, ja beth, koivu, on niistä ensimmäinen. Ensimmäinen kuukausi alkaa heti talvipäivänseisauksen jälkeen, kun päivät alkavat taas pidentyä. Kuunkiertoon perustuvia noin 28 vuorokauden kuukausia on aurinkovuodessa kolmetoista, ja yksi päivä jää yli. Vanhoissa irlantilaisissa ja walesiläisissä myyteissä säilynyt sanonta ‘vuosi ja päivä’ viittaa siihen, että beth-luis-nion eli koivu-pihlaja-saarni - kalenteri oli 364:n + 1:n päivän mittainen. Siinä minun kuukauteni alkaa 24. joulukuuta ja jatkuu tammikuun 20:neen päivään saakka.
Minä olen ystävieni mukaan notkea, hienostunut ja pidättyväinen, ja myös helppo ja herttainen yhteiselämässä. On totta etten käytä koskaan väärin kenenkään hyväntahtoisuutta, en vaadi muilta mitään enkä toivo mitään. Minä olen vaatimaton puritaanisuuteen asti, mutta moralisoinnista en pidä. Minulla on suhteellisuudentajua ja kärsivällisyyttä, mutta kaikenlainen näyttäminen, snobbailu, prameus ja hienostelu on minusta vastenmielistä. Mieluiten elän maalla, mutta pystyn kyllä sopeutumaan minne tahansa, kunhan vaan saan työskennellä rauhassa. Hennosta ulkomuodostani huolimatta minä rakastan työntekoa. Siksi kaipaan rauhallista rakkautta. Olen välillä hiukan sentimentaalinen enkä pelkää intohimoisia tunteita. Pyrin olemaan uskollinen ja osaan myös luoda kodikkaan ja miellyttävän ilmapiirin. Joskus käyttäydyn hieman harkitsemattomasti, ja asetun outoihinkin paikkoihin, mutta periaatteeni on että en koskaan kadu valintaani. Jotkut väittävät että älykkyys on minulle tyypillinen piirre, ettei mielikuvituksellani ja kekseliäisyydelläni ole rajoja. Siinä mielessä olen kyllä luova, että kykenen muokkaamaan ajatuksistani konkreettisia.
Huolimatta siitä, että voisin valita minkä alan tahansa, olen saavuttanut suurimmat voittoni taiteiden alueella. Minä en ole kovin seurallinen, ja se onkin yksi pahimpia puutteitani. Minä olen usein onnellinen, sillä vaadin niin vähän elämältä. Minulle riittää sydänystävä ja kaunis ympäristö.
Pihlajan puhe
Minun nimeni on Sorbus, mutta täälläpäin sanovat minua pihlajaksi. Oikeastaan nimeni on Sorbus Aucuparia, lintujen pyyntiin sopiva. Nimi Aucuparia liittyy myös ennustamiseen. Suuret pihlajalehdot Itämeren meripihkasaarilla, olivat aiemmin ennuspaikkoja.
Joskus minua kutsutaan myös vuorisaarniksi, koska kasvan ylempänä vuorenrinteillä kuin yksikään toinen puu. Minä olen maisemassa kuin vartija tai suojelija. Jos tunnet tuhoavien voimien häiritsevän, etsi pihlaja ja ystävysty sen kanssa, niin se voi jakaa salaisuutensa kanssasi. Istuttamalla pihlajan asuinpaikkasi lähistölle, luot liittolaisen itsellesi ja muille. Minut tunnetaan myös kuiskivana puuna ja jos kuuntelet, niin kuiskinhan minä. Pihlaja oli yksi vanhan ajan viisaiden pyhistä puista, sillä he ymmärsivät opetukseni. Joskus ihmiset ovat naiiveja matkallaan ja luottavat kaikkeen ja kaikkiin. Minä tarjoan henkistä suojaa ja autan erottamaan ne jotka toimivat oikeiden tarkoitusperien mukaan - suurimman, korkeimman hyvän puolesta - niistä, joiden tarkoitusperät eivät ole yhtä puhtaat. Minä olen hyvän arvostelukyvyn puu. Opetan järkeväksi käytännön tasolla, oppimaan kadunmiehen viisautta. Jos sinulta puuttuu arvostelukykyä, käytä vaistojasi apuna.
Druidipapit käyttivät minun ristikkäin asetettuja oksiani vastanyljettyjen härännahkojen kanssa äärimmäisenä keinona karkottamaan pahat henget tai saamaan vastauksen vaikeisiin kysymyksiin. Taistelevan sotajoukon keskelle sytytettiin pihlajatulia ja lausuttiin loitsuja joilla kutsuttiin henget mukaan taisteluun. Pihlajaa käytetään vieläkin kaikenlaisten noitataikojen ja keijujen ilkitöiden torjumiseen, esimerkiksi noiduttua hevosta pystyy hallitsemaan vain pihlajaruoskalla.
Runon taikapihlajan marjat, joita lohikäärme vartioi, parantavat haavoittuneen ja lisäävät terveen elinikää vuodella. Pihlajanmarja on jumalten ruokaa. Kaiken punaisen syöminen oli ennen tavallisilta ihmisiltä kielletty. Punaiset kärpässienet olivat kreikkalaisten mukaan ‘jumalten ruokaa’. Hummeri ja rapu tai punaiset marjat ja hedelmät, olivat sallittua ruokaa vain vainajien kunniaksi järjestetyissä juhlissa, sillä punainen oli pronssikaudella kuoleman väri. Koska minä olen elämän, elpymisen ja virkoamisen puu, minua voitiin käyttää myös päinvastaiseen tarkoitukseen. Irlannissa iskettiin pihlajasauva vainajan ruumiin lävitse jotta hänen haamunsa pysyisi aloillaan.
Pihlaja, luis, on beth-luis-nion eli koivu, pihlaja, saarni -aakkosten, toinen kirjain. Toinen kuukausi ulottuu tammikuun 21:stä päivästä helmikuun 17:sta päivään. Kynttilänpäivää vietetään sen puolivälissä, 2 helmikuuta. Se on vuoden elpymisen ajankohta, ja silloin noidat kokoontuivat noitasapatteihin. Irlannissa ja Skotlannissa helmikuun 2 päivä on sopivasti pyhän Birgitin päivä, muinaisen Valkoisen Jumalattaren, kolminaisen kuunjumalattaren juhlapäivä.
Vaikka näytän hauraalta, olen kestävä. Ystävieni mukaan olen yleensä herttainen ja viehättävä. Minä hymyilen alituiseen, koska hallitsen itseni. Haluan tuottaa iloa läheisilleni, vaikka omaksi tappiokseni. Minä en ole itsekäs, mutta hieman itsekeskeinen kyllä. Osaan korostaa omaa arvoani ja haluan, että ulkomuotoni on edukseni. Toisaalta sopeudun nopeasti olosuhteiden muutoksiin. Vaikka olen itsenäinen, suostun joskus asettumaan riippuvaiseen asemaan. Pyrin silti elämään itsenäistä elämää. Jotkut väittävät, että vuorovaikutus kanssani on vaikeaa. Vastuuntuntoni saa minut usein tuntemaan itseni syylliseksi. Olen myös herkkä ulkoisille vaikutuksille. Minä rakastan kaikkea ihanaa, ja olen lojaali, ystävällinen ja luotettava. Joskus olen naiivi ja annan käyttää itseäni hyväksi. Minä annan rakkautta yllin kyllin, mutta vaadin myös paljon. Minua ei saa pettää, ja siksi tarkkailen jatkuvasti tunteiden syvyyttä. Olen huolissani huomisesta, ja siksi harkitseva ja tehokas. En kuitenkaan aina ehdi tai jaksa toteuttaa kaikkia suunnitelmiani, kun sotkeudun arkisiin askareisiin.
Saarnen puhe
Minun nimeni on Fraxinus, mutta täälläpäin sanovat minua saarneksi. Oikeastaan nimeni on Fraxinus Excelsior, korkeampi. Jotkut sanovat minua myös lehtosaarneksi. Kuulun öljypuiden heimoon ja olen vaatelias maaperän ja ilmaston suhteen. Jalot lehtipuut ovat yleensä komeita, nopeakasvuisia ja hyvän puuaineksen tuottajia, ja niin olen minäkin.
Matkalla voi tarvita erilaisia avaimia avaamaan ovia kun ne osuvat kohdalle. Joskus avainta on vaikea löytää. Minulla on avaimet siihen lohdulliseen tietoon, että olemme kaikki osa kokonaisuutta. Tieto vapauttaa erillisyydestä, jonka itse valittu sisäänpäin kääntyminen aiheuttaa. Minun avullani voit oppia tajuamaan itsesi osana suurempaa kokonaisuutta. Ellet pysty olemaan kuin pääsky, alati liikkeessä, voit juuttua paikoillesi ja kerätä itseesi katkeruutta ja karvautta kaikesta kieltämisestä. Minun kauttani voit saada tilaisuuden siirtyä toiseen maailmaan ja toisiin ulottuvuuksiin. Puiden arvojärjestyksessä minulla on tärkeä paikka vihkimisen, initiaation puuna. Minut tunnetaan myös maagisena parantajana. Kansanperinteessä olen jälleensyntymän puu. Joillakin paikoilla Irlannissa on tapana että hautajaissaatto pysähtyy aina kun saattojoukko ohittaa tietyn saarnin ja vainaja asetetaan puun alle hetkeksi lepäämään. Näin lepytetään saarnin enkeli avaamaan ovi sielulle joka juuri on jättänyt läheisensä.
Kolme niistä viidestä maagisesta puusta joiden kaataminen vuonna 665 merkitsi kristinuskon voittoa pakanuudesta Irlannissa, oli saarnipuita. Creevnan pyhän puun jälkeläinen, saarni sekin, seisoi pystyssä vielä 1800-luvulla. Puu suojasi hukkumiselta ja Amerikkaan nälänhädän vuoksi maasta muuttaneet veivät puun mukanaan pala palalta. Hiljattain löydetty druidipapin sauva ensimmäiseltä vuosisadalta jälkeen Kristuksen, on myös saarnipuuta.
Maailmanpuu, suuri saarni Yggdrasil oli pyhitetty Odinille, Wotanille eli Gwydionille. Hän käytti sitä ratsunaan. Mutta hän oli anastanut puun Valkoiselta kuun kolmoisjumalattarelta, joka Skandinavian kolmen Nornan tapaan jakoi oikeutta sen alla. Kreikassa saarni oli pyhitetty Poseidonille ja saarnen hengettäriä palvottiin. Poseidon oli hevosten suojelija ja muuttui myös merenkävijöiden suojelijaksi kun kreikkalaiset lähtivät merille. Sittemmin Walesissa ja Irlannissa kaikki airot tehtiin saarnipuusta, samoin ruoskat joilla hevosia kannustettiin. Saarni on merellisen mahdin ja veteen liittyvän voiman puu. Wodenin toinen nimi Yggr, josta nimi Yggdrasil on peräisin, muistuttaa kreikan sanaa hygra, meri, eli ‘märkä elementti’.
Saarni, nion, on Beth-luis-nion- eli koivu-pihlaja-saarni -aakkosten kolmas kirjain. Kolmas kuukausi on tulvien kuukausi ja ulottuu helmikuun 18:sta päivästä maaliskuun 17:sta saakka. Silloin yöt ovat vielä pidempiä kuin päivät ja aurinko on yhä yön vallan alla.
Joskus minua sanotaan julmaksi, koska olen haitallinen varjossani kasvavalle viljalle, toisin kuin esimerkiksi leppä, ja koska juureni kuristavat muiden puiden juuret. Ystävieni mielestä minussa on voimaa, mutta jatkuva yhteiselo kanssani on vaikeaa. Olen ulkomuodoltani miellyttävä, solakka, tyylikäs ja eloisa, mutta tavoiltani vaativainen. Pyrin siihen, että muut eläisivät toiveideni mukaisesti. Teen ainoastaan sen, mikä itseäni miellyttää. Tosiasiassa haluan vain elää itsenäistä, riippumatonta elämää, eivätkä muut oikein tahdo kestää sitä. Useimmiten minä vain hymyilen elämän vaikeuksille, ja minusta voi saada vaikutelman, että olen vastuuntunnoton ja tahdoton. Mutta se on näennäistä. Tiedän täsmälleen mitä haluan ja mitä en halua. Olen itsekäs ja itserakaskin kaikessa, mikä liittyy omaan menestykseeni ja hyvinvointiini, ja saatan hyvinkin työntää tieltäni kaiken, mikä on päämääräni esteenä. Mutta saita en ole, vaan antelias. Rakkaitteni suhteen olen huolehtivainen, kestävä ja varovainen. Erehdyn harvoin kumppanin valinnassa ja ponnistelen saadakseni arkisen elämäni kuntoon. Älyni perustuu ensisijaisesti intuitioon. Leikin aina hieman kohtalolla, mutta olen kestävä, eikä minun suojaani hakeutuvan tarvitse pelätä.
Lepän puhe
Minun nimeni on Alnus, mutta täälläpäin sanovat minua lepäksi. Oikeastaan nimeni on Alnus Glutinosa, tahmea. Usein minua sanotaan tervalepäksi, erotukseksi harmaalepästä. Päältä kiiltävistä, tylppäkärkisistä lehdistäni ja perällisistä kävyistäni näkee, mikä minä olen. Juurinystyröissäni elää vapaan typen sitomiseen kykeneviä bakteereja, joten minulla on aina ravinteita omasta takaa ja siten myös voimaa ja rohkeutta uusiin aluevaltauksiin. Minä olen itse vanha ja puolikuollut, mutta katso nuorempia leppiä. Jo lehvistön runsaus kertoo anteliaisuudesta ja runsaskätisyydestä.
Jokainen on tullut tänne oman tähtiin kirjoitetun kirjansa kanssa. Ellei hyväksy kohtaloaan ja kieltäytyy avaamasta kirjaansa, tulee vihaiseksi, syyttelee itseään ja muita ja niin elämästä puuttuu energiaa ja iloa. Minun avullani voit oppia suojautumaan kiistoissa, hyväksymään itsesi ja antamaan anteeksi sekä itsellesi että muille. Jos olet vihoissa naapurisi kanssa, istuta leppä. Se auttaa palauttamaan harmonian ja muuttamaan vihan kauneudeksi.
Vaikka olen huono polttopuu, hiilenpolttajat kehuvat että tuotan parasta puuhiiltä. Minulla on yhteys tuleen ja Irlannissa pyhän lepän kaatamiseen syyllistyneen talo poltettiin. Minulla on mahti vastustaa veden tuhovoimaa. Lehteni kestävät talvisateita pitempään kuin muiden lehtensä pudottavien puiden. Vesijohtoihin ja paaluihin käytettynä vastustan mätänemistä loputtomiin. Rialto -silta Venetsiassa on perustettu leppäpölkyille, samoin monet keskiajan katedraaleista.
Irlannin Bran sankarin yhteys leppään käy ilmi runosta, jossa kuninkaan ennustajapapit näkevät metsän merellä eivätkä ymmärrä mikä se on. Veneet ankkuroituvat etäälle rannasta, Bran kahlaa rantavesien poikki ja tuo väkensä maihin. Branista sanotaan, ettei yksikään talo kyennyt pitämään häntä sisällään. Arvoitus kuuluu: ”mitä yksikään talo ei voi sisältää?” Vastaus on: ”paaluja joiden varaan se on rakennettu.”
Leppää käytettiin ennen myös maitoastioiden tekoon, ja siksi sitä kutsuttiin maidon vartijaksi. Näin minulla on yhteys myös Reaan ja Ioon, Valkoisen kuun jumalattaren nautaan. Vergiliuksen mukaan aurinkosankari Phaetonin sisaret muuttuivat veljensä kuolemaa surressaan, ei suinkaan poppelilehdoksi kuten Euripides väittää, vaan lepikoksi Po-joen rannalla. Leppä eli Fearn esiintyy kreikkalaisilla kuningas Phoroneuksena, Peloponnesoksen hallitsijana. Pausaniuksen mukaan Phoroneus on Fearineus, Kevään Jumala, jolle vuosittain uhrattiin vuoren huipulla Olympiassa kevätpäiväntasauksen aikaan. Hänen laulunsa muistuttaa Orfeuksesta, jonka nimi saattaa juontua sanasta Prophruoeis, ‘joenpenkalla kasvava’, toisin sanoen leppä.
Minua ylistetään myös siitä, että annan kolmea hyvää väriainetta: punaista kuorestani, vihreää kukinnoistani ja ruskeaa varvuistani. Minua on kutsuttu myös nimellä ro-eim, ‘se joka punaa kasvot’. Punaisiksi värjätyt sankarit, kelttien pyhät kuninkaat, liittyivät Branin leppäkulttiin. Kun leppä kaadetaan valkoinen puu näyttää vuotavan punaista verta, aivan kuin ihminen, ja on sen takia pyhä.
Leppä, fearn, on beth-luis-nion eli koivu-pihlaja-saarni -aakkosten neljäs kirjain. Neljäs kuukausi jatkuu maaliskuun 18:sta, kun leppä alkaa kukkia, huhtikuun 14:sta asti ja merkitsee talven tulvien kuivumista kevätauringon voimasta. Siihen sisältyy kevätpäivänseisaus, kun päivät kasvavat öitä pidemmiksi. Jos saarnipuut ovat airot ja kuljettavat vuoden talven tulvien yli kuivalle maalle niin lepät ovat tukipaaluja jotka nostavat vuoden ylös talven vesistä.
Vaahteran puhe
Minun nimeni on Acer, mutta täällä päin sanovat minua vaahteraksi. Oikeastaan nimeni on metsävaahtera, Acer Platanoides, eli plataanimainen. Joskus minua kutsutaan myös sykomoriksi. Minä kuulun jaloihin lehtipuihin mutta olen elintavoiltani vaatimaton.
Kun katselee siemensiipieni lentoa syksyllä, muistaa luonnon aerodynamiikan täydellisyyden. Siivet pyörivät lentäessään, ja se auttaa turvallista laskeutumista ja juurtumista. Koska pyöriminen virtaa vapaasti ei ole mitään vastusta tai ristiriitaa. Määränpää saavutetaan helposti. Minä olen tuottelias lisääntyjä ja levitän suurella itsevarmuudella vapauden siemeniäni kaikkialle. Jos sinulla on riittävästi itseluottamusta sinäkin voit luopua jatkuvasta mielesi hallitsemisesta ja antaa korkeampien voimien toimia puolestasi. Kun näet minut maalla tai kaupungissa muista toistaa itseksesi: ”Minä päästän irti vanhoista kaavoista, hyväksyn elämän suloisuuden ja runsauden ja tunnustan lahjani.”
Vaahtera on, kuten sanotaan, aina huipulla. Olen usein siellä, missä on mielenkiintoisinta. Ystävieni mielestä olen täynnä energiaa ja rohkeutta, väsymätön. Olen yleensä huoliteltu, hoidan itseäni ja hiukan hienostelenkin. Omasta mielestäni olen individualisti. Vaikka olen luonteeltani arka ja pidättyväinen, voin tehdä mitä riskialttiimpia päätöksiä, aineellisiin seikkoihin mutta myös elintärkeisiin kiinnostuksen kohteisiini liittyen. En pidä nurkassa nyhjöttämisestä, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Minulla on kyky saada ihmiset avautumaan. Ja vaikka minulle uskoudutaan, en silti kerro toisten salaisuuksia eteenpäin. Minulla on usein suunnitelmia, jotka ovat muiden mielestä eriskummallisia. Rakastan kaikenlaisia uutuuksia, puolustan innolla uusia ideoita, mutta toteutan harvoin omia projektejani. Saan silti tyydytystä laajoista näkemyksistäni. Minussa on myös hitunen kyynikkoa - yleinen mielipide on minulle yhdentekevä. Pidän siitä, että minusta puhutaan.
Tunteiden suhteen olen hiukan monimutkainen. Mutta se ei tarkoita, ettenkö löytäisi kumppania, joka ajattelee samoin ja jolla on samanlainen maku. Vaikka minulla on usein ongelmia, ratkaisen ne mielikuvitukseni ja intuitioni avulla. Sanalla sanoen, olen monipuolinen. Väitetään etten pidä merestä, mutta se on pötypuhetta. Nautin merinäköalasta, vaikken halua juoda suolavettä.
Sukulaiseni asettuivat tänne samoihin aikoihin kuin tammet, jääkauden jälkeisellä lämpökaudella, noin 4000 e.Kr. Silti minua ei otettu mukaan kelttien beth-luis-nion, eli koivu-pihlaja-saarni -aakkosiin, eikä minulla niin ollen ole virallisesti omaa kuukauttakaan. Individualismilla on hintansa. En sekaantunut puiden taisteluun, jossa leppä menetti päällikkyytensä saarnelle. Siitä lähtien se on ollut kansan puu siinä missä koivu ja pihlajakin. Brehonin laissa päälliköiden puita olivat saarnen lisäksi tammi, pähkinäpensas, piikkipaatsama, marjakuusi, mänty ja omenapuu. Mutta alun alkujaan vain omenapuun, pähkinäpensaan ja pyhän lehdon kaatamisesta joutui maksamaan hengellään.
