Kopissa huomaan, että asettaessani itseni toiseen asemaan suhteessa eläimiin, verrattuna normaaliin, poistan itseltäni jonkunlaisen vallan. Tietty manipulaatio jää ruoan suhteen, mutta muutoin pyrin antamaan linnuille mahdollisuuden tulla tai olla tulematta. Vaikuttaa siltä, että ne eivät halua tulla.

Jossain välissä kopin ympäristöstä kuului aivan kuin joku olisi kävellyt sen ympärillä, vieressä tai jossain aivan lähellä, ihan kuin ihminen. Koitin kuikuilla kurkistusreiästä, mutta en nähnyt ketään. Olin siirtänyt koppiperäkärryn eteenpäin, jotta sain tilaa kameralle, jolloin se peitti näkyvyyteeni autotallin ikkunaan, josta olen nähnyt vähän enemmän ympäristöä heijastuksena. Mitään muuta ääntä ei kuulunut kuin tuo kävelyn ääni ja jotain vähän jännää ääntä, jota en tunnistanut. Hävetti, että vaikka olen täysin päivänvalossa suljetussa kopissa, autoja menee ohitse, niin jollain lailla kävi vähän jännittämään. Tajusin, että olen aivan höpsö, mutta jos tällaisessa tilanteessa minua epäilyttää olla lintukopissani, niin pelolla täytyy olla jollain merkittävällä tavalla tekemistä ihmisten suhteessa eläimiin tai omaan eläimyyteensä. Aiheesta on kyllä kirjoitettu paljon, mutta siinä hetkessä se tuli ilmi itsessäni. 

Menin ulos kopista katsomaan, koska halusin tietää, kuka liikkui lähistöllä, jos ei se jääkään kameraan. Siellä oli orava. Kummallisesti se kuulostaa joltain todella suurelta olennolta. Ehkä siinä huvittavassa jännityksessäni lähestyin eläimyyttäni. Pelkoni kun oli jotain alkukantaista, ei järjellistä.

Myöhemmin lukiessani Derridaa minua huvitti todeta, miten solmussa olin ihmisyyteni ja eläimyyteni kanssa. Minua jännitti kopissa tuo outo liikkumisen ääni. Kuitenkin mietin, että ehkä lähinnä pelkäsin, että viereisessä metsässä kulkee polulla ihminen, joka miettii, mitä ihmettä tuolla pihalla tapahtuu, koppi, josta tulee käsi. Pelkäsin häpeää, sitä mikä meistä tekee ihmisen ja hukkasin sen pienen ripauksen eläintä minussa.

55.PÄIVÄ  

24.11.2023   klo.10.12.-10.43.

Ketään ei tullut syömään kädeltä. Mietin, että me ihmiset olemme varmaankin ansainneet tämän erakkouden muusta eläimistöstä. Lintuja käy syömässä kopilla silloin, kun en ole siellä. Tosin kävihän nytkin muutaman kerran joku kopilla, mutta ei kädellä. Ohitse lensi joku kaksi kertaa. En usko, että linnuilla on oikeasti mikään tarve ystävystyä tai tutustua minuun. Ne haluavat ruokaa. Luulen, että se on ihan oikea valinta niiltä.

Mietin jo aiemmin vuonna 2016 pitkään sitä, että miten eri eläimet tulevat toimeen keskenään niin hyvin. Katoin villieläimille äitini aitan taakse pikku metsikköön juhannus illallisen. Kutsuin sinne eri eläimiä. Toiset tulivat ja toisten tilalle tuli joku muu eläin. Yllätyin siitä, miten sulassa sovussa eläimet ruokailivat keskenään, erilajisia eläimiä. Ruokailemassa oli supikoira, siili ja hiiri samaan aikaan. Täysin sulassa sovussa rauhassa syöden. Miksi meiltä ei onnistu tällainen yhteiselo muiden eläinten kanssa? Ehkä se on juuri siinä, että pidämme itseämme ylivertaisena. Ja muita alisteisessa suhteessa itseemme. Jos pystyisimme irtautumaan tästä, niin voisimmeko elää yhtä lailla yhdessä? Eläimenä muiden seassa, kuten muut eläimet elävät keskenään?