Laulut: Etilyan, Kuang, Kuljumitš, Tingaan
Improvisaatio: Pia Siirala, viulu
Videoiden kuvaus ja leikkaus: Pia Siirala, Tšukotka & Kamtšatka
Valokuvat: Pia Siirala; Tšukotka ja Kamtšatka, koillinen Siperia
Tekstit: otteita Pia Siiralan Tšukotkan ja Kamtšatkan matkapäiväkirjoista
Imrovisaation äänitys: Robert de Godzinsky
Tšuktšeilta kysyttäessä matkan pituutta heillä on tapana sanoa, että matka on laulun mittainen. Vaikeakulkuisessa maastossa matkaa ei mitata etäisyyksinä vaan ajassa. Musiikin virta on näyttely, joka dokumentoi Pia Siiralan tutkimusmatkoja koilliseen Siperiaan, Kamtšatkaan ja Tšukotkaan vuosilta 2008–2017.
Henkilölaulu on arktisten alkuperäiskansojen lauluperinnettä. Laulut ovat kullekin henkilölle ominaisia samoin kuin kukin meistä puhuu omalla tavallaan. Ihminen henkilöityy laulussa musiikin välityksellä. Kun tšuktši muistelee jonkun sukulaisensa laulua, se ei ole laulun tarkkaa matkimista, vaan ennen kaikkea toisen ihmisen ajattelemista ja sitä kautta tämä ihminen tulee läsnä olevaksi. Tyypillisistä tšuktšien musiikissa on jatkuva keskellä olon tuntu. Musiikki alkaa ennen kuin se tulee kuulluksi ja jatkuu silloinkin, kun se lakkaa kuulumasta, mikä luo sille ajattomuuden tunnun.
TETENKEJEV
Viktor Tetenkejev – tšuktši-poromies Kamtšatkan tundralla.
16.2.2008, Atšaivajamin tundra, Kamtšatka
”Juotuamme teetä lähdimme tundralle porotokkaa katsomaan. Porot eivät olleet kaukana ja miehet ajoivat porot kutsuhuudoillaan hieman alemmaksi tunturin rinnettä. Porot olivat uteliaita ja tulivat heti luoksemme, mutta eivät antaneet koskea. Kesällä porot vaeltavat merelle juomaan suolaista vettä, joka palauttaa elimistön suolatasapainon. Poromiehet matkaavat niiden mukana varusteinaan vain kevyet teltat. Poromiehillä oli silloin apuna hevoset, joita käytettään sekä ratsuina että ajojuhtina.”
TETENKEYEV
Tetenkeyev, Viktor – a Chukchi reindeer herder from the Kamchatkan Tundra.
16.2.2008, Achaivayam Tundra, Kamchatka
“After we had tea, we went to the Tundra to look at the reindeer herd. The herd was not far away and the herders rounded them up from the mountain slopes with whoops and hollers. The reindeer came over and eyed us expectantly but wouldn’t allow themselves to be touched. In the summer the reindeer roam to the sea in order to drink salt water, which replenishes the balance of salt in their bodies. The reindeer herders accompany them with light tents, travelling by horseback. The horses are also used for transporting their supplies.”
AAMU TUNDRALLA
Tšuktši-poropaimentolaiset, Viktor Tetenkejev ja Vassja Peru koillisen Kamtšatkan tundralla
17. 2 2008 Atšaivajamin tundra, Kamtšatka
”Sinä yönä nukuin paljain jaloin, vaikka ulkona paukkui lähes -40 asteen pakkanen. En saanut paljon nukutuksi. Tuijotin lyhdyn valoa ajatusten pyöriessä päässä. Ulkoa ei kuulunut hiiskaustakaan. Miesten tasainen kuorsaus, palavan puun rätinä ja kamiinan ajoittaiset poksaukset pakenivat teltan oviaukosta tundran hiljaisuuteen. Pari kertaa menin ulos katselemaan tähtitaivasta nauttien tästä ainutlaatuisesta hetkestä. Yötaivas oviaukossa muuttui vähitellen aamuhämärän sineksi, sävyiltään vaaleammaksi ja vaaleammaksi, ja jossain vaiheessa nukahdin.
Olimme juuri juomassa aamuteetä, kun äkkiä yksi poromiehistä hihkaisi minulle: ”Mene ulos katsomaan, siellä ne tulevat!” Hän oli jo kuullut vaimean jyminän ja astuttuani ulos teltasta näin kaukana tunturilla lumipilven nousevan maasta kuin usvan. Hetken kuluttua kuului etäinen kopse, sitten jyminä läheni ja vihdoin lumipilven keskeltä erottui porotokka, joka lähestyi leiriä täyttä vauhtia.”
MORNING IN THE TUNDRA
The Chukchi reindeer herders in the Kamchatkan tundra, Viktor Tetenkeyev and Vassiya Peru.
17.2.2008, Achaivayam Tundra, Kamchatka
“That night I slept bare foot in my sleeping bag although it was almost –40°C outside. I didn't get much sleep with my thoughts going around and around in my head as I stared at the light of the candle. Nothing stirred outside. The steady snoring of the men, the crackling of the burning wood and the occasional knocking sounds from the stove, created a sound palette, which evaporated through the tent entrance into the stillness of the tundra. Twice I went out to look at the stars, enjoying this unique moment, which I will never forget. The night sky at the entrance gradually changed into the blue of dawn, the shades of the sky becoming lighter and lighter blue. At some point I fell asleep.
We were just having our cup of tea that morning when a reindeer herder suddenly cried “Quickly Pia, go out and look! They're coming!” He had already heard the quiet roar and when I stepped out of the tent and looked in the far distance up the mountain, I saw a snow cloud rising like a mist and then I heard the distant thunder of hooves that came closer and closer until finally in the middle of the cloud of snow, I could see a herd of reindeer which was fast coming down on the camp at full speed.”
TEVLJATVAGAL
Tevljatvagal (s. 1940) – tšuktši, taitava perinnelaulaja, Atšaivajamin kylästä koillisessa Kamtšatkassa.
13.2.2008, Atšaivajam, Kamtšatka
”Aamulla Nina Kojalkot tuli hakemaan minua. Ulkona oli kirkas auringonpaiste ja pakkasta noin -30 °C. Lähdimme käymään Tevljatvagalin jurtalla, jota hän käytti porontaljoja käsittelemiseen, mutta siellä ei ollut ketään. Myöhemmin tapasimme hänet kylätiellä ja hän pysähtyi juttelemaan Ninan kanssa. Tatuointi kulmakarvojen välissä koristi hänen kasvojaan. Kasvotatuointi on vanha tšuktšien perinne. Keskustellessaan he eivät seisseet vaan istuivat kyykyssä.”
TEVLYATVAGAL
Tevlyatvagal (b. 1940) – Chukchi, a skilful traditional singer from Achaivayam in north-eastern Kamchatka
13.2.2008, Achaivayam, Kamchatka
”In the morning Nina Koyalkot came to fetch me. It was a bright sunny day with a temperature of about -30°C. We went to Tevlyatvagal's yurt, where she worked on the reindeer skins, but no one was there. Later, we saw her on the village road where she stopped to talk with Nina. A tattoo between her eyebrows decorated her face. Face tattooing is an old Chukchi tradition. Whilst they chatted, they didn't stand, they crouched down.”
ETILJAN
Etiljan (s. 1936) – tšuktši, poropaimentolainen koillisessa Kamtšatkassa joka oli myöhemmällä iällä muuttanut Atšaivajamin alkuperäisväestön kylään. Hän ajoi säännöllisesti koiravaljakolla kylästä tundralle poromiesten luo tundralle vieden heille tarvikkeita.
15.2.2008, Atšaivajam, Kamtšatka
”Aamulla Etiljan tuli käymään. Hän ilmoitti, että oli seuraavaksi päiväksi sopinut kyydistä poromiesten leirille ja kysyi, haluaisinko myös yöpyä siellä. Yllätyin iloisesti ja vastasin tietenkin myöntävästi. Hän kaivoi esiin muovipussin, jossa oli kuivattuja kärpässienen palasia. Hän söi niistä muutaman, ja sitten lähdimme yhdessä ystäväni I’anin luo.
I’anin luona Etiljan alkoi laulaa. Hän ei laulanut muitten sävelmiä, vaan ainoastaan omia tunturilla syntyneitä melodioitaan, joita hän jatkuvasti muunteli. Hänelle spontaani laulamishetkellä syntyvä sävelmä oli yhtä luontaista kuin puhuminen meille. Etiljanille olikin tyypillistä, että kesken laulamisen hän saattoi ruveta juttelemaan jollekulle ja jatkaa taas hetken kuluttua."
ETILYAN
Etilyan (b. 1936) – Chukchi Elder from north-eastern Kamchatka who moved in later life to the indigenous village of Achaivayam. He regularly commuted by dog sledge to the reindeer herders in the Tundra to bring them supplies.
15.2.2008, Achaivayam, Kamchatka
“In the morning Etilyan came to visit me. He announced that he had organized transport for me to get to the Reindeer herders’ camp the next day and he asked whether I would like to stay there the following night. I was thrilled and said yes. He dug into his pockets and took out a small plastic bag with fly agaric. He ate a couple of pieces and then we left together to go to my friend, I’an’s place.
Finally, at I’an’s, Etilyan began to sing. He didn’t sing other people’s melodies, but only his own, which had been born in the mountains of the tundra and which he constantly varied. Singing a melody that he created at the moment of singing was as natural to Etilyan as speaking is to us. It was typical of Etilyan to begin speaking to someone in the middle of a song and then to begin singing again after a while.”
MULINGAUT
Mulingaut (s. noin 1915) – korjakki, koillisessa Kamtšatkassa. Hän oli korjakkien perinnelaulun ja tanssin mestari. Hän oli syntynyt ennen Venäjän vallankumousta ja elänyt tundralla ja muisti hyvin ajat ennen Vivenkan kylän perustamista.
23.2.2008 – Vivenka, Kamtšatka
”Siinä hän vihdoin istui edessäni, Darja Andrejevna Mulingaut, 93-vuotias korjakkivanhin. Venäläinen etunimi ja patronyymi oli lisätty hänen nimeensä jälkeenpäin. Oli päivänselvää, ettei hänen 1800–luvun lopulla syntyneen korjakki-isänsä nimi mitenkään voinut olla Andrei. Omalla kielellään hänen nimensä oli yksinkertaisesti Mulingaut. Mulingautilla oli voimakas matala ääni, joka oli tyypillinen tundralla syntyneille ja kasvaneille. En ollut aikaisemmin kuullut kenenkään laulavan samalla tavalla kuin hän. Luultavasti se oli vanhempaa perua.”
MULINGAUT
Mulingaut (b. circa 1915) – Koryak Elder and a master of traditional Koryak singing,drumming and dancing. She was born before the Russian revolution and had spent all her life in the Tundra. She clearly remembered the days before the village of Vivenka was established.
23.2.2008, Vivenka, Kamchatka
“There she was, finally sitting in front of me, Darya Andreevna Mulingaut, a 93-year-old Koryak Elder. The Russian name and patronymic had been added to her name later. Her Koryak father, who was born at the end of the 19th century, would not have had the Russian name ''Andrei''. In her own language her name was simply Mulingaut. Mulingaut had a strong low voice, which was typical for those who had been born and raised in the Tundra. I had never heard anyone sing as she did. Obviously, it was from an older tradition.”
KULJUMITŠ
Kuljumitš (s. 1927) – tšuktši, poropaimentolainen eteläisessä Tšukotkassa joka oli myöhemmällä iällä muuttanut Vaegin alkuperäisväestön kylään
10.6.2009, Vaegi, Tšukotka
”Pienen mökin ikkunoiden ylle oli kiinnitetty poronnahkaiset ylös rullatut kaihtimet. Turkishaalariin ja turkissaappaisiin pukeutunut liinapäinen mummo kutsui meidät sisälle. Eteisen nurkassa oli kasassa poronnahkoja ja niiden päällä, puupalikkaan kiinnitetty kivi, työväline, joka käytettiin jäykän poronnahan työstämiseen pehmeäksi taljaksi. Vanhuksen nimi oli Kuljumitš. Ojensin hänelle tuliaisiksi teetä ja makeisia. Hän otti ne vastaan ja otti esiin kankaisen pussin jonka sisällä oli pieniä sanomalehtipaperikääröjä, joita hän huolellisesti aukoi yhden toisensa jälkeen. Kääröissä oli lajiteltuna erisorttisia kuivattuja kärpässieniä. Hiljalleen hyräillen Kuljumitš levitti ne lattialle avattujen sanomalehtipapereitten päälle ja erotteli pois sienten irtautuneet kannat lakeista.”
KULYUMICH
Kulyumich (b. 1927) – a Chukchi Elder from southern Chukotka who moved later in life to the indigenous village of Vaegi
10.6.2009, Vaegi, Chukotka
“Blinds made of reindeer skins were rolled up over the outside of the windows of the little cottage. An old lady, with a headscarf, dressed in fur dungarees and fur boots invited us in. In the corner of the corridor there was a pile of reindeer skins. The Elder's name was Kulyumich. She took out a cloth satchel and inside there were little paper parcels, which she opened carefully, one after another. The parcels contained different types of dried fly agaric. Humming away, Kulyumich spread them out on the floor, on top of the opened paper wrappings and picked out the stems that had broken off from the mushroom caps.”
TINANTVAL
Tinatval (s. 1922) – tšuktši, poropaimentolainen eteläisessä Tšukotkassa. Hän oli syntynyt ja elänyt Hatirkan tundralla lähellä Kamtšatkan rajaa ja oli myöhemmällä iällä muuttanut Vaegin alkuperäisväestön kylään.
11.6.2009, Vaegi, Tšukotka
”Tinatval oli arvokkaan näköinen vanhus. Tatuointiviivat hänen otsallaan, poskipäissä ja leuassa näkyivät selkeästi. Ennen tyttöjen kasvojen tatuointi oli perheen vaurauden merkki. Mitä rikkaampi perhe oli, sitä enemmän viivoja tatuoitiin. Tinatval ei puhunut venäjää. Hänen tyttärensä pistäytyi käymässä mutta lähti pian pois, sillä Tinatval ei halunnut laulaa hänen läsnä ollessaan. Tinatval lauloi monta veljelleen Omruvjelle omistettuja sävelmää. Hän lauloi minulle yhteensä 16 laulua, kunnes vihdoin sanoi olevansa väsynyt. Hän kertoi, että usein laulut ilmestyivät hänen päähänsä illalla ennen nukahtamista.”
TINANTVAL
Tinatval (b. 1922) – Chukchi Elder from the Khatyrka Tundra in southern Chukotka near the Kamchatkan border who later in life moved to the indigenous village of Vaegi
11.6.2009, Vaegi, Chukotka
“Tinatval was a dignified looking Elder. The lines of tattoos on her forehead, cheeks and chin were clearly visible. In former times, the tattoos on girls' faces were a mark of the wealth of the family. The more prosperous the family, the more lines were tattooed on their faces. Tinatval did not speak any Russian. Tinatval's daughter popped in for a visit but left quite quickly as Tinatval didn't want to sing in front of her. Tinatval sang many songs that were dedicated to her brother, Omruvye. Altogether she sang me sixteen songs until she finally said that she was tired. She told me that often songs developed in her head in the evening before she went to sleep.”
EINGEVNGEUT
Eingevngeut (s. 1927) – tšuktši, poropaimentolainen eteläisessä Tšukotkassa joka oli myöhemmällä iällä muuttanut Vaegin alkuperäisväestön kylään.
11.6.2009, Vaegi, Tšukotka
”Lähdimme tapaamaan Eingevngeutia, joka jakoi asuntonsa poikansa kanssa kaksikerroksisessa puutalossa. Hän oli vuoteessa huonovointisuuden takia mutta jäimme kuitenkin teelle. Annoin hänelle tuliaiseni ja hän antoi minulle kuivakalaa ja palan kuivattua poroa. Kysyin muistiko hän vanhoja lauluja ja hän alkoi hiljaa hyräillä yksinkertaista melodiaa, mutta valitti sitten yskäänsä.”
EINGEVNGEUT
Eingnevngeut (b. 1927) – Chukchi Elder, a reindeer herder from southern Chukotka who later in life moved to the indigenous village of Vaegi
11.6.2009, Vaegi, Chukotka
“We went to visit Eingevngeut who shared a flat with her son in a two-storey building. She was in bed because she felt unwell, however we still stayed for tea. I gave her my gifts and she gave me dried fish and a long strip of dried reindeer. I asked her whether she remembered any old songs and she began to quietly hum a simple melody, but then complained about her cough.”
VUKUVUNGA
Vukvunga (s. 1927) – tšuktši, poropaimentolainen eteläisessä Tšukotkassa. Hän oli syntynyt ja elänyt Hatirkan tundralla lähellä Kamtšatkan rajaa ja oli myöhemmällä iällä muuttanut Vaegin alkuperäisväestön kylään.
10.6.2009 – Vaegi, Tšukotka
”Saavuimme valkoiseksi kalkituin vanhan hirsimökin pihalle. Pihalla olevan tulisijan yläpuolelle oli pystytetty kolmikulma ja keppien päähän kiinnitetystä kettingistä roikkui vesipannu. Pitkiä toisiaan vasten pystyyn asetettuja riukuja oli kuivumassa polttopuiksi talven varalle ja jarangan (tšuktšien jurtta, jossa poropaimentolaiset asuvat tundralla) päällysnahka oli kääritty kokoon vajan katolle. Sergei avasi natisevan lautaoven. Nostin sen takana olevaa paksua kangasverhoa ja astuimme pienen polttopuita täynnä olevan eteisen kautta huoneeseen. Sisällä meidät vastaanotti heiveröinen pikkuinen mummo hihattomaan kangaspaitaan ja turkishaalariin pukeutuneena villamyssy päässä. Sergein nähdessään hän ilahtui silminnähden ja alkoi vuolaasti laulavalla nuotilla puhua tšuktšinkielellä. Hän oli hyvin eläväinen ja nauroi herkästi. Sergei käänsi minulle venäjäksi hänen puhettaan minkä vain ehti.”
VUKUVUNGA
Vukvunga (b.1927) – Chukchi Elder, from the Khatyrka Tundra in southern Chukotka near the Kamchatkan boarder who later in life moved to the indigenous village of Vaegi.
10.6.2009, Vaegi, Chukotka
“We stepped into the courtyard of an old, whitewashed log house. Beside the fence three sticks had been driven into the ground, making up a triangle, from the top of which, a chain was hanging with a kettle at the bottom. Long poles were placed against each other to be dried for firewood for use in winter. On the roof of the shed, a yaranga cover, made from reindeer skin was folded. A yaranga is a Chukchi yurt, a fur tent where the reindeer herders live in the Tundra. Sergei opened the squeaky, rickety door and let me in. I lifted up a thick cloth curtain and stepped into a corridor full of firewood from which we entered a room. Inside, a tiny frail old lady dressed in a sleeveless cotton blouse and fur dungarees and a woollen hat welcomed us. She was clearly delighted to see Sergei and started to chat with him in Chukchi in a singsong voice. She was very vivacious and burst into laughter easily. Sergei translated as much as he could for me of what Vukvunga was saying to him in Chukchi.”
VUKVUNGAN RUMPU
Vukvunga pitelee rumpuaan
10.6.2009, Vaegi, Tšukotka
”Vukvunga otti esille suurikokoisen kehärumpunsa ja alkoi lämmittää rummunkalvoa lieden yllä sivellen samalla sitä kädellään. Ehdin hädin tuskin kaivaa äänityslaitteeni esille, kun hän oli jo täydessä vauhdissa. Vukvunga aloitti rummuttamalla dramaattisesti ja aloitti sitten loitsun lukemisen kaltaisen syvä-äänisen laulannan. Tuntui, että olin todistamassa aitoa perinnelaulua, joka syntyi juuri sillä hetkellä. Myöhemmin sain tietää, että Vukvunga ei vain laulanut minulle, vaan omisti sävelmänsä minulle. Toisin sanoen hän oli laulamalla lahjoittanut minulle oman henkilökohtaisen lauluni aivan samalla tavalla, kuin vanhemmat ja isovanhemmat lahjoittavat tšuktšilapsille heidän ensimmäiset laulunsa. Laulu oli voimakasta ja puhe vuorotteli laulun saumattomasti, eikä niiden välille voinut vetää rajaa. Olin kuin lumottu häntä kuunnellessani.”
VUKVUNGA’S DRUM
Vukvunga holding her drum
10.6.2009, Vaegi, Chukotka
“Vukvunga took her enormous drum and began to warm the skin on top of a ring on the stove as she rubbed it. I hardly had time to take out my recording equipment when she was already in full swing. Vukvunga began by beating the drum dramatically and then began to sing, as if casting a spell with a deep low voice. I felt as though I was witnessing true traditional singing that was being born at that very moment. Moreover, I later discovered that Vukvunga had not just sung for me but had actually dedicated her song to me. This meant that by singing it to me, she had given me my very own Personal Song, in the same way that parents and grandparents give Chukchi children their first songs. The singing was powerful, primevally wild and captivating. The singing and speaking alternated seamlessly and it was impossible to differentiate between them. I was spellbound after hearing her.”
TEVLJANTONAU
Tevljantonau (s. 1934) – tšuktši, poropaimentolainen eteläisessä Tšukotkassa. Hän oli syntynyt ja elänyt Meynypilgynon tundralla lähellä Kamtšatkan rajaa ja oli poronhoidon loputtua muuttanut Meynypilgynon alkuperäisväestön kylään.
23.6.2009, Meynypilgyno, Tšukotka
”Aamu oli sumuinen, kun kävelin Tevljantonaun kodalle. Se oli pystytetty meren rannalle lähelle valtavaa röykkiötä ruosteisia peltitynnyreitä. Muutamasta laudasta kyhättyä matalaa majaa peitti kangas ja muovi. Sisällä paloi nuotio ja sen äärellä maassa istui pieni silmälasipäinen vanhus. Hän lauloi hiukan mutta valitti, että ottaa sydämestä. Joimme välillä teetä ja kohta hänen luokseen tuli käymään sukulaismies, joka päätti vahvistaa hiukan hataran majan rakenteita. Tevljantonau lauloi lyhyitä pätkiä mutta keskeytti laulunsa useaan otteeseen, milloin siihen, että majan korjaus aiheutti paljon meteliä, milloin vain siihen, että hänen ajatuksensa ajautuivat muualle. Melkein aina hän tuntui aloittavan jotain uuttaa eikä jatkavan edellistä lauluaan. Hän ei tuntunut laulavan minulle vaan itselleen, niin kuin hyräillään itsekseen, omissa oloissa. Hän sanoi, että jos tulisin rumpu mukanani hän laulaisi minulle uudelleen.”
TEVLYANTONAU
Tevlyantonau (b. 1934) – Chukchi Elder from southern Chukotka near the Kamchatkan border. After the reindeer herding ceased, Tevlyantonau moved to the indigenous village of Meynypilgyno.
23.6.2009, Meynypilgyno, Chukotka
“It was a misty morning as I walked to Tevlyantonau’s teepee. It was erected by the coast beside an enormous mound of rusty canisters. The low teepee had been haphazardly erected from a couple of planks, which were partly covered by some oilcloth and cloth. Inside there was a fire burning and by the fire there was an old granny with glasses. She sang to me a little but began to complain that it wasn't good for her heart. We were having some tea when a relative paid a visit to the Tepee and decided to repair its wobbly structure. Tevlyantonau sang some short fragments, but was interrupted several times, either by the noise of the relative fixing the Tepee, or just by her own thoughts, which seemed to be drifting elsewhere. She said that if I came another time with a drum, she would sing for me again.”
KUANG
Kuang (s. 1938) – tšuktši, poropaimentolainen eteläisessä Tšukotkassa, joka myöhemmällä iällä oli muuttanut Meynypilgynon alkuperäisväestön kylään.
28.6.2009, Meynypilgyno, Tšukotka
”Lähdin jo aamulla Kuangin luokse kalastusmajoille katsomaan jarangan pystyttämistä. Tullessani sinne oli maahan jo asetettu valmiiksi 9-kulmainen keppirakenne, jossa kepit oli sidottu yhteen toisiinsa niiden päissä olevista rei’istä pujotetuilla pitkillä nuorilla. Ainoastaan yksi kulma oli avoin. Lisäksi jokaiseen kulmaan oli sidottu kolme samanpituista keppiä. Tämän kehikon päällä lepäsi kolme päästä toisiinsa sidottua pitkää keppiä. Maassa makasi kasassa lukematon määrä eripituisia keppejä, joita Kuang lajitteli eri pinoihin. Ja veti esiin lisää majan alta. Kepit olivat sen jarangan osia missä Kuang oli syntynyt. Minulle kerrottiin, että poronnahasta ommeltu päällinen, retem, pitäisi vaihtaa noin kerran kahdessa vuodessa. Täällä ei enää ollut poroja eikä sitä ollut mihin vaihtaa eikä edes paikata. Jarangan kokoaminen aloitettiin isosta kolmikulmasta joka seisoo keskellä telttaa. Kuang sitoi ensin kolmikulman huipuksi tulevaan päähän muutamia varpuja, joiden tarkoituksena oli suojata jarangaa ja pitää se hyvin pystyssä.”
KUANG
Kuang (b. 1938) – Chukchi Elder from southern Chukotka near the Kamchatkan border. Later in life Kuang moved to the indigenous village of Meynypilgyno
28.6.2009, Meynypilgyno, Chukotka
“In the morning I went down to the seashore to watch Kuang's yaranga being put up. A nonagon structure of sticks had been placed on the ground and all nine sticks were bound together by rope that was threaded through a hole at the end of each stick. Only one section was open for use as the entrance. Additionally, three poles were attached to each of the nine intersections. On the top of the nonagon were three long sticks that were bound together. There were many sticks of different sizes laid out on the ground. Kuang sorted these into different piles, whilst pulling out more sticks from underneath the fishing hut. These sticks had been taken from the yaranga where Kuang had been born. The cover of a yaranga, the retem, which is made from reindeer skin, is supposed to be changed every two years. However, as there were no reindeers here anymore, there was no skin to make yaranga covers or indeed even to patch the old ones. This was the reason why very few yarangas were being erected anymore, even though many families had kept the yarangas' frames. Erecting the yaranga began by putting up a tripod made of the long sticks, which were placed at the centre of the yaranga in a steep angle. Before placing the tripod in the centre, Kuang bound some sprigs to the top of it. This was a traditional rite to protect the yaranga so that it would remain firmly in the ground.”
OMRYL’KOT
Omryl’kot (b. 1935) – tšuktši, arvostettu poropaimentolainen eteläisessä Tšukotkassa, joka myöhemmällä iällä oli muuttanut Meynypilgynon alkuperäisväestön kylään.
Keskustelu Omryl’kotin kanssa: 24.6.2009, Meynypilgyno, Tšukotka
Omryl’kot: ”Amerikkalaisia kävi täällä lapsuudessani. Vaihdoimme kaikenlaista tavaraa. Heillä oli vaatteita, me annoimme nahkoja. Teemme niistä muun muassa turkissaappaiden pohjia. Me käytämme kesälläkin turkissaappaita. Aloitin työnteon jo pienenä poikana 8-vuotiaana. Ennen matkustimme aina poroilla. Koko Tšukotka vaelsi poropaimentolaisina. Sitten alkoivat kolhoosit, mutta kaikki eivät yhdellä kertaa siirtyneet kolhooseihin.
Lauloimme usein ollessamme paimenessa tundralla ja myös huusimme ’ooo-ook!’ jotta sudet kuulisivat. Kun ihminen ei laula, porot luulevat, että me nukumme, ikään kuin ihmistä ei ole ja sudet voivat hyökätä porojen kimppuun. Kun ihminen laulaa porot rauhoittuvat. Keväällä, kun on pimeää ja voimakas lumipyry karhu, vaikka se ei ole nopea, voi hätyytellä porot sivuun ja ne voivat karata tokasta. Susi ei ole vaarallinen ihmiselle, mutta poroille se on karhua vaarallisempi.”
OMRYL’KOT
Omryl’kot (b. 1935) – Chukchi Elder and a highly respected reindeer herder from southern Chukotka near the Kamchatkan border. After the reindeer herding ceased, Omryl’kot moved to the indigenous village of Meynypilgyno.
Conversation with Omryl’kot: 24.6.2009, Meynypilgyno, Chukotka
Omryl’kot: "The Americans visited here in my childhood. We exchanged all kinds of things.
They gave us material and we gave them skins from which we make soles for boots. Even in summer we use fur boots. I already began working as a small boy when I was 8. In the old days we always travelled by reindeer and indeed the whole of Chukotka was roaming the Tundra. Then the kolkhozes (collective farms) began, but not everybody moved to them at the same time.
We sang all the time when we were herding in the Tundra and shouted “ooo-ook”, so that the wolves would hear us. When we do not sing, the reindeer think that we are sleeping, as if there are no people and the wolves can attack the reindeer. When a human being sings, the reindeer become calm. In the spring, when it is still dark, a bear can scatter the reindeer and a reindeer might escape its herd. A wolf is not dangerous for people; it is more dangerous for the reindeer than a bear."
JETILIN
Jetilin (b. 1939) – tšuktši, poropaimentolainen eteläisestä Tšukotkasta. Hän oli syntynyt ja elänyt tunrdalla lähellä Kamtšatkan rajaa ja oli poronhoidon loputtua muuttanut Meynypilgynon alkuperäisväestön kylään.
27.6.2009, Meynypilgyno, Tšukotka
”Jetilin kertoili tšuktšinkielellä verkkaisesti oman elämänsä tarinaa. Sitten hän lauloi pitkään ja hiukan yksitoikkoisesti rummuttaen ja jatkoi tarinaansa laulamalla. 1990-luvulla kun poronhoito oli hiipumassa Meinipylginon tundralla hän oli viimeinen poromies joka taisteli viimeiseen saakka poronhoidon säilymisen puolesta Meinipylginossa.”
YETILIN
Yetilin (b. 1939) – A Chukchi reindeer herder from southern Chukotka near the Kamchatkan border. When reindeer herding ceased, he moved to the indigenous village of Meynypilgyno.
27.6.2009, Meynypilgyno, Chukotka
“Yetilin began by recounting the story of his life in Chukchi and then continued this account with a long song accompanying himself with monotonous drumming. In the 1990’s as reindeer herding was disappearing in the Meinipylgino Tundra, he was the last reindeer herder who fought to the last for the survival of reindeer herding in Meinipylgino.”
POROMIESTEN KESKUSTELU
Jetilin keskustelee toisen poromiehen kanssa Kil’vei-juhlassa Meynypilgynossa, eteläisessä Tšukotkassa.
24.6.2009, Meynypilgyno, Tšukotka
”Kil’vei on vastasyntyneen poron juhla ja sitä vietetään Meinipylginossa vaikka poronhoitoa ei enää vuosiin ole harjoitettu. Juhlaan liittyy rituaalisia menoja, kuten maan ja veden ruokkiminen kiitosuhriksi siitä, että ne ovat ruokkineet ihmisen. Jo aamulla jaranga on pysytetty. Se on tšuktšien jurtta, jossa poropaimentolaiset asuvat tundralla. Kylänvanhimmat istuivat maahan levitetyllä porontaljalla. Kuuntelin kun he keskustelivat keskenään tšuktšiksi. Seuraamme liittyi Jetilin ja muutamia nuorempia poromiehiä, jotka olivat ehtineet työskennellä tundralla ennen kuin porhonhoito Meinipylginossa lopetettiin. He kertoivat niistä ajoista ja keskustelivat, millaiset mahdollisuudet poronhoidon elvyttämiseen täällä olisi.” Muutama vuosi sitten poronhoito on elvytetty Meinipylginon tundralla.”
CONVERSATION BETWEEN THE REINDEER HERDERS
Yetilin and another reindeer herder having a conversation during the Kil’vei-celebration in Meynypilgyno in southern Chukotka
24.6.2009, Meynypilgyno, Chukotka
“The Kil’vei is a celebration of the new-born reindeer calves. It it is held in Meinipylgino even though they have not herded reindeer for many years. The celebrations were made up of rites and rituals, such as the feeding of earth and water in gratitude for all the gifts that they have bestowed on the people. The villagers had already put up a yaranga on the shore of the river. The elders were sitting on a stretched reindeer skin on the ground. I listened to their conversation in Chukchi. We were joined by Yetilin and younger reindeer herders who had worked with the Elders in the tundra before the reindeer herding ceased. They began to tell me about those times and discussed whether there was any chance to revive the reindeer herding.” Since then, reindeer herding has gradually been revived in the Meinipylgino Tundra.
ENGENGEUT JA POIKA
Engengeut (s. 1939) – tšuktši, poropaimentolainen eteläisessä Tšukotkassa joka oli myöhemmällä iällä muuttanut Meynypilgynon alkuperäisväestön kylään.
7.7.2009, Meynypilgyno, Tšukotka
”Kuangin luokse oli tuotu sokea mummo, Engengneut jonka olin aiemmin tavannut lyhyesti hänen kotonaan. Siellä hän oli ollut surumielinen mutta nyt jarangalle muutettuaan hän oli kuin toinen ihminen. Hän jäi sinne joksikin aikaa asumaan.”
ENGENGEUT AND BOY
Engengeut (b. 1939) – Chukchi Elder from southern Chukotka who later in life moved to the indigenous village of Meynypilgyno.
7.7.2009, Meynypilgyno, Chukotka
“Despite the clouds, the sun is stubbornly visible and one can see the top of Witch Mountain. I had tea with Kuang. A blind Elder, Engengeut whom I had earlier met briefly in the village, was also there. When I had last seen her, she had been rather melancholic, but now in the yaranga she was completely different. She had come to live here for a while.”
KUTILIN JA PENGENGKEU
Kutilin (s. 1939) – tšuktši, valaanpyytäjä Janrakinnotin kylästä itäisessä Tšukotkassa. Hänen isänsä oli ollut rannikkotšuktši, valaanpyytäjä ja äiti tundratšuktši, poropaimentolainen.
Pengenkeu (s. 1933) – tšuktši, poropaimentolainen itäisessä Tšukotkassa joka oli myöhemmällä iällä muuttanut Janrakinnotin alkuperäisväestön kylään.
17.8.2009, Janrakinnot, Tšukotka
”Aamulla käväisin tapaamassa valaanpyytäjä Kutilinia merenrannalla, jossa hän oli tarkkailemassa tuulen voimakkuutta. Sen perusteella hän arvioi, mihin aikaan kannatti tulla kalastamaan. Kutilin oli energinen 70-vuotias tšuktši. Hänen kasvonsa olivat auringon tummaksi paahtamat, silmät eloisat ja iloiset. Häntä ei tarvinnut kahdesti pyytää laulamaan. Hyvä, että ehdin panna äänityslaitteen päälle, kun hän jo aloitti laulunsa.”
18.8.2009, Janrakinnot, Tšukotka
”Lähdin Kutilinin kanssa tapaamaan kylän vanhinta asukasta, poromies Pengengkeuta. Nousimme ylös puisia portaita laudoista kyhättyyn majaan. Tämä oli Pengengkeun koti. Sisällä oli hella jonka päällä oli nahkasaappaat ja valurautainen silitysrauta. Tuntui kuin hän olisi rakentanut jarangan huoneen sisälle. Huone oli lähes tyhjä lukuun ottamatta paria tuolia ja pöytää, jonka päällä oli kaksi mukia. Pengengkeu oli rauhallinen ja harkitseva puhuessaan mutta ketterä liikkeissään. Hän lauloi minulle muutaman lyhyen laulun ja jutteli hiukan Kutilinin kanssa joka käänsi minulle venäjäksi.”
KUTILIN AND PENGENGKEU
Kutilin (b. 1939) – Chukchi whale hunter from Yanrakynnot in eastern Chukotka. His father had been a coastal Chukchi and his mother a reindeer herder.
Pengengkeu (b. circa 1933) – Chukchi Elder from eastern Chukotka. Later in life he moved to the indigenous village of Yanrakynnot.
17.8.2009, Yanrakinnot, Chukotka
“In the morning I went to the seashore to meet the whale hunter, Kutilin. He was there to check the wind strength and to see when it would be a good time to go fishing. Kutilin was an energetic 70-year-old Chukchi. His face was sunburnt and his eyes lively and cheerful. You didn't need to ask him twice to sing. I barely had time to fetch my recording equipment before he began to tell stories and sing his first song.”
18.8.2009, Yanrakynnot, Chukotka
“Kutilin and I went to visit the oldest Elder of the village, the reindeer herder Pengengkeu We went up a wooden staircase to a shack that seemed to have been hastily built from planks. This was Pengengkeu's home. Inside there was a stove, on top of which were leather boots, a kettle and cast-iron iron. Above the stove there were socks and other outdoor clothes hanging up to dry. One had the impression that Pengengkeu had recreated a yaranga inside his house. Otherwise, the room was fairly empty, apart from a few chairs and a table, on top of which were two mugs. Pengengkeu was calm and taciturn but moved rather agilely. He sang some short songs and chatted a little with Kutilin who translated for me.”
POIKA JA KOIRAT TUNDRALLA
Poropaimentolaisleiri Janrakinnotin tundralla itäisessä Tšukotkassa
19.8.2009, Janrakinnotin Tundra, Tšukotka
”Lapsia ja nuoria oli leirillä paljon. Yksi pikkupojista tuli huolissaan luokseni ja sanoi, ettei minun pitäisi nostella painavia sankoja ja vesiastioita ja koska se oli hänen työtään. En tohtinut auttaa häntä, vaikka vesiastia oli melkein isompi kuin poika. Jonkin matkan päässä jarangasta oli takkuisia tuuheaturkkisia koiria kiinni sidottuna. Niitä eivät porot tuntuneet pahemmin kiinnostavan.”
A BOY WITH DOGS IN THE TUNDRA
A reindeer herding camp in eastern Chukotka
19.8.2009, Yanrakinnot Tundra
“There were a lot of children and youngsters in the camp. One of the little boys came to me and told me that I shouldn't carry heavy buckets because it was his job. To him it seemed to be a matter of honour and I didn't offer to help, although the bucket was almost bigger than the little boy himself. Some distance from the yaranga, scruffy looking dogs with thick hair were tied up and they didn't seem to pay much attention to the reindeer.”
GRIŠA JA GALINA
Griša ja Galina Meynypilgynossa, eteläisessä Tšukotkassa.
23.6.2009, Meynypilgyno, Tšukotka
”Lähdin merenrannalle kalastusmajoille, jonne monet kyläläiset kesäksi muuttivat. Menimme tapaamaan djadja(setä) Grišaa ja tjotja (täti) Galinaa, joiksi heitä kutsuttiin. Rannalla aivan avoveden äärellä oli pieniä lautamajoja, vanhojen junanvaunujen pätkiä ja kontteja jotka joskus neuvostoaikana oli tuotu tänne laivalla. Venäläiset olivat aikanaan käyttäneet niitä väliaikaisina kämppinä. Ne pitivät hyvin tuulta ja lämmöneristys riitti ainakin kesällä. Griša ja Galina asuivat tällaisessa vaunussa. He eivät enää voineet itse kalastaa, koska kummatkin olivat sokeutuneet, mutta Galinan tytär ja naapurin nuori kerekmies, Gena pyysivät heille kalaa. Vaunusta oli kiinnitetty lähellä oleviin varastomajoihin maata pitkin meneviä köysiä joiden avulla he saattoivat suunnistaa pihapiirissä. Vastapäisessä vajassa savustettiin kalaa ja pian meidän eteemme tuotiin lautasellisen tuoretta paistettua lohta.”
GRSHA AND GALINA
Grisha and Galina from Meynypilgyno in Southern Chukotka,
23.6.2009, Meynypilgyno, Chukotka
“I went to the fishing huts on the seashore, which many people had moved to during the summer. We went to visit Dyadya (Uncle) Grisha and Tyotya (Aunt) Galina, as they were called. Right by the open water there were small huts constructed from planks, sections of railway carriages and containers, which during the Soviet period had been brought here by ship. In those days Russians had used them as temporary lodgings. They kept out the wind and were well enough insulated to be used during the summer months. In the summer, Grisha and Galina moved to live in one of these carriages. Neither of them could fish anymore because they had gone blind. However, Galina's daughter and their neighbour, a young Kerek man, Gena, fished for them. There were ropes attached along the ground from their railway carriage to nearby sheds and Grisha and Galina were able to find their way by following them. The fish was smoked in the shed opposite and soon arrived on the plate before us, freshly prepared.”
KATSE VALOON
Griša-setä kalastusmajassaan Meynypilgynossa, eteläisessä Tšukotkassa
14.7.2009, Meynypilgyno, Tšukotka
”Tihkuinen ja sumuinen sää piti Meinipylginoa otteessaan useita viikkoja. Puhelin soi ja kylänjohtaja, Etinkeu soitti ja kyseli, lähtisinkö Berinkovskiin hiililaivalla, jos se ottaa minut kyytiin. Sanoin, että totta kai lähtisin. Kapteeni kuitenkin jo saman päivänä ilmoitti, että laivassa oli jotain vialla ja hänen täytyi todennäköisesti palata suoraan Anadyriin. Sitä paitsi merellä myrskysi, eikä hän siksi ottaisi minua mukaan. Olin pettynyt ja lähdin Griša-sedän ja Galinan-tädin luo käymään. He ottivat minut aina sydämellisesti vastaan. Istuessani siellä kuulin hiililaivan sireenin huudon, kun se vihdoin jätti meidät.”
TOWARDS THE LIGHT
Dyadya Grisha in his hut on the seashore in Meinipylgino, Chukotka
14.7.2009, Meynypilgyno, Chukotka
“The drizzly foggy weather continued to hold Meinipylgino in its grip for several weeks. The telephone rang and the village mayor, Etinkeu, asked if I would like to go to Beringovsky by coal barge, if it took me. I said, ‘of course!’. However, later that day, the captain declared that there was something wrong with the barge and most likely they would have to return to Anadyr. In any case the weather was too stormy and he would not take me. I was upset and went to visit Dyadya Grisha and Tyotya Galina who, as always, welcomed me with open arms. While sitting with them, I could hear the sirens of the departing coal barge in the distance.”
ASIKONGAUN
Asikongaun (s. 1927) – Jupik-eskimo Asikongaun oli syntynyt ja elänyt Naukanin jupik-kylässä koillisessa Tšukotkassa aina sen lakkauttamiseen, eli vuoteen 1958 asti.
6.8.2009, Sirenniki, Tšukotka
”Asikongaun oli hyvin hauras ja oli jo muutaman vuoden ollut vuoteen omana. Hänelle oli edellisenä päivänä kerrottu tulostani ja oli valmistautunut laulamaan minulle. Hän aloitti heiveröisesti mutta vähitellen laulu muuttui voimakkaammaksi ja hän säesti musiikkia tehden käsillään kevyitä tanssiliikkeitä. Kysyin häneltä, millaista laulaminen oli ollut hänen lapsuudessaan, lauloivatko ihmiset ainoastaan yhdessä, niin kuin minulle oli kerrottu, vai lauloivatko he myös yksin. Vaikka hän puhui venäjää hän vastasi harvasanaisesti ja joskus jätti kokonaan vastaamatta, aivan kuin olisi halunnut säästää kaikki voimavaransa laulamiseen. Asikongaun lauloi minulle 11 lyhyttä laulua. Lauluista viisi hän lauloi naukanin, neljä imaqliqin kielellä (kaksi ilman sanoja). Imaqliqin kieltä puhuttiin aikanaan Iso Diomede-saarella, jonka nimi jupikisi on Imaqliq ja joka on vain 4 km päässä USA:n rajasta.”
ASIKONGAUN
Asikongaun (b. 1927) – The Yupik-Eskimo Elder Asikongaun lived in the Yupik village of Naukan in north-eastern Chukotka until the authorities closed it down in 1958.
6.8.2009, Sirenniki, Chukotka
“Asikongaun was very frail and had already been bedridden for some years. She had been told of my visit the day before and was prepared to sing for me. Asikongaun started quite feebly, but gradually the singing became more powerful and she accompanied the music with elastic dance movements with her hands. I asked her what the singing was like in her childhood. Did people only sing together, as I had been told, or did they also sing alone? She answered with only a few words and sometimes not at all, as if she was trying to conserve all her strength for her singing. However, I understood, that at home people often sang alone, whereas at village events they sang together.
Asikongaun sang 11 short songs for me. Five of them were in Naukan, four in Imaqliq and two were without words. Imaqliq was spoken in the Big Diomede Island, also known as Imaqliq by the Yupiks. This island is only 4 km from the US border.”
TINGAAN
Tingaan (s. noin 1937) – tšuktši, poropaimentolainen Ryrkaipin tundralta pohjoisessa Tšukotkassa
15.4.2017, Ryrkaipin tundra, 1. leiri, Tšukotka
”Tapasin Tingaanin päivää ennen lumimyrskyn alkamista 12.4.2017. Olin jo kesällä 2016 kuullut tästä lähes 80-vuotiaasta poromiehestä, joka yhä asui tundralla, vaikka joutui jo liikkumaan kahden kepin varassa. Hän ei ollut käynyt kouluja eikä puhunut venäjää. Hänestä sanottiin, ettei hän ole laulavaa sorttia, mutta olin kiinnostunut tapaamaan hänet. Useimmat hänen ikäpolvensa poromiehet asuivat jo kylissä. Lumimyrsky pelasti matkani. Se pakotti meidät jäämään leiriin yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi. Emme voineet tehdä muuta kuin syödä, nukkua ja lämmittää telttaa. Lähdin käymään Tingaanin teltalla. Hän oli väsynyt mutta hyvällä tuulella ja kertoili tšuktšiksi tarinoita, jotka muuntuivat tuon tuosta laulamiseksi. Välillä hän pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan ja miniä kertoi, että hän oli laulanut kuolleen vaimonsa laulua”
TINGAAN
Tingaan (b. circa 1937) – Chukchi Elder, from the Ryrkaipi Tundra in northern Chukotka
15.4.2017, Ryrkaipi Tundra, 1st camp
“I met Tingaan on 12.4.2017, a day before the snowstorm began. In the summer of 2016, I had already heard about this almost 80-year-old reindeer herder, who still lives in the Tundra, although he can only move around with two sticks. He had not gone to school and did not speak Russian. I was told that he was not the “singing type”, but I was interested in meeting him anyway. Most of the reindeer herders of his generation lived in the villages.
The snowstorm saved my entire trip. It forced us to stay an extra day in the camp, where we could do nothing else but eat, sleep and keep the tent warm. I went to visit Tingaan’s tent. He was tired but in a good mood and told stories in Chukchi, which now and then converted into singing. Occasionally he wiped a tear away from the corner of his eye and his daughter-in-law told me that he had sung the song of his late wife.”
VALKOINEN PORO JA MUSIIKIN VOIMA
7.4.2017, Ryrkaipin tundra, pohjoinen Tšukotka
”Joen jäällä makasi useita väsymyksestä tuupertuneita vasoja joista muutamat olivat jo kohmettuneet kuoliaiksi. Tänä talvena lunta oli satanut paljon. Jatkuvasti sahaavan lämpötilan takia monin paikoin jäkälää peitti jääkerros, jota vasat eivät pystyneet sorkillaan rikkomaan. Nälkä oli tehnyt ne heikoiksi. Hiukan etäämpänä makasi valkoinen vasa. Kävelin sitä kohti mutta se ei liikahtanutkaan. Lauloin ja juttelin sille, kunnes lopulta minun täytyi jättää se siihen ja palata takaisin leiriin. Päätin vielä kerran palata jäälle ja siellä vasa yhä makasi liikkumatta. Lähestyin sitä ja aloin röhistä (röhistyslaulua) niin hyvin kuin taisin. Vasa käänsi päässä minua kohti ja hyppäsi yhtäkkiä jaloilleen kaapien lunta etusorkillaan. Se lähti sitten jolkuttamaan joen suuntaan, kunnes se pysähtyi. Lakkasin röhisemästä ja sanoin sille: Nouse ylös mäkeä toisten luo! Se katsoi minua ja alkoi taas kuopia maata, aivan kuin olisi etsinyt syömistä. Myöhemmin sain kuulla, että porot puolustautuvat sillä tavoin. Taas sanoin sille: Älä jäätä kaiva, vaan mene tuonne mäelle! Sain sen ajettua ylös rantatörmälle johon se rojahti makaamaan pensaitten alle. Se ei suostunut enää nousemaan vaan katseli vain minua surullisilla silmillään. Pettyneenä palasin leiriin.
Aikaisin aamulla lähdin vielä katsomaan vasaa ja löysin jäljet, missä se oli noussut töyräälle, mutta vasa oli kadonnut. Mäelle noustuani näin, että jonkin matkan päässä, muutaman poron seurassa se oli kuopimassa jäkälää lumen alta. Valkoinen vasani oli pelastunut.”
THE WHITE REINDEER AND THE POWER OF MUSIC
7.4.2017 Ryrkaipi Tundra, northern Chukotka
“There were several exhausted reindeer calves lying on the river ice. Some of them had already frozen to death. There has been a lot of snow this winter. Because of the constantly drifting temperature, the lichen was covered with ice, which the calves could not break with their hooves. Hunger had made them weak. In the distance a white reindeer calf was lying on the ice. I walked towards it, but it did not move. I sang and spoke to it but in the end, I had to leave it and return to the camp. I decided once more to return to the river and the calf was still lying where I had left it. I approached it and began to make sounds, throat singing as well as I could. The calf turned its head towards me and suddenly jumped up and began to scrape the snow with its front hooves. Then it began to run along the river until it suddenly stopped. I stopped singing and said: ‘Go up the hill to the others!’. It looked at me and started again to scrape the snow. Once again, I said to him, ‘Don’t dig the ice, go up the hill!’ I managed to chase it up the riverbank where it collapsed under the bushes. It refused to get up anymore and just looked at me with its sad eyes. I returned to the camp very upset.
Early in the morning I once more went to see the calf and found the tracks where it had climbed onto the riverbank, but the calf was not there. I climbed up the hill and saw a few reindeer in the distance, digging lichen under the snow and amongst them was the white calf. My white reindeer calf had been saved.”
ULITA JA MINÄ
Ulita (s. noin 1916) – nivkh, Ulita oli syntynyt ennen Venäjän vallankumousta Hän ei tiennyt tarkkaa ikäänsä. Silloin nivkhit eivät laskeneet vuosia, koska se ei ollut tärkeää. Ihmisten syntymät saatettiin muistaa siitä, millainen kalasaalis sinä vuonna sattui olemaan. Hänen muistinsa oli kuin loppumaton aarrearkku legendoja, satuja, tarinoita ja perimätietoa. Hän muisti vanhoja rituaalirytmejä ja niihin liittyviä sanoja. Häneltä sai ensikäden tietoa siitä, millaista todellisissa karhunpeijaisissa oli ollut ja miten rituaalitansseja todella oli tanssittu. Hän itse oli elävä esimerkki, kuinka perimätieto uudelleen kerrottuna saa aina uusia ulottuvuuksia. Muistan hyvin, kun ensi kertaa hänen luonaan vieraillessani hän kertoi mystistä, pelottavaa tarinaa vuori-ihmisestä, naisesta, joka muuttui karhuksi ja synnytti karhukaksoset.
22.11.2006, Yužno-Sahalinsk, Sahalin
”Saapuessani Ulitan luo hän makasi pienenä ja laihtuneena sängyn pohjalla. Käsivarret menivät kuin luita pitkin eikä hän edes nostanut katsettaan. Otin viulun esille ja matkin hänelle tynrynin, nivkhien jousisoittimen ääntä. Ulita kohottautui hiukan sängyssä ja sanoi: ”Tynryn, se on tynryn.” Hän sanoi sen nivkhin kielellä, mutta tytär käänsi hänen puheensa meille venäjäksi. Pyysin tytärtä kuljettamaan hänen kättään viulun kannella ja vasemman käteni päällä, kun soitin tremoloa, jotta hän tuntisi ja ymmärtäisi, miten se tapahtuu, sillä hän oli sokea. Hän kohottautui hiukan enemmän, heittäytyi puhumaan nopeasti nivkhiksi lausuen rytmejä säestäen niitä käsillään sulavin karhuntanssin liikkein.”
ULITA AND I
Ulita (b. circa 1916) – Nivkh Elder, Sakhalin. Ulita was born in Sakhalin before the Russian Revolution. Ulita herself did not know her exact age. People's birth dates were often remembered by the year of a particularly good fish catch. Her memory was like an endless treasure chest - full of legends, fairytales, stories and oral traditions. She remembered old ritual rhythms and the words that they were created from and how people mumbled them to themselves. Ulita could give a first-hand account of what it was like to be at a bear ceremony and how the ritual dances were performed. She was a living example of how the oral tradition develops at every retelling. I remember the first time that I visited her when she told me a mystical and somewhat frightening legend of the mountain people, about a woman who was transformed into a bear and gave birth to twin bear cubs.
22.11.2006, Yuzhno-Sakhalinsk, Sakhalin
“When I arrived at Ulita's she lay in her bed, small and frail. The bones in her arms were poking through her skin. I decided straight away to play the violin for her. Without telling her what I was going to play, I imitated the Nivkh instrument, the Tynryn, which is a string instrument. Ulita raised herself up slightly in the bed and said, 'Tynryn - that is the Tynryn.' She said this in Nivkh, but her daughter translated it into Russian for us. Then I asked her daughter to take Ulita's hand and hold it above my left hand as I played a tremolo so that she could feel it and understand how I was doing it. This was because of Ulita's blindness. She raised herself up even more and started to speak rapidly in Nivkh. She began to repeat the rhythms and accompanied them with the movements of the bear dance using her arms and her hands.”