Irtikytketty tila -harjoitteessa osallistujat siirtyvät luennon jälkeen ulkotilassa järjestettävään koulutukseen, jossa käydään läpi harjoitteen vaiheet, opetellaan harjoitteessa käytettävät merkit ja tutustutaan kirjoitustehtäviin. Irtikytketty tila -harjoite suoritetaan alueella, joka on rajattu etukäteen helposti tunnistettavien maamerkkien mukaan. Niitä voivat olla esimerkiksi suuret ajoväylät, tai raitiovaunulinjat.1
Harjoite aloitetaan samanaikaisesti ja samasta paikasta. Osallistujat tekevät ensin kävelemällä yksinäisiä tutkimusmatkoja sovittuun kaupunginosaan ilman määriteltyä päämäärää. Osallistujat merkitsevät kulkureittinsä käyttämällä katuliitua ja hobomerkkejä kadun pintoihin. Lisäksi osallistujat kirjoittavat tehtävänannon mukaisia matkakirjeitä toinen toisilleen. Nuo kirjeet piilotetaan kuljetun reitin varrelle ja merkitään niin, että toiset osallistujat voivat löytää ne. Näin jokaisen osallistujan kulkemasta reitistä muodostuu maisemareitti toisille osallistujille. Harjoitteen toisessa vaiheessa osallistujat vierailevat toistensa reiteillä, lukevat toistensa kirjeitä ja kirjoittavat niihin vastineita. Silloin yksityiset kuljeskelut muuttuvat yhteisiksi reiteiksi. Matkakirjeissä yksityiset kokemukset ja havainnot sanallistuvat jaetuiksi kokemuksiksi.
Harjoitteessa yritys seurata jonkun toisen merkitsemää reittiä muuttaa aistittavan tilan mahdollisten reittien maisemaksi. ”Hän saattoi mennä tuonne” kuvaa osuvasti sitä mielentilaa, jossa toisten kulkureittejä etsitään.
Kun osallistuja lukee jossakin paikassa kirjoitetun tekstin, kirjeessä käytetyt ilmaisut tarttuvat ympäristöön ja esittävät tulkintoja siitä. Jotkut tällaisista paikkoja koskevista havainnoista vaikuttavat seuraavan samaan paikkaan saapuneen kirjoitukseen, ja ne saattavat välittyä tuolla paikalla kirjoitettuun seuraavaan kirjeeseen. Näin osallistujien kirjoittamista teksteistä ja kadun pinnoille piirrettävistä merkeistä muodostuu esityksen medium.
Irtikytketty tila -harjoitetta kokeiltiin ensimmäisen kerran 13.6.2021 Töölössä, Helsingissä, jolloin harjoite toteutettiin suomenkielisenä. Sillä kertaa harjoitteeseen kutsuttiin osallistumaan Toisissa tiloissa -kollektiivin nykyisiä ja entisiä jäseniä. Ensimmäinen julkinen esitys harjoitteesta järjestettiin 20.6.2021 Helsingin Töölössä osana Taideyliopiston organisoimaa Tutkimuspaviljonkia (Research Pavillion).1 Silloin harjoitteeseen osallistuttiin ennakkoon ilmoittautumalla. Tuolla kertaa kutsuin harjoitteeseen mukaan myös taiteilijoita ja tutkijoita, joilla tiesin olevan kiinnostusta tällaisiin taiteellisen tutkimuksen menetelmiin. Lopulta harjoitteeseen osallistui seitsemän osallistujaa. Kolmannen kerran toteutimme harjoitteen Herttoniemen teollisuusalueella 21.5.2022 osana julkista tapahtumaa, joka järjestettiin Toisissa tiloissa -kollektiivin Tripit!-harjoitefestivaalin yhteydessä. Sen jälkeen harjoite on toteutettu kaksi kertaa myös Itä-Pasilassa (6.11.2022 ja 23.11.2022). Viimeistä kertaa lukuun ottamatta osallistuin myös itse kaikkiin harjoitteisiin. Tässä tutkielmassa keskityn harjoitteen kolmeen ensimmäiseen kokeiluun.
[1]Töölössä kesäkuussa 2021 toteuttamissamme harjoitteissa alue rajautui etelässä pyöräilyväylä Baanaan, lännessä raitiovaunukiskoihin, pohjoisessa Hesperianpuistoon ja idässä Mannerheimintiehen. Herttoniemen teollisuusalueella toukokuussa 2022 harjoite toteutettiin alueella, joka rajautui lännessä ja pohjoisessa Itä-väylään, idässä Roihuvuoren puistoon (mukaan lukien Ylä-Roihuvuoren puisto ja Roihuvuoren kirsikkapuisto) ja etelässä Puusepänkatuun ja Suunnittelijankatuun.
[2]Tutkimuspaviljongin keskuspaikkana käytettiin Hietsun Paviljonkia, joka sijaitsee Hietaniemen uimarannalla Töölössä. Julkiseen esitykseemme oli avoin kutsu ja lisäksi olin kutsunut mukaan myös joitakin taiteilija- ja tutkijakollegoitani, jotka jakoivat kanssani kiinnostuksen urbaanin tilan tutkimukseen.
Harjoitteen vaiheet lyhyesti
Harjoitteeseen voi osallistua noin neljästä kuuteentoista osallistujaa. Koko harjoitteen ajan osallistujat pidättäytyvät kohtaamasta toisiaan kasvokkain lähietäisyydeltä, ja he pidättäytyvät myös keskustelemasta toistensa kanssa. Harjoite aloitetaan yhtä aikaa samasta paikasta.
Aluksi jokainen lähtee pienelle tutkimusmatkalle kävelemään itsekseen, omille teilleen. Kuljettava reitti merkitään kadun pinnoille (seiniin, sähkötolppiin, katuun jne.) katuliidulla. Kuljettavan reitin merkitsemiseen käytetään etukäteen valittuja hobomerkkejä.
Osallistujat kantavat mukanaan kirjoitustehtäviä. Niistä ensimmäinen suoritetaan oman tutkimusretken aikana. Kirjoitettu teksti piilotetaan johonkin paikkaan. Tuo paikka merkitään sille erityisesti varatulla merkillä.
Toisessa vaiheessa osallistujat etsivät toistensa kulkureittejä ja lukevat toistensa kirjoituspaikoista löytyviä kirjoituksia. Toisten kirjoituspaikoilta löytyvät tekstit poimitaan mukaan ja niiden tilalle kirjoitetaan tekstejä ohjeistuksen mukaisesti. Kun osallistujat lukevat jostakin paikasta löytämiään tekstejä ja kirjoittavat niihin vastineita, kirjoituspaikoista löytyvät tekstit siis vaihtuvat. Näin kirjoituspaikkoihin rakentuu epäsuora kirjeenvaihto, jossa tehtäväkirjeen kirjoittaja ei voi tietää, kuka lukee hänen kirjeensä.
Lopuksi osallistujat kokoontuvat yhteen, mutta sitä ennen jokainen osallistuja hakee itse löytämältään kirjoituspaikalta sinne piilotetun kirjeen. Viimeisessä vaiheessa osallistujat kokoontuvat yhteen ja lukevat ääneen harjoitteen aikana keräämänsä tekstit.
1. vaihe: yksin tehtävä tutkimusmatka
Harjoitteen ensimmäisessä vaiheessa kukin osallistuja suorittaa tutkimusmatkan valittuun kaupungin osaan ilman erikseen määrättyä päämäärää. Itsenäiselle tutkimusmatkalle lähdetään samasta paikasta eriaikaisesti. Päätös liikkeelle lähtemisestä tehdään sanattomasti katsekontaktissa toisiin osallistujiin.
Tutkimusmatkan aikana osallistuja etsii itselleen kirjoituspaikan ja suorittaa annetun tehtävän tai kirjoittaa tehtävän kävellessään. Kirjoitus taitellaan1 ja sille etsitään kätköpaikka. Kirjoituspaikka merkitään liidulla, johon käytetään sovittua merkkiä, ja kirjoitettu teksti piilotetaan merkin läheisyyteen noin yhden tai kahden metrin etäisyydelle kirjoituspaikkaa kuvaavasta merkistä.
Lähtiessään matkaan osallistuja piirtää lähtöpaikan välittömään läheisyyteen merkin, joka koostuu merkin piirtäjän nimikirjaimesta ja nuolesta, joka viestii muille, mihin suuntaan hän on lähtenyt. Merkki piirretään sellaiseen paikkaan, josta muut voivat huomata sen.
Osallistuja merkitsee kulkureittiään matkan aikana merkeillä, jotka osoittavat kuljettavan suunnan. Merkkejä piirretään niin tiheästi, että muut harjoitteeseen osallistujat kykenevät seuraamaan reittiä. Merkit piirretään kuitenkin niin huomaamattomasti, ettei ulkopuolinen voisi seurata reittiä.
Suoritettuaan kirjoitustehtävän osallistuja palaa takaisin aloituspaikalle. Hän palaa takaisin aloituspaikalle eri reittiä pitkin kuin matkalle lähtiessään. Näin kuljetusta reitistä syntyy pieni lenkki. Kuljettu lenkki merkitään sille varatulla merkillä sen merkin viereen, jonka osallistuja piirsi matkalle lähtiessään. Lenkki-merkki antaa toisille osallistujille yleisluontoisen kuvauksen kuljetusta reitistä.2 Kirjoituspaikan osoittava merkki sijoitetaan osaksi tätä lenkki-merkkiä, jotta toiset osallistujat saisivat jonkinlaisen tuntuman siitä, mistä kirjoituspaikkaa kannattaa etsiä.
[1] Kirjeestä voi taitella myös origamin. Osallistujille etukäteen lähetetyssä viestissä heitä kannustetaan opettelemaan origamien taittelua. Origamien taittelun tarkoituksena on tehdä viestien piilottamisesta leikkisää. Idea siihen tuli Ridley Scottin ohjaamasta Blade Runner (1982) -elokuvasta.
[2] Tällainen merkki löytyy selityksineen 12.2.1889 julkaistun The Great Falls Leader-sanomalehden artikkelista Tramps’ Signs.#
Tätä kokoamaani listaa hobomerkeistä selityksineen käytettiin harjoitteessa. Kulkureittiä ja kirjoituspaikkaa osoittavien merkkien lisäksi harjoitteeseen kuului siis merkkejä, joilla osallistujat voivat neuvoa tai varoittaa toisiaan. Esimerkiksi ”hankala ihminen” -merkillä varoitettiin epämiellyttävistä kohtaamisista alueella liikkuvien ihmisten kanssa. "Poliisi valvoo” -merkillä varoitettiin laajasti kaikenlaisesta valvonnasta. "Jungeli" -merkillä taas osoitettiin se paikka, johon harjoitteen lopuksi kokoonnutaan.
2. vaihe: toisten osallistujien reitit
Harjoitteen toisessa vaiheessa osallistujat vierailevat toistensa kulkureiteillä ja tutustuvat toistensa kirjoituspaikkoihin. Niissä he lukevat toistensa kirjeitä ja kirjoittavat niihin vastauksia kirjoitustehtävän ohjeistuksen mukaisesti. Matkaan lähdetään aloituspaikalta. Sen välittömästä läheisyydestä valitaan jokin lenkkimerkki. Jos kukaan ei ole piirtänyt tällaista merkkiä, osallistuja voi lähteä seuraamaan pelkkää nimikirjaimesta ja nuolesta koostuvaa merkkiä. Tosin silloin hän ei voi tietää, onko reitin merkinnyt henkilö jo löytänyt itselleen kirjoituspaikan vai ei.
Kun osallistuja saapuu toisen osallistujan kirjoituspaikalle, hän etsii sieltä toisen osallistujan kirjoittaman tekstin, lukee sen ja ottaa sen mukaansa. Sen jälkeen osallistuja kirjoittaa annetun kirjoitustehtävän ja piilottaa kirjoituksensa lopuksi siihen paikkaan, josta hän löysi itse kirjoituksen. Siitä matka jatkuu kohti seuraavia kirjoituspaikkoja, joissa toimitaan samalla tavalla.
Kun osallistujat vierailevat eri aikoina toistensa kirjoituspaikoilla ja kirjoittavat vastineita löytämilleen kirjeille, muodostuu epäsuora kirjeenvaihto. Kirjoituspaikkaan saapunut ei nimittäin voi aina tietää, kenen kirjoittaman tekstin hän kyseisestä paikasta löytää, mikä suhde kirjeen kirjoittajalla on tuohon paikkaan, tai edes sitä, kuka lukee hänen itsensä kirjoittaman vastineen.
Harjoitteen toisen vaiheen lopettaminen
Harjoitteen toinen vaihe lopetetaan sovittuna aikana. Silloin osallistujat hakeutuvat sovitulle kokoontumispaikalle. Riippuen esityksestä kokoontumispaikka on voitu sopia etukäteen, tai ohjaajat voivat päättää sen harjoitteen aikana. On toimittu niinkin, että osallistujat ovat itse ehdottaneet toisilleen paikkoja kokoontumiseen ja hakeutuneet sitten niistä yhteen harjoitteen lopuksi. Jos kokoontumispaikka päätetään harjoitteen aikana, se merkitään ”jungeli”-merkillä. Se paikka, jonne useimmat kokoontuvat, valikoituu lopulliseksi kokoontumispaikaksi.
Kirjoitustehtävistä
Harjoitteessamme kirjoitustehtävien ohjeistukset ovat ylimalkaisia ja avoimia. Osallistuja voi itse päättää sen, millaisia paikkaa koskevia ilmaisuja hän kirjoituksissaan käyttää, eikä tekstin tyylilajia ole määritelty. Harjoitteen kirjoitustehtävät kutsuvat kuitenkin osallistujia tekemään havaintoja ympäristöstään. Tehtävät kannustavat osallistujia pohtimaan myös sitä, miten kaupungilla kuljeskelu muutetaan lukemisen tai kuuntelemisen tapahtumaksi. Halutessaan osallistuja voi myös käyttää tehtäväpaperia esitelläkseen jonkin itse keksimänsä merkin.
Ensimmäinen tehtävä muistuttaa osallistujaa huomioimaan sen, että kirjoitus on viesti jollekin toiselle osallistujalle, eikä kirjoittaja voi tietää, kuka hänen lukijansa on. Harjoitteen ensimmäinen kirjoitustehtävä tehdään paikassa, jonka kukin osallistuja löytää itse. Vaihtoehtoisesti tehtävän voi kirjoittaa oman tutkimusmatkan aikana ja viimeistellä jossakin valitsemassaan paikassa.
Toinen kirjoitustehtävä tehdään toisten löytämissä kirjoituspaikoissa.
Se kutsuu osallistujaa tekemään havaintoja ympäristöstään, ja havainnoimaan, kuinka kaupunginosa puhuttelee häntä. Kun harjoite tehtiin ensimmäisiä kertoja, jätin ohjeistuksessa avoimeksi sen, kirjoitetaanko tämä teksti ennen kirjoituspaikasta löytyneen kirjoituksen lukemista, vai kirjoitetaanko toinen kirjoitustehtävä vastineena löytyneeseen tekstiin. Myöhemmin vakiintuneeksi käytännöksi on muodostunut se, että teksti kirjoitetaan vasta sen jälkeen, kun paikasta löytynyt kirjoitus on luettu.
Toista kirjoitustehtävää seuraavat tehtävät ovat toisen kirjoitustehtävän kaltaisia. Seuraavat kirjoitustehtävät on kuitenkin numeroitu, jotta niistä voidaan jälkikäteen päätellä se, mitä reittiä kukin osallistuja on harjoitteessa kulkenut. Numeroimalla tehtävät halusin mahdollistaa sellaisten tietojen kokoamisen, jolla tarvittaessa voidaan seurata kunkin osallistujan kulkureitit harjoitteen aikana. Tällaiselle tiedolle ei tässä harjoitteessa kuitenkaan ole tullut käyttöä.
3. Vaihe: lukuharjoitus
Kun kaikki osallistujat ovat saapuneet kokoontumispaikalle, yleensä osallistujille tarjotaan jotakin syötävää ja juotavaa.1 Sen jälkeen aloitetaan lukuharjoitus, jossa asetutaan rinkiin lukemaan löydettyjä tekstejä. Lukuharjoituksessa kukin vuorollaan lukee ääneen jonkin löytämänsä kirjoituksen. Ensimmäiseksi aloitetaan niistä kirjeistä, jotka on nimetty ”ensimmäiseksi kirjoitustehtäväksi”, sillä nuo kirjeet ovat kirjoituspaikkojen ensimmäisiä kirjeitä. Lukuharjoituksessa tehtävänä on tunnistaa luetuista kirjeistä kirjoituspaikkoja. Osallistuja pohtii, kuuluuko jokin hänen itsensä löytämä kirjoitus tuohon samaan paikkaan. Jos tällainen kirje löytyy, kirjeen löytäjä lukee sen seuraavaksi. Näin pyritään tunnistamaan kaikki samassa paikassa kirjoitetut tekstit ja yritetään myös tunnistaa se järjestys, jossa kirjoitukset on kirjoitettu.
Menetelmän tarkoituksena on herkistää osallistujat pohtimaan sitä, mitkä ilmaisut koskettavat kirjoituspaikan erityispiirteitä. Lisäksi lukuharjoituksen tarkoituksena on tehdä havaintoja siitä, mitkä kirjeissä mainitut havainnot siirtyvät kirjeistä toisiin. Koska kirjeet luetaan ääneen, osallistujat kuulevat myös itse kirjoittamansa tekstit toisen äänisinä. Lausujan ilmaisu paljastaa tekstistä uusia merkityksiä.
Harjoitteen lopuksi keskustellaan siitä, millaisia kokemuksia osallistujat saivat harjoitteesta. Yleensä tämä keskustelu käydään puheringissä, jossa jokaisella on oma puheenvuoro, eikä toisten puheenvuoroja keskeytetä, saati kommentoida kesken puheenvuoron. Kokemusten jakaminen ringissä tekee yksityisestä kokemuksesta yhteisen.
[1]20.5.2022 Herttoniemen teollisuusalueella osallistujille tarjottiin retkikeittimellä valmistettuja nuudeleita, punaviiniä ja nokipannukahvia.
Irtikytketty tila -harjoite tutkimusmenetelmänä
Irtikytketty tila -harjoitteessa tutkimuksen aiheena oli se, miten yksinäiset kulkijat voivat perustaa yhteisen tilan kaupunkiin silloin, kun heillä ei ole sellaista paikkaa, jossa he voisivat kohdata toisensa kasvotusten. Harjoite synnytti tämän yksinäisen päämäärättömän kuljeskelun tilan leikin sääntöjen avulla.Lisäksi harjoitteessa yritettiin rakentaa yhteinen aistittava tila kulkureiden merkkien avulla. Merkeistä muodostui kulkureittejä ja katseen kiintopisteitä, joista tuli yhteisiä silloin, kun osallistujat yrittivät seurata toistensa kulkureittejä.
Harjoitteessa tutkittiin käytännössä myös sitä, miten kaupunkitila esiintyy tekstinä. Harjoitteessa kirjoitetut tekstit ilmaisivat kaupungin tekstuaalisuuden kokemuksia, ja epäsuora kirjeenvaihto muutti yksityiset havainnot jaetuiksi. Toteutetuissa harjoitteissa kaupunkitilan tekstuaalisuus käsitettiin yleisesti, emmekä huomioineet esimerkiksi osallistujien suhdetta siihen kaupunginosaan, jossa harjoite suoritettiin, tai toisiinsa, saati heidän sosiaalista asemaansa.
Harjoitteessamme osallistujat kutsuttiin leikkiin, joka asetti heidät vastuuseen yhteisen tilan muodostumisesta. Leikin viehätys motivoi heidän yrityksiään ymmärtää toistensa kirjoituksia. Se motivoi myös etsimään sellaisia ilmaisuja, jotka välittyisivät toisille. Leikkisyyden merkitys korostui harjoitteessa erityisesti silloin, kun se toteutettiin englanniksi osana Tutkimuspaviljonkia 20.6.2021. Silloin harjoitteeseen osallistuneista ei kukaan puhunut englantia äidinkielenään. Niinpä harjoitteessa käytetyt ilmaisut saattoivat olla kömpelömpiä kuin siinä tapauksessa, että ne olisi ilmaistu äidinkielellä. Harjoitteen teksteissä käytetyt ilmaisut saattoivat poiketa kielioppisäännöistä siksikin, että niihin sekoittui muiden kielten lauserakenteita ja käännettyjä ilmaisuja.
Voisiko tällaista leikkisää harjoitetta luonnehtia taiteellisen kokeellisuuden käsite? Viittaan tässä käsitteeseen, jota filosofi, runoilija ja kirjallisuudentutkija Antti Salminen kehitteli esseessään Kokeellisuudesta (2015).1 Esseessä Salminen väittää, että taiteellisen kokeellisuuden epäsystemaattisilla tutkimusmenetelmillä tutkitaan ainutkertaisia ja toistumattomia ilmiöitä (Salminen 2015, 63–64). Myös Irtikytketty tila -harjoitteen kokeen asettelu tuotti ainutkertaisia, kokemuksellisia havaintoja, sillä harjoitteessa kehittyvästä leikkisästä tapahtumasta tuli osallistujiensa näköinen. Etsiessään taiteellisen kokeellisuuden ominaispiirteitä Salminen kirjoittaa: ”leikki ei salli etäisyyttä välittömään ympäristöönsä, vaan ympäristö ja sen ehdot laskostuvat leikin sisään” (Salminen 2015, 75). Tätä on leikin välittömyys: osallistujan tekemät ratkaisut vaikuttavat suoraan siihen, millaisena tutkittava ilmiö näyttäytyy. Samalla myös toisten osallistujien tekemät ratkaisut vaikuttavat tutkittavan ilmiön esiin tulemisen tapaan, jolloin ”individualistinen ele sulaa kollektiiviseen [eleeseen]” (ibid.).2
Voiko leikki tutkimusmenetelmänä paljastaa mitään siitä todellisuudesta, joka jää leikin ainutkertaisen tapahtuman ulkopuolelle? Tässä voidaan kääntää katse tokaisuun: ”Tämähän on vain leikkiä!” Suhteessa tutkimaansa aiheeseen leikki on erillinen tapahtuma, mahdollisesti esimerkiksi variaatio jostakin toisesta tapahtumasta. Pauline von Bonsdorffin mukaan Hans-Georg Gadamer on ehdottanut, että leikki (Spiel) olisi erillään jopa leikkijöistään, jonakin sellaisena asiana, johon leikkijöiden täytyy heittäytyä kaikkinensa mukaan ja kadottaa samalla itsensä (von Bonsdorff 2005, 262–263). Pauline von Bonsdorff kyseenalaistaa tällaisen oletuksen ja huomauttaa, että leikki toteutuu myös kulttuurisessa kontekstissa ja leikissä ovat mukana myös leikkijät itse (ibid., 270–271). Siitä huolimatta leikki muodostaa oman irtikytketyn todellisuutensa, joka ilmenee muuntuneina kokemuksina itsestä ja ympäristöstä.
Nämä leikin teoreettiset luonnehdinnat on syytä pitää mielessä, kun siirryn tutkielman seuraavassa osassa tarkastelemaan niitä havaintoja, joita teimme Irtikytketty tila -harjoitteesta. Leikinomainen harjoitteemme ei paljasta paljoakaan niistä olosuhteista, jossa kulkureiden salaisten merkkien käytäntö kehittyi. Harjoitteemme avulla voidaan tutkia kokeellisesti sitä, miten urbaani tila voisi näyttäytyä tekstinä, ja saada siitä kokemuksellisia havaintoja. Lisäksi tällä leikin tapaisella harjoitteella voidaan koetella myös sitä, miten yhteinen tila voisi rakentua paikattomuuteen.
Leikinomaisen tutkimuksen tulokset ovat luonteeltaan sekä kokemuksellisia että menetelmällisiä. Tällaisen tutkimuksen arvosteluperusteita voisivat olla kysymykset: huvittaako harjoitteeseen osallistua, herättääkö harjoite leikkisän mielen ja millaisiin uusiin maisemiin se osallistujan johdattaa.
Harjoite ei tutkimustapahtumana ole koskaan valmis, sillä kollektiivisena tapahtumana leikki täytyy toistaa uudestaan käytännössä. Niissä olosuhteissa, joissa se toistetaan, sen säännöt ovat alttiita muutoksille. Siksi tällaisen tutkimusmenetelmän tuottamat havainnot ovat ehdotuksellisia. Ehkä kiinnostavimpia havaintoja leikin kaltaisista harjoitteista ovat tuosta harjoitteesta syntyneet uudet sovellukset. Ne kielivät ajatuksen ottamista askelista uusille poluille.
Tässä tutkielmassa tarkastelen seuraavaksi niitä kokemuksia, joita harjoite osallistujissa aiheutti, ja suhteutan niitä omiin kokemuksiini harjoitteesta, sillä osallistuin harjoitteeseen myös itse. Lisäksi analysoin ja tulkitsen harjoitteesta syntyneitä tekstejä vertaamalla niitä harjoitteessa käytettyyn tekniikkaan.
[1]Olen tarkastellut Salmisen havaintoja taiteellisen kokeellisuuden luonteesta tutkielmani Elisenvaara–Pieksämäki – hajonnut kone (2021) alaluvuissa.
[2] Tässä Antti Salminen viittaa erityisesti Kansainvälisten situationistien käyttämään ajelehtimisen (”dérive”) menetelmään (Salminen 2015, 75). Irtikytketty tila -harjoitteessa tutkimuksen aiheena oli se, miten yksinäiset kuljeskelijat voivat perustaa yhteisen tilan kaupunkiin silloin, kun heillä ei ole sellaista paikkaa, jossa he voisivat kohdata toisensa kasvotusten. Lisäksi harjoitteessa tutkittiin sitä, miten urbaani tila esiintyy tekstinä ja miten kulkureiden käyttämät merkit suhtautuvat urbaanin tilan tekstuaalisuuteen.