Exposition

Co-relation that is not – photography and coming into the materiality (2015)

Ari Kakkinen

About this exposition

en
Sure a photograph can be divided in its mental image and its image-object. These kind of duals follow our tradition, our metaphysics. When we rather think our corporeality as becoming to or becoming of the corpus instead of the separation of the mind and the body, we can or we even have to think the same way with photography, which traditionally has been located in-between of the nature and the culture. This essay aims at figuring out the question of the materiality of a photograph when we have to think otherwise than with the difference between mind and body, inside and outside etc. The text argues that the ”material core” is not the origin of the materiality of the photograph, but that the essential center appears only as a trace. Instead of referring to a distant object or a distant instant the trace is the distance itself, its differing and deferring. The materiality of the photograph consists of its materialities. In a way it is like our bodies are – actual and real, partly serving us, yet also mute and unresponsive, giving the possibility of being. Being itself, becoming.

fi
Valokuvalla on toki mentaalinen osansa ja esineellisen osansa. Perinteemme ja metafysiikkamme perustuu tämänkaltaisiin jakoihin. Jos ajattelemme korporeaalisuuttamme enemmänkin ruumiiksi tulemisena ja ruumiin tulemisena kuin mielen ja ruumiin erona, voimme tai meidän on jopa välttämätöntä ajatella samalla tavoin valokuvasta, jota on perinteisesti ajateltu luonnon ja kulttuurin välissä. Tämä teksti pyrkii hahmottamaan valokuvan materiaalisuuden kysymistä kysymyksenä tällaisen eron teon mahdottomuutena. Sen sijaan, että valokuvan materiaalinen alkuperä olisi esim. sen ”materiaalinen ydin”, tässä lähestytään olemuksellista ydintä ajatellen sitä jälkenä. Johonkin etäällä olevaan kohteeseen tai hetkeen viittamisen sijaan jälki on tätä etäisyyttä itseään. Valokuvan materiaalisuus on näin jotenkin samalla tavalla kuin ruumiimme on – todellisena, osin palveluksessamme mutta samalla myös mykkänä ja vastaamattomana, olemisen mahdollisuutena ja olemisena itsenään.
typeresearch exposition
keywordsphotography, materiality, deconstruction, corporeality
date09/02/2015
published29/03/2015
last modified29/03/2015
statuspublished
share statusprivate
licenseAll rights reserved
urlhttps://www.researchcatalogue.net/view/62963/62964
doihttps://doi.org/10.22501/ruu.62963
published inRUUKKU - Studies in Artistic Research
portal issue3. Materiality in Artistic Research II
connected toRUUKKU - Studies in Artistic Research


Copyrights


RUUKKU portal comments: 1
Juha Varto 26/03/2015 at 13:18

Taiteen materiaalisuus on keskeinen aihe Ari Kakkisen ekspositiossa. Vaikka ekspositio etsii materiaalisuuden merkityksiä, se myös samalla määrittelee sen mahdollisia ilmenemismuotoja ja tunnistamistapoja. Ekspositio vastaa hyvin haasteeseen, ainakin siinä määrin kuin on mahdollista vastata, kun on kyse valokuvasta.

 

Ekspositiossa parasta on ehdottomasti kirjoittajan vakavuus, jolla hän pyrkii aiheeseen suhtautumaan. Kyseessä on hyvin laajasti jo käsitelty aihe, moneen otteeseen sinne tänne selitelty teema ja jatkuvasti kehittyvä puhetapa. Siihen nähden ekspositio on yllättävän hallittu.

 

Taiteellisen tutkimuksen tavoitteena on taiteellisen toiminnan ja ajattelutavan tapaan tutkia ilmiöitä, jotka ovat tärkeitä, ovat ne sitten miltä inhimillisen toiminnan alueelta tahansa. Taiteeseen itseensä kääntyvä tutkimus on myös mahdollista taiteellisena tutkimuksena, mikäli se ei synny kehätoiminnan, –päättelyn ja –kuvauksen keinoin.

 

Ekspositio on tässä rajoilla: se pyrkii etäännyttämään kyselynsä välittömästä taiteellisesta toiminnasta ja suurimman osan aikaa onnistuu hyvin. Siellä, missä se ei onnistu, kyse on taiteilijan omien töiden synnystä, jotka on ekspositiossa kuvattu ikään kuin muualla tapahtuvana, esim. erään työn putoaminen, rikkoutuminen, ja muuttuminen teokseksi toisessa mielessä.

 

Ekspositio viittaa useaan kertaa valokuvan materiaalisuuden ongelmaan, usein muiden kysymysten sisällä. Ekspositiosta saa kuvan, että juuri tämä on tutkimuskysymys ja asia saa varmistuksen tekstin lopussa. Käsittelytapa ei ole erityisen originaali, koska esim. Mika Elo, Harri Laakso ja Marjaana Kella ovat esittäneet kantansa samoihin kysymyksiin, puhumattakaan ulkomaisista kirjoittajista.

 

Keskustelu on liitetty aiempaan kontekstiin, tosin hyvin samalla tavalla kuin Elolla, Laaksolla ja Kellalla. Tämä on kuitenkin tehty kevyemmin ja runollisemmin, mikä on selvästi etu, koska näin esille on saatu myös finessejä, joita ei ole aiemmin tuotu esiin samalla vakuuttavuudella; tämä koskee erityisesti viittauksia näyttelyn ”Hämärän kymmenen nimeä” teoksiin.

 

Ekspositiolla on merkitystä sen rohkaistessa kirjoittamaan useampitasoista proosaa, joka toimii argumenttina vaikka ei esitäkään suoranaisia argumentteja. Luotettavuuden kohdalla saattaa olla heikkouksia mutta valokuvaajan työn mukanaan tuoma vakuuttavuus on kunnossa.

 

Teksti on esitetty pidempinä kokonaisuuksina vaikka se koostuukin fragmenteista, joiden sisäinen yhteys ei ole kiinni lay-outista vaan lukijan kyvystä ja motiivista täyttää aukot. Tässä mielessä ilmavampi ja katkelmallisuuden suoraan osoittava esillepano auttaisi lukijaa pysähtymään oikeissa paikoissa ja jatkamaan oikeassa mielentilassa.

 

Kokonaisuudessaan ekspositio on havainnollinen esitys taiteellisesta ajattelemisesta ja sen esille tuomisesta taiteellisen tutkimuksen kuvauksena.

Comments are only available for registered users.