name | Falin_Priska_Nordes_2013 |
---|---|
copyright | Priska Falin |
license | All rights reserved |
usages | picture |
name | Visuaalinen kuva_Dewey |
---|---|
copyright | Priska Falin |
license | All rights reserved |
usages | picture |
name | Kaikki koepalat |
---|---|
copyright | Priska Falin |
license | All rights reserved |
usages | picture |
name | ink3-1(1) |
---|---|
copyright | Priska Falin |
license | All rights reserved |
usages | video |
name | Cracks3 |
---|---|
copyright | Priska Falin |
license | All rights reserved |
usages | video |
name | ink1-1 |
---|---|
copyright | Priska Falin |
license | All rights reserved |
usages | video |
name | Editoitu krakle |
---|---|
copyright | Priska Falin |
license | All rights reserved |
usages | video |
name | PriskaFalin20_7_2014_proofread |
---|---|
copyright | Priska Falin |
license | All rights reserved |
usages |
name | Editoitu krakleääni_1_33 |
---|---|
copyright | Priska Falin |
license | All rights reserved |
usages | audio |
Priska Falinin ekspositio Connection to materiality – Engaging with Ceramic practice käsittelee nimensä mukaisesti materiaalisuuden merkitystä taidekeramiikan työstämisen prosessissa. Ekspositio tuo erityisesti video- ja ääniesimerkkien kautta näkyväksi keramiikan työstämisen prosessissa esiin nousevaa ”materiaalin puhetta”. Konkreettiset esimerkit keramiikan työstöön liittyvästä materiaalin puheesta virittävät miettimään, millaista materiaalin puhe on muissa materiaaleissa ja välineissä, ja kuinka se voisi tulla esiin näytetyksi.
Ekspositioon valittu materiaali tuo esille Falinia kiinnostavan taiteellisen tutkimuksen alueen. Eksposition tekstiosuus toimii materiaalisen prosessin tarkastelun teoreettisia lähtökohtia hahmottavana kenttänä. Kysymykset, jotka ekspositio kokonaisuudessaan ja erityisesti video- ja äänitaltiointien välityksellä herättää, ovat ajankohtaisia ja kiinnostavia. Taiteelliseen työskentelyyn kietoutuvaa taiteilijan ja materiaalin dialogia ei ole ylipäätään laajasti teorisoitu. Priska Falinin taidekeramiikkaan keskittyvä ekspositio vastaa osaltaan tähän haasteeseen.
Kiinnostavinta Priska Falinin ekspositiossa on ”materiaalin puheen” näyttäminen ja sen nostaminen esteettisen kokemuksen alustaksi. Erityisesti videotaltioinneissa esiintulevat ilmiöt ja niiden tematisointi tuovat oman lisänsä ajankohtaiseen, kehollisen kokemuksen ja materiaalisuuden diskurssiin. Tyypillisesti lähes kaikessa taiteellisessa työskentelyssä taiteilija joutuu määrittämään (valta)suhdettaan työstämäänsä materiaaliin – onpa sitten kyse konkreettisesta tai aineettomasta (temaattisesta) materiaalista. Teoksen ilmiasu muotoutuu suurelta osin sen pohjalta, kuinka paljon taiteilija antaa käsillä olevan materiaalin paljastaa itseään; kuinka paljon materiaalin luonto kussakin rakennetussa olosuhteessa voi tuoda itseään ilmi. Yleisesti taideteoksen ilmaisun voima muodostuu nimenomaan taiteilijan ja materiaalin välisen vuoropuheen luonteesta.
Romantiikan taidenäkemyksen johdolla taiteellisessa ilmaisussa on viime vuosikymmeniin saakka painotettu ja arvostettu taiteilija-subjektin itseilmaisua. Materiaalin puhe sitä vastoin on jäänyt vähäiselle artikuloinnille. Vasta viime aikoina, ns. affektiivisen, kehollisen käänteen myötä esimerkiksi uusmaterialistinen teoria on antanut arvoa materiaalin elämälle; ja nykytaiteen suuntauksista erityisesti biotaide käyttää jopa materiaalinaan ”itsestään muotoutuvaa” orgaanista ainetta.
On kiinnostavaa, että Falin siirtää keraamikkona ja käsityöläisenä huomionsa nimenomaan materiaalin tarjoamiin reunaehtoihin. Falinhan käyttää keraamista materiaalia poikkeavasti, suorastaan “väärin”. Hän mainitsee tekstissään lyhyesti keramiikasta tekemänsä tuolin, joka materiaalinsa vuoksi miellettiin epänormaaliksi. Materiaalien anomalia on eräs nykytaiteen, yhtälailla kuin designinkin käyttämiä strategioita. Tavallaan Falinin työskentely on keraamisen praksiksen anomaliaa.
Kuvataiteilijana tarkastelen Falinin ekspositiota nykytaiteen (uudelleen)määrittelyn näkökulmasta. Falinin materiaalikokeilut voisivat viitata sellaiseen taidenäkemykseen ja maailmankuvaan, jossa ihminen tai orgaaninen aines ei ole etuoikeutetussa asemassa muihin olentoihin tai epäorgaaniseen nähden. Falin kiinnittää huomionsa juuri niihin ilmentymiin, piirtymiin, jälkiin, jotka eivät ole suoranaisesti taiteilijasubjektin luomia. Pikemminkin taiteilija Falin luo ilmentymän tapahtumiselle olosuhteet. Ilmentymäthän syntyvät materiaalin ja tietyn olosuhteen yhteentuomisesta. Tätä tapahtumaa hän sitten todistaa ja tarkastelee.
Taideobjektin asemesta ymmärrän koko prosessin ekspositioineen kaikkineen taideteoksena ja taiteellisena tutkimuksena. Kun kupit (esim. kuva 1) ovat esineitä ja herättävät katsojassa jonkinlaisen esteettisen elämyksen, materiaalisen prosessin ilmentymän näyttäminen ja esiin nostaminen paikantaa teoksen nimenomaan tapahtumaksi tai kokemukseksi esineen sijasta. Tuloksena ei ole pelkkä esteettinen elämys vaan moniulotteisempi merkityksellisyyden määrittymisen haaste.
Falinin ekspositio on sukua hollantilaisen taiteilijaparin Erwin Driessens & Maria Verstappenin teoksille. Driessens ja Verstappen ovat muunmuassa luoneet olosuhteet jääpuikkojen muovautumiselle, ja asteittaiselle avaimen olemattomiin syöpymisen prosesseille. Näiden prosessien vaiheista ja tuloksista he ovat työstäneet sitten teoksia, esimerkiksi veistokseksi luokiteltavia valoksia tai videoita. Driessens & Verstappenin työn keskiössä on yhtälailla subjekti- kuin objektikeskeisen taidekäsityksen murros. Heidän teoksensa syntyvät olennaisesti luonnon fyysisten ja kemiallisten prosessien seuraamisesta, konstruoinnista ja taltioinnista.
Falinin ekspositiosta löytyy myös toisenlainen yhteys hollantilaisen taiteilijaparin erääseen teokseen. Vastaavalla tavalla kuin Driessens ja Verstappen Morphotheque-sarjan teoksissa #8, #9 ja #15 ovat keränneet ja kopioineet kolmen eri kasviksen (paprika, porkkana, peruna) standardeihin sopimattomia epämuotoisia yksilöitä, Falin nostaa keraamisesta työstään esille oikeaoppisesta poikkeavan; sen, joka luiskahtaa keramiikan normista. Rikkoutuva lasitus ja muodottomaksi kiehuva värihän ovat käsittääkseni virheitä keraamisten objektien tuotannossa. Juuri nämä poikkeamat muodostuvat tärkeimmäksi osaksi Falinin työtä. Virhettä ei osoiteta virheen vuoksi, vaan siksi, että sen nähdään tarjoavan jotain erityistä. Ymmärtääkseni virheet paljastivat materiaalin puheesta jotain tuoretta, ja toimivat täten inspiroivana, vitalisoivana tekijänä.
Taiteellisen tutkimuksen tarve näyttää Falinille syntyneen tekemiseen liittyvän oivalluksen ja inspiroitumisen ympärille. Lähtökohta on luonteva käytännön materiaalin kanssa työskentelevälle keraamikolle. Parhaimmilleen tämä taiteellinen tutkimus tässä vaiheessa pääseekin olennaisten otosten valinnassa monivaiheisesta taiteellisesta prosessista. Kuvallisella ja äänellisellä eksposition osuudella Falin osoittaa suhteellisen tarkasti tutkimuksensa alueen. Teoreettinen tutkimuksen määrittely kaipaa vielä syventämistä.
Eksposition teksti sisältää useita eri suuntaisia, materiaalisuuteen liittyviä käsitteellisiä viittauksia, kuten process aesthetics, vital materiality, material offering. Tavallaan kaikki edellämainitut käsitteet kietoutuvat tapahtumaan, jonkinlaiseen muutoksen tilaan. Priska Falinin videot puolestaan näyttävät muutoksen. Kiinnostavaa niissä ei ole niinkään lopullinen tulos, taideobjekti, kuin nimenomaan nähtävillemme tuotu aineellisen olemuksen muutos.
Mikä näissä lyhyissä materiaalisen muutoksen otoksissa sitten kiehtoo? Materiaalin muutokset syntyvät silmiemme edessä, mutta emme näe kaikkia niitä voimia, jotka muutoksen aiheuttavat. Esimerkiksi lämpötila ei tyypillisesti paljastu ensisijaisesti näköaistimuksen välityksellä. Falinin videotaltioinnissa nimenomaan näköaistimus kuitenkin toimii muiden aistimuspiirien informaation välittäjänä. Materiaalin kuumuudesta kielii aavistuksen omaisesti höyry tai savu, materiaalin ilmiasun muutos. Myöskin prosessin lopuksi esineeseen näkyviin jäävä väriaineen kuplinut jälki viittaa kiehumiseen. Varsinaista kiehumisen hetkeä todistamatta, voimme tunnistaa sen jäljistä, havaintohistoriaamme ja kehollisen muistiimme nojaten. Näkeminen toimii tässä yhteydessä haptisesti. Kanadalaista mediateoreetikkoa Laura U. Marksia mukaillen, voisimme puhua haptisesta visuaalisuudesta, eri aistimuspiirien toisiinsa kietoutumisesta; siitä kuinka näköaisti välittää myös muiden aistimuspiirien kokemusta. Tässä mielessä Falinin kuvatekstin (video 1) väite siitä, että odottamattomasta värin kiehumisesta ylikuumentuneella pinnalla ei jäisi tunnistettavaa jälkeä, ei pidä paikkaansa. Sitä vastoin keramiikan tekemisen praktiikkaa tuntemattomina, emme pelkän kuvan perusteella osaa päätellä tarkkaa kiehumisen ääntä tai varsinkaan hajua. Nämä piirteet jäävät keramiikka-taiteilijan haltuun, ja kieltämättä riistävät osan (video)kuvan katselijan aistimuskokemuksen faktuaalisuudesta.
Falin ei työstä video- tai äänitaltiointejaan varsinaisiksi taideteoksiksi. Pikemminkin ne ovat “raakaotoksia” prosessista. Toisaalta taideteoksen määritelmät ja rajat ovat jatkuvassa liikkeessä, ja saattaisivat sisältää “raakaotoksiakin”. Falin ei kuitenkaan juurikaan puhu taideteoksista – tai edes taiteesta – vaan keramiikasta ja esteettisestä kokemisesta. Keramiikan praktiikasta hän nostaa esiin sellaisen näkökulman, joka irtoaa täysin käyttökeramiikan funktionaalisuuden vaatimuksista; tai vähintäänkin keramiikan käyttö tässä yhteydessä muuttuu fyysisestä henkiseksi, esteettisten mielikuvien kautta tapahtuvaksi psyykkiseksi toiminnaksi. Hän tarkastelee katsojan esteettistä kokemusta valmiin artefaktin äärellä, ja pohtii toisaalta katsojan ja toisaalta tekijän suhdetta ja yhteyttä materiaaliin.
Eksposition ehdoton vahvuus on täten kohdennetun materiaalisuuden esiin tuominen keramiikkataiteen prosessissa. Oletettavasti Falinin esiin nostamat keraamiseen praksikseen kuuluvat aistimukselliset kokemukset ovat perin tuttuja keraamikoille. En kuitenkaan tiedä juuri näitä materiaalin piirteitä, tai edes keraamisen prosessin aistimuksellista, vitalisoivaa ulottuvuutta sinänsä artikuloidun tai varsinkaan audiovisuaalisesti esitetyn kovinkaan laajasti.
Falin tarkastelee keramiikan materiaalisuutta yleisölle epätyypillisestä näkökulmasta, ja täten laajentaa keramiikkataiteen luentaa. Minua innostaa se, että Falin osoittaa huomionsa materiaalisen maailman tahdolle ja itseohjautuvuudelle - sille, että taiteellisen työskentelyn painopiste voi siirtyä taiteilijan itseilmaisusta luonnon ilmaisun esittämiseen.