Lopuksi: öinen matka syrjäseudun poikki
Elisenvaara–Pieksämäki – hajonnut koneon taiteellinen tutkimus irtikytkennän ilmiöstä. Tutkin aaveraajan käsitteen avulla sitä, millaisina kokemuksina irtikytketty alue jäsentyy käytöstä poistetulla rautatiellä. Tutkimukseni taiteelliset kokeilut kehittyivät radan varren asukkaita osallistaviksi harjoitteiksi, joiden tuottamien kokemuksien avulla tein tulkintoja irtikytkennän aistisesta jakautumisesta.
Barbara Bolt ehdottaa performatiivisen tutkimuksen tehtäväksi ”kartoittaa muutoksia, joita taiteellisessa tutkimuksessa on tapahtunut” (Bolt 2016, 142). Hän ehdottaa, että niin taiteilija-tutkija voisi muutosten kartoittamisen avulla osoittaa, miten taide on ymmärrettävissä tutkimukseksi ja miten tutkimuksen tuottamat havainnot voidaan artikuloida. Muutoksen teemana irtikytkentä asettaa muutoksen viitekohdan, menetetyn kytköksen, aaveraajan kaltaiseen virtuaalisuuteen. Irtikytkentään ei teemana sisälly lupausta paluusta menetettyyn kytkökseen. Irtikytkennässä muutos on jo tapahtunut, eikä sen jälkeen otettaville askeleille ole ennakolta osoitettua päämäärää; on vain lähtökohta, joka sekään ei sijaitse missään. Tutkimuksessani kehitetyissä kokeellisissa harjoitteissa tämä ei-paikka muodostaa taustan ruumiilliselle ”tässä ja nyt” -kokemukselle. Harjoite muodostaa tunnun paikan ja paikattomuuden välisestä, esille tulevan rajasta. Antti Salminen luonnehtii taiteellisen kokeellisuuden tunnuspiirteitä ruumiillisuuteen viittaavilla sanoilla, kuten ”tuntuman” ja ”asennon” termein (Salminen 2015, 63). Ruumiillinen tuntu välittyy myös väittämästä, että taiteellisessa kokeellisuudessa ”koeteltu koettelija on uhanalainen ja kokonaisvaltaisesti altis” (ibid., 58). Tälle aistiselle pinnalle Salminen asettaa ”perustattomaksi perustaksi” kokemuksen ”ei minkään”, jonka positiivisena tehtävänä on Salmisen mukaan muodostaa ”hierarkioita purkava järjestys” (Salminen 2015, 76). Myös irtikytkennällä vaikuttaa olevan hierarkioita purkava vaikutus. Tarkastelin rautatien muodostamaa järjestystä koneellisena kokonaisuutena (Schivelbusch), jossa rautatie sisältää sen edellyttämät tekniset ratkaisut ja niiden energiaperustan, myös rautatien tuottaman sosiaalisen tilan, sekä rautatien tuottamat kokemisen tavat, rautatien muutoksen tilan ja ajan kokemukseen. Mitä rautatien tuottamille tilan ja ajan kokemisen tavoille tapahtui, kun rautatien koneellinen kooste hajosi? Tutkimukseni taiteelliset kokeet olivat yrityksiä vastata tähän ongelmaan: kuinka voidaan kutsua esiin rautatien raunioissa virtuaalisena lymyilevä liikkeen mahdollisuus, joka kätkeytyy, aaveraajan kaltaisesti, kokemuksesta irti kytkettyyn katveeseen?
Asetin junamatkustamisen kokemuksen ilmaisulliseksi vastineeksi liike-kuvan (Deleuze) käsitteen. Taiteellisten kokeilujeni avulla muotoutui ongelma: miten elokuvan käsitettä tulisi laajentaa, jotta se voisi ilmentää sitä, miten liike esiintyy käytöstä poistetulla radalla? Tässä tehtävässä elokuvalle ei ollut valmista muotoa. Sen sijaan harjoitteen muotoiset kokeilut koettelivat elokuvan käsitteen rajoja. Harjoite-esityksessä Elokuva ilman kameraa valjastin resiinan junamatkustamisen tutkimusvälineeksi. Yhdessä Timo Jokitalon ja Kati Korosuon kanssa kehittämämme harjoitteet saivat kehittyneimmän muotonsa Panoraaminen katse -nimisenä harjoitteena.
Verrattuna elokuvan institutionaaliseen esittämisen tapaan harjoite muutti liike-kuvan, tai toisin käännettynä ”kuva-liikkeen”¹ välittymisen tavan. Elokuvan yhtenä erityispiirteenä on montaasin avulla toisistaan kaukana sijaitsevien asioiden etäisyyden hävittäminen. Irtikytketyllä radalla etäisyys on tullut asioiden väliin uudestaan. Harjoitteen synnyttämä ”kuva-liike” näyttäytyi vain siinä ainutkertaisessa tilanteessa, jossa harjoite toteutettiin. Harjoitteen palautteissa kuvastui kokemus, jossa yhteen hetkelliseen valotukseen paikallistunut kuva näyttäytyi kytkettynä irti siitä liikkeen tilasta, joka muodosti taustan kuvan muodostumiselle. Aaveraajan kaltaisena liikkeen tuntu tunkeutui hetken kuvaan, joka taas muodosti aaveraajan kaltaisen visuaalisen vastineen liikkeen tunnulle. Tällainen kokemus muistuttaa näkymää tyhjästä rautatiestä irtikytketyllä radalla, jonka taustana on aaveraajan kaltainen aavistus liikkeen mahdollisuudesta.
Harjoitteen tuottaman kokemuksen edellytyksenä oli harjoitetta varten kehitetty koneellinen kokonaisuus, jossa kuvan muodostuminen tapahtui erottamattomasti samassa paikassa, jossa kuva esitettiin. Esikuva tällaiselle koneelliselle kokonaisuudelle löytyy Alexander Medvedkinin 1930-luvulla kehittämästä ”elokuvajunasta”, joka harjoitteessamme sai toisenlaisen koneellisen jäsennyksen. Harjoitteeseen osallistuneiden palautteissa harjoitteen tuottamat kokemukset saivat toisistaan hyvin erilaisia muotoiluja, minkä tulkitsen kuvaavan sitä, että harjoite kosketti ajan ja tilan virtuaalisuutta.
Elokuva ilman kameraa -esitys päättyi Kallislahden käytöstä poistetulle asemalle, jonne rakennuksen nykyinen omistaja oli perustanut satunnaisesti toimivan kirpputorin. Tältä asemalta jatkoimme seuraavan päivän iltana uusien osallistujien kanssa Yö toisissa tiloissa -esitykseen. Tässä esityksessä tehtiin matka resiinalla radan syrjäisimpään kohtaan, matkustettiin yötä vasten takaisin, leiriydyttiin kiskoille ja seuraavana aamuna jatkettiin harjoitteita. Eräs esitykseen osallistunut palasi vuosien jälkeen viestissään esityksen tapahtumiin kirjoittaen: ”[V]ahvimpana yhä nousee se hetki, kun yöllä lähdettiin takaisin päin ja näytitte valolla kiskoja ja toisaalta välillä nähtiin myös toistemme kasvot ja ilmeet, kuu paistoi pilvien lomasta, heinät sivuista piiskasi resiinan reunoja, ja jo siinä vaiheessa hyvin tutuksi tullut äänimaisema vain kiihtyi.” Kuvatussa tilanteessa olimme lähteneet radan ”takapajuisimmasta” kolkasta takaisin kohti leiripaikkaa. Matkustimme otsalamppujen valokeilassa, joka rajasi pimeästä metsän keskellä kulkevasta radasta kapean kaistaleen. Valokeilassa vilisi ratapölkkyjä, radalle kasvaneita pusikoita, ratapenkan ympärillä kasvavien puiden runkoja, kallioita ja mm. pieni joki, jonka ylitimme siltaa pitkin. Valokeila muodosti rajatun, niissä olosuhteissa ainoan mahdollisen näkymän, siis elokuvan kaltaisen kuvarajan heijastuvassa valossa liikkuvasta näkymästä. Ympärillä vallitsi pimeys, jonka voi kohdata elokuvateatterissa. Pumppasimme resiinan kovaan vauhtiin, ja juttelimme sitten hiljaa, vapautuneesti niitä näitä resiinan kolistellessa yöllisen hiljaisuuden läpi. Otsalampun valokeila piirsi esiin matkalaisten kasvot lyhyiden puheenvuorojen aikana. Tätä elokuvallista tapahtumaa kehysti jaettu uupumuksen tunne. Vauhdin kiihtyessä rasitus helpottui, mikä kieli siitä, että olimme siirtyneet alamäkeen. Elokuvateatterin hätäpoistumistien valoa ei näkynyt missään. Matka syrjäisen seudun poikki yötä vasten tuotti hetkeksi elokuvaa muistuttavan jaetun tilan. Myös tätä kokonaisuutta voisi kutsua ”elokuvajunan” muunnelmaksi.
Teoksessaan Mitä filosofia on? (Qu'est-ce que la philosophie, 1991) Gilles Deleuze ja Felix Guattari esittävät, että utopialla on kaksoismerkitys olla samanaikaisesti ”ei missään” ja ”tässä ja nyt” (Deleuze & Guattari 1994, 104). Öisellä matkallamme kokemus olotilasta ”ei missään” syntyi paitsi syrjäisestä seudusta, jonka läpi kuljimme, myös pimeydestä, joka esti meitä näkemästä, missä olimme. Jälkikäteen kytkettynä irti tapahtumisestaan öinen resiinamatka syrjäseudun läpi näyttäytyy välttämättä vain epätarkkana kuvana, joka saa merkityksensä vain yrityksissä tulkita kuvaamani harjoite ja toteuttaa se. Onnistuessaan tällaiset kokeilut tuovat esiin uusia ongelmia ja sysäävät liikkeelle uusia kokeiluja.
Rantasalmella, Savonlinnassa, Outokummussa ja Helsingissä, 2017–2021
Jaakko Ruuska
[1] Olen tässä tutkimuksessa viitannut Deleuzen Cinema 1 -teoksen (Deleuze 1992) avainkäsitteeseen liike-kuvana, mutta Pasi Väliaho on suomentanut käsitteen "kuva-liikkeeksi" (Väliaho 2003), jolla on mielenkiintoinen vaikutus käsitteen ymmärrykseen.
#!/bin/bash
# remove some font definitions specific to the exposition
sed -i 's/font-size: medium;/ /g' ruuska.html
sed -i 's/line-height:/nothing:/g' ruuska.html
# replace plain horizontal line (hr) with defined hr
# using different delimiter than /
sed -i 's#<hr />#<hr align="left" size="1" width="33%">#g' ruuska.html
