Kotipalkisilla – tutkimustiedon tulkintaa nykytaiteeksi

 

Marjamatkat-projektin myötä olin todennut kuinka vaikeaa yleisökeskustelun suuntaa oli hallita ja kuinka kärjistyneitä mielipiteitä esimerkiksi Internetin keskustelut sisältävät. Toisaalta Marjamatkat-näyttelyn yksi tuloksista oli positiivinen kokemus taiteen soveltamisesta tiedeviestintään ja yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen esittämiseen yleisölle nykytaiteen keinoin. Samaan aikaan perehdyin Tom Baronen ja Elliot Eisnerin kirjoituksiin taideperustaisesta tutkimuksesta, jossa tutkimustietoa välitetään taiteen ilmaisutavoilla (ks. esim. Barone & Eisner 2012). Siten kolmannen taiteellisen osion, eli Kotipalkisilla-näyttelyn, päähuomio oli tutkimustiedon tulkinnassa ja kuvaamisessa nykytaiteessa sekä porotutkimuksen ja shamanismin tutkimustiedon tuominen vuoropuheluun. Näyttelyn valmisteluun liittyi yhteistyö kahden tutkijan kanssa. Toinen heistä oli porotutkija Mauri Nieminen, joka on julkaissut useita poroelinkeinoa tarkastelevia artikkeleja. Toinen oli saamelaisen uskonnon ja shamanismin tutkija Francis Joy.

 

Kotipalkisilla – Konfliktien maisema -näyttelyssä käsittelin kaivosteollisuuden, matkailuelinkeinon ja poronhoidon ristiriitoja Lapissa. Tutkija Leena Suopajärvi on tehnyt diskurssianalyysin Lapin kaivoshankkeiden sosiaalisten vaikutusten arvioinneista. Kaivoshankkeiden oikeuttamiseen liittyy paikallisten ihmisten kolmenlaisia toiveita ja odotuksia. Ensinnäkin isot kaivokset nähdään ainoaksi Lapin syrjäseutujen kehittämisen tavaksi: taloudellisten ongelmien, työttömyyden ja poismuuton ratkaisuksi. Toiseksi kaivosten kerrotaan vastaavaan koko Lapin maakunnan aluekehityksen intressiin, ja ihmisten vaaditaan uhraavan kotipaikat ja perinteet yhteisen hyvän nimissä. Kolmanneksi luonto määritellään hyödynnettäväksi luonnonvaraksi, jolla ei ole itseisarvoa. Kaivosten vastustajat esittävät huolet, että Lapista on tulossa alikehittynyt raaka-aineen tuottaja, kaivosteollisuuden hyödyt eivät jää alueelle ja siirtotyöläiset eivät liity täysivaltaisesti kyläyhteisöihin. Suopajärven aineistossa ilmenee kaivosten vahingoittavan poronhoitoa, mutta elinkeinoa pidetään vain vähäisesti työllistävänä. Kaivosten vaikutus matkailuun, joka on ollut Lapin nopeimmin kasvava elinkeino 1980-luvulta lähtien, ei juuri nouse esiin. (Suopajärvi 2015.)

 

Näyttelyssä Terveisiä lapista -julistesarja koostuu poroaiheisista postikorttikuvista, joiden tekstit olen vaihtunut informatiivisiksi lauseiksi poroista ja poronhoidosta. Suurin osa teksteistä on Mauri Niemiseltä, jolta pyysin kymmenen kohdan listan asioista, joita hän toivoisi tavallisten ihmisten tietävän poroista ja poronhoidosta. Listan jatkoa hain porotutkimuskirjallisuudesta ja yhdeltä anonyyminä pysyvältä poronhoitajaperheen jäseneltä. Julisteissa porotietous ja postikorttikuvat avaavat näkökulmia poronhoidon monitahoisuuteen. Ne sisältävät poron fysiologiaan liittyviä faktoja ja kritiikkiä ylilaiduntamiseen. Niemisen mukaan Lapissa on liikaa poroja suhteessa ympäristön kantokykyyn, mikä oli julistesarjan olennaisin sisältö. 

 

Taivaallinen maa -installaation aiheena on kaivosteollisuuden ja samanistisen uskonnon konflikti. Samanistisessa uskonnossa maa, ja erityisesti mineraalirikas maa, on vainajien henkien koti. Teos viittaa taivaaseen himmel-sanassa ja maahan kidemuodollaan. Teoksen liittyvän ääninauhan olen koostunut Francis Joyn haastattelustani. Sen sisällöstä olen tiivistänyt seinäteippaukseksi:

Useiden alkuperäiskansojen maailmankuvissa maa on pyhä, elämää ylläpitävä voima. Vanhassa shamanistisessa perinteessä esi-isien henget asuvat maan alla ja välittävät elintärkeää tietoa vuodenkierrosta ja laidunmaista.

 

Näyttelyn nimi Kotipalkisilla viittaa kierrätystekstiileistä tekemiini poroihin. Matonkuteet alleviivaavat poronhoidon kulttuurisidonnaisuutta ja ihmisen vaikutusta luontoon, kuten maisemaan, jossa jäkäliköt ovat kuluneet. Näyttelyn neljäs teos oli matonkuteista toteutettu susiaiheinen veistos. Teoksella viittasin susien suojeluun, jota luonnonsuojelujärjestöt pitävät tärkeänä mutta jota Lapissa vastustetaan melko paljon. Teoksen nimi oli Yhdeksän meren ylitse, mikä sitoi teoksen shamanistiseen käsitykseen sudesta sanansaattajana tuonpuoleiseen.

 

Näyttelyssä esiin nostamani käsitys maan pyhyydestä, on kaivoshankkeiden vastustamisessa syrjään jäänyt näkökulma, jota lähinnä taiteilijat ovat nostaneet esiin. Marja Helander on puhunut aiheesta valokuvanäyttelyjensä yhteydessä ja taiteilija-aktivistikollektiivi Suophanterror on nostanut teeman esiin julisteissaan (ks. Aikio & Aikio 2014; Hautala-Hirvioja 2014). Kokemus luontokohteen pyhyydestä on ympäristöetiikan kannalta relevantti perustelu luonnonsuojelussa. Ympäristöfilosofi Markku Oksanen tarkastelee tilannetta, jossa Australian aboriginaalit pyrkivät suojelemaan pyhänä pitämänsä kalliomuodostelman. Oksasen mukaan aboriginaalien tuntemuksella on oltava merkitystä alueen käytöstä päätettäessä, vaikka muut ihmiset eivät jaa käsitystä luontokohteen pyhyydestä. Käytännössä suojelupäätökset sisältävät kompromisseja erilaisten intressitahojen välillä. Luonnonsuojelijoiden on tehtävä yhteistyötä, vaikka olisivat erimielisiä luonnonsuojelun syystä. Kalliomuodostelma on säilytettä riippumatta siitä, perustellaanko suojelua maagisella luontokäsityksellä, ekomatkailun taloudellisella vaikutuksella, esteettisillä arvoilla tai luonnon itsearvolla. (Oksanen 2012, 267, 272.) Samoin voi mielestäni todeta useista Lapin kohteista, joihin kaivoksia tällä hetkellä suunnitellaan.

Lappiin on suunnitteilla kaivoksia, vesivoiman rakentamiseen liittyviä patoaltaita ja muita luonnonvaroja hyödyntäviä hankkeita. Toteutuessaan ne aiheuttavat haittoja ympäristölle ja matkailun ja perinteisten elinkeinojen haasteita. Hankkeille löytyy sekä vastustajia että kannattajia. Luonnonvaroihin liittyvät keskustellut ja argumentoinnin keinot ovat monitahoisia sisältäen sosiaalisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia. (Ks. esim. Valkonen 2003, 2010; Suopajärvi 2015.) Käsittelen maankäytön ristiriitoja taideperustaisella tutkimuksella esimerkiksi kooten haastatteluaineiston marjastuksen merkityksistä ja kuvaten porotutkimusta julistesarjassa. Motiivina on ollut selvittää, miten nykytaiteen keinoin voi osallistua keskusteluun paikallisista ympäristökonflikteista Lapissa. (Huhmarniemi 2016.)

 

Nykytaiteen lähestymistapoja ympäristökysymyksiin ovat esimerkiksi taiteilijoiden yhteistyö luonnontieteilijöiden ja ympäristötutkijoiden kanssa sekä tutkimustiedon esittäminen taiteen keinoin. Menetelmät ovat vakiintuneet nykytaiteeseen art&sci-produktioiden ja biotaiteen kautta. Myös ympäristöfilosofian, -etiikan ja -estetiikan teoriat haastavat taiteilijoita. Ympäristökonflikti on yksi keskeisistä käsitteistä. Ympäristökonfliktien taustalla on yleensä eri tahojen erilaisia intressejä luonnonvarojen käyttöön. Mediakeskusteluissa konfliktit yksinkertaistetaan usein taloudellisen edun ja luonnonsuojelun välisiksi ristiriidoiksi. Ympäristökonflikteissa on kuitenkin monia asianomaisia, joista osa on paikallisia tai ylipaikallisia, kuten maanomistajia, yrityksiä ja kuntia. (Valkonen 2010, 101–106.) Ympäristökonflikteja voidaan tarkastella myös seurauksena erilaisista tavoista tulkita menneisyyden merkityksiä nykyhetkessä. Historia on Lapissa läsnä maankäyttöön, maanomistukseen ja elinkeinojen harjoittamiseen liittyvissä tieteellisissä, populaareissa ja poliittisissa keskusteluissa. (Tuominen 2010, 336.)

 

Luonnonvaroja koskevassa keskustelussa korostuvat luonnonvarojen käytön taloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys sekä toisaalta ihmiselle ja luonnolle koituvat haitat. Sekä mittakaavaltaan suuret hankkeet, kuten kaivokset, että luonnonvarojen pienimuotoisempi hyödyntäminen esimerkiksi marjamailla, ovat osa luonnonvarojen käyttöä koskevaa keskustelua. (Rannikko & Määttä 2010, 8.) Lapissa ympäristöpolitiikkaan ja luonnonsuojeluun kaivataan usein paikalliskulttuurin huomioimista. Ympäristösosiologi Jarno Valkosen mukaan olisi syytä luopua yhden luonnon ideasta ja huomioitava paikalliset näkemykset ja luonnon sosiaalinen ja kulttuurinen moninaisuus päätöksenteossa. (Valkonen 2003, 202–207, 209.) Ulkopuolisen ja paikallisen ympäristöhallinnan jännite liittyy asiantuntijatiedon ja paikallistiedon ristiriitoihin. Esimerkiksi biologiassa on tutkimustietoa luonnon monimuotoisuuden suojelusta. Paikallistieto on sen sijaan sukupolvilta toisille siirtynyttä hiljaista tietoa, josta puuttuu suhde maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin. Asiantuntijatieto ei kuitenkaan aina päde paikallisissa olosuhteissa. Ympäristökysymyksien ratkaisussa tulisikin huomioida sekä paikalliset ja ylipaikalliset ympäristöhuolet että tieteellinen ja paikallistieto. (Oksanen 2012, 11, 37.) Tutkimusprosessissani olen pyrkinyt osallistumaan keskusteluihin ympäristökonflikteista taiteen keinoin paikallisilla tasoilla Pohjois-Suomessa.

 

Taideperustaisessa toimintatutkimuksessa kehittämistyö ja tutkimus nivoutuvat toisiinsa (Jokela, Hiltunen & Härkönen, 2015). Taustalla on toimintatutkimus, jossa interventio tähtää jonkun ilmiön muuttamiseen (ks. esim. Heikkinen 2006) sekä taiteellinen tutkimus, jonka tavoitteena on esimerkiksi taiteellisen ilmaisun tai menetelmän kehittäminen (ks. esim. Kjørup 2011, 31–32; Borgdorff 2011, 45). Myös tutkimuksen eteneminen syklisesti suunnittelun, käytännön toiminnan, reflektion ja arvioinnin vuorotellessa yhdistää toimintatutkimusta ja taiteellista tutkimusta. Tässä tutkimusprosessissa toteuttamani näyttelyt ovat kehittämisintention näkökulmasta yksi tuloksista ja tutkimusintention näkökulmasta tutkimusaineisto, jonka avulla analysoin taiteilijan toimintamahdollisuuksia ja -tapoja ympäristökonflikteista keskusteltaessa. Näyttelyt kuuluvat tutkimuksellisen installaatiotaiteen alaan.

 

Määrittelen taideperustaisen toimintatutkimuksen tutkimuksessani seuraavasti:

Taideperustainen toimintatutkimus on tutkimuksellinen lähestymistapa, jonka tavoitteena on kehittää taiteeseen perustuvia menetelmiä ja työtapoja, hakea ratkaisuja ympäristöissä ja yhteisöissä tunnistettuihin ongelmiin tai malleja tulevaisuusvisioihin. Taideperustainen toimintatutkimus käynnistyy tutkimuskysymyksellä tai -tehtävällä, joka on olennainen kuvataidekasvatuksen, soveltavan kuvataiteen tai kohteena olevien ympäristöjen ja yhteisöjen kannalta. Tutkimus etenee sykleissä, jotka sisältävät suunnittelua, teoreettista taustatyötä, taiteellista työskentelyä tai vastaavia interventioita, reflektoivaa tarkastelua, käsitteellistämistä ja tavoitteiden täsmentämistä. Tutkimusprosessi ja -tulokset dokumentoidaan. Prosessin analyysin aineistoa ovat tuotetut taiteelliset produktiot sekä toiminnan ja kokemusten havainnot ja dokumentit. Tutkimus julkaistaan tiedeyhteisölle, taidemaailmalle ja laajalle yleisölle. Tutkimusta arvioidaan erityisesti toimivuuden ja vaikuttavuuden perusteella. (Huhmarniemi 2016.)

 

 

 

Särkyvää – ensimmäinen sykli

 

Tutkimukseni ensimmäisessä taiteellisessa osassa, Särkyvää-installaatiossa, tavoitteenani oli saada omakohtainen kokemus biologin ja taiteilijan yhteistyöstä taiteellisessa produktiossa. Keskustelin kahden biologin, Piia Juntusen ja Mikko Paajasen, kanssa Lapin uhanalaisista perhosista ja lajien suojelusta. Kun jokin eliölaji on määritelty erityisesti suojeltavaksi lajiksi, sen esiintymäalueet voidaan rauhoittaa. Paajanen oli tehnyt apilakirjokääriäsen suojelurajauksen Sierilään, Rovaniemen Oikaraisen kylään, jonne Kemijoki oy suunnittelee vesivoimalaa. Uusi pato nostaisi Kemijoen vettä ja hukuttaisi perhosen puna-apilaniityn. Samalla katoaisi kulttuurimaisemaa ja kyläläisten tärkeiksi kokemia paikkoja (Stöckell 2008). Toisaalta uusi vesivoimala tuottaisi uusiutuvaa energiaa ja lisäisi työllisyyttä, joten voimalalla oli vastustajien lisäksi kannattajia.

 

Apilakirjokääriäinen on äärimmäisen uhanalainen pikkuperhonen. Suomessa ei tunneta sen muita esiintymiä Oikaraisen niityn lisäksi. Niitty on muodostunut jo lakanneen karjanlaidunnuksen myötä. Siten apilakirjokääriäisen esiintymäalue vaatii säilyäkseen niityn hoitoa.

 

Installaatiossa toteutin perhosen ja puna-apilan hahmon kahvikupeista, asetteista ja lautasissa pohtien perinteen, säilyttämisen, haurauden, kauneuden, muotoilun, arvon ja keräilyn näkökulmia. Tarkastelin luonnon monimuotoisuuden vaalimista ympäristöetiikan ja -estetiikan kannalta kysyen, ovatko perinneniitty ja uhanalainen pikkuperhonen suojelun arvoisia. Mikä on uhanalaisen pikkuperhosen arvo ja pitääkö perinneympäristöjä säilyttää elinkeinojen muututtua? Teos ei kuitenkaan lisännyt keskustelua Sierilän vesivoimalan rakentamisesta. (Huhmarniemi 2013.) Näyttely oli esillä yliopiston galleriassa, jossa se ei todennäköisesti tavoittanut kyläläisiä, luonnonsuojelijoita eikä aktiivisia vesivoiman kannattajia ja vastustajia.

 

Artikkelissa Mielipidekirjoitukset ja nykytaide puheenvuoroina vertailin nykytaidetta ja mielipidekirjoituksia keskustelufoorumina. Aineistona käytin havaintojani Särkyvää-installaation toteutuksesta ja vastaanotosta sekä Yle:n verkkosivuilla julkaistuja mielipidekirjoituksia, joita Sierilän uutisointi oli herättänyt. Aineiston perusteella ilmeisin ero argumentoinnissa on muodossa: kun mielipidekirjoitukset ovat kirjoituksia, taideteos on materiaalinen ja visuaalinen. Siten taideteos voi tuoda näkyväksi tiedostamattomia ja sanallistamattomia merkityksiä ja assosiaatioita. Mielipidekirjoituksissa on puolestaan usein kielikuvia. Yhteneväisyyksiä ovat muun muassa ristiriidat teknisen tulevaisuususkon ja menneen kaipuun välillä. (Huhmarniemi 2013.)

 

Ympäristötutkijoiden mukaan luonnonsuojelua ja käyttöä ei tulisi erottaa toisistaan: luonnon kestävä käyttö edellyttää sääntelyä. Ekosysteemipalvelu on käsite, jolla tarkoitetaan luonnon ihmiselle tuottamia hyötyjä, joita tulisi käyttää ympäristön kantokyvyn rajoissa siten. (Hiedanpää, Suvantola & Naskali 2010, 10–11.) Myös kulttuuriset palvelut ovat ekosysteemipalveluita. Niitä ovat esimerkiksi virkistyminen ja esteettiset elämykset luonnossa (Suvantola 2010, 113.) Sierilän vesivoimalan rakentamisen kannattamista ja vastustamista voidaan tarkastella ekosysteemipalveluihin liittyvänä eturistiriitana, jonka ratkaisu on kuitenkin edelleen vaikeaa. Luonnon monimuotoisuuden suojelua perustellaan usein siten, että emme voi tietää, mikä on viimeinen katoava laji ennen koko ekosysteemin tuhoutumista. Toisaalta yhden lajin katoaminen voi itse johtaa uusien lajien monimuotoisuuteen. (Sarkar 2005, 14.) Ympäristöfilosofian näkökulmasta voisi olla perusteltua antaa niityn metsittyä luonnontilaiseksi, kun taas niityn tarkastelu esteettisenä kulttuurimaisemana puoltaa suojelupyrkimyksiä.

 

Kesällä 2015 ratkaisu apilakirjokääriäisen suojeluun ja vesivoiman rakentamiseen löytyi. Kemijoki oy sai luvan voimalaitoksen rakentamiseen, kunhan se rakentaa niityn ympärille suojapenkereen, pumppaamon ja pohjavesiputket. Yhtiön on hoidettava niittyä kymmenen vuoden ajan ja tehtävä apilakirjokääriäisen siirtoistutuksia. Hoito estää niityn metsittymisen. (Ruokangas 2015.) Harvinaisella perhoslajilla on siis mahdollisuuksia säilymiseen, mutta voimalan myötä katoaa arvokasta kulttuurimaisemaa ja jokiluontoa. Suojelupäätös on ikään kuin vaihtokauppaa, jossa ympäristön tuhoamista korvataan yksittäisen niityn suojelulla. Ympäristöfilosofi Sahotra Sarkar jäsentää ympäristönsuojelun fundamentalistiseen, sosiaalisesti vastuulliseen ja integroivaan biokulttuuriseen ympäristösuojeluun. Fundamentalistisessa ideologiassa luonnonsuojelu asetetaan kulttuuristen ja yhteiskunnallisten arvojen edelle. Sosiaalisesti vastuullisessa ympäristönsuojelussa tunnistetaan sekä luonnon että kulttuurin arvot ja kompensoidaan haitallisia tekoja rahallisesti tai korvaavalla luonnonsuojelulla. Integroivan biokulttuuriseen ympäristönsuojelun mukaan luonnon arvojen tunnistaminen edellyttää kulttuurisia arvoja ja vastaavasti inhimillisen kulttuurin jatkuvuus edellyttää ympäristönsuojelua. (Sarkar 2012, 175–176.) Taiteella ja taidekasvatuksella on erityinen tehtävä kulttuuristen arvojen kehittämisessä, mihin liittyy myös Särkyvää-installaation merkitys.

 

Särkyvää-installaation tarkastelussa pohdin, voiko kauniin ja vanhan  muotoilutuotteen arvostus lisätä herkkyyttä tunnistaa myös vanhojen tavaroiden tai perinnemaisemien arvo? Eroaako taiteen, muotoilun ja luonnon kokeminen toisistaan, ja onko yksittäisillä kokemuksilla siirtovaikutusta arvostamisen laajenemiseen? (Huhmarniemi 2013.) Useiden ympäristöfilosofien mukaan ihmisten tulisi kehittää makuaan ja arvojaan siten, että he olisivat tyytyväisiä olemassa olevaan ja määrittelisivät kulutuksen ja taloudellisen kasvun tavoitteet ympäristön kantokyvyn rajoihin (ks esim. Naess 2008, 62). Kun ihminen määrittelee arvonsa ja kulutuksena uudelleen, hän samalla saavuttaa rikkaamman ja harmonisemman luontosuhteen (Rolston 2010, 572).

 

 

 

Taideperustainen toimintatutkimus Lapin ympäristökonflikteissa

Marjamatkat – tavoitteena dialogin avaaminen

 

Marjamatkat-näyttelyprojektissa yhteistyötahot olivat politiikan ja ympäristösosiologian tutkijoita. Huomiooni nousivat myös dialogisuus ja aktivistiset tavoitteet, mihin vaikuttivat Särkyvää-näyttelyn reflektointi ja toisaalta Kesterin kirjoitukset keskustelutaiteesta (ks. Kester 2004; 2006). Särkyvää-näyttelyn myötä olin todennut, että keskustelun avaaminen on haastavaa ja oletin sen vaativan taidenäyttelyn rinnalle yleisöä osallistavia ja aktivoivia tekoja tai tapahtumia.

 

Marjamatkat-näyttely liittyi ulkomaalaisten marjanpoimijoiden ja paikallisten marjastajien konflikteihin, joita lisääntynyt kaupallinen marjanpoiminta on aiheuttanut Lapissa. 2000-luvulla marjasota on syttynyt Lapissa aina samaan aikaan hillakuumeen kanssa. Konfliktiin liittyy huoli thaimaalaisten marjanpoimijoiden ihmisoikeuksista, kun he tulevat Lappiin lainarahalla ilman työsopimuksia ja sosiaaliturvaa. Tein valokuvaaja-politiikantutkija Laura Junka-Aikion sekä sosiologien Jarno Valkosen ja Pekka Rantasen kanssa Arktikum-tiedekeskukseen Marjamatkat-näyttelyn, jossa pyrimme lisäämään thaimaalaisten ja paikallisten marjanpoimijoiden vuorovaikutusta. Junka-Aikio toteutti Antti Aikion kanssa Päivä turistina -teoksen, joka on dokumentointi heidän lomapäivästään kahden thaimaalaisen marjanpoimijan kanssa. Teokseen littyy video monotonisesta poimurin liikkeestä marjassa. Valkonen ja Rantanen kuvasivat tyhjistä sankoista koostamassaan teoksessa määrää ja nopeutta, jolla poimijoiden on työskenneltävä kattaakseen matkan ja työn aiheuttamat kulut. Lisäksi näyttelyssä oli esillä Junya Lek Yimprasertin ja Rikun dokumenttivideo Blueberry Fiasco in Sweden ja Arktikum-tiedekeskuksen metsämarjoja esittelevä installaatio.

 

Omana osuutenani Marjamatkat-näyttelyyn toteutin Marjastajat-installaation, jossa taustoitin lappilaisten marjastajien suhtautumista ulkomaalaisiin poimijoihin. Marjastukseen liittyy kulttuurisidonnaisia tapoja, arvoja ja merkityksiä, jotka ovat osin hiljaista tietoa ja marjasodan taustalla. Haastattelin ystäviäni, tuttaviani ja kollegoitani marjastusharrastuksesta ja lainasin heiltä kotialbumivalokuvia ja marjastukseen liittyvää esineistöä. Aineiston analysoinnin perusteella toteutin kuusi marjastajan muotokuvaa: Luontoesteetikon, Hyvinvoijan ja kuntoilijan, Kotipoimijan, Perinnemummon, Ylälapin paikallisen ja Sosiaaliset ja satunnaiset. 

 

Marjastajat-installaatio taustoittaa kantasuomalaisten reaktioita ulkomaalaisia poimijoita ja marja-alan muutoksia kohtaan sekä kulttuurisidonnaisia tapoja, joita marjastukseen liittyy. Tavat vaihtelevat alueittain ja sukupolvien välillä. Ne kantavat arvoja, jotka eivät yleensä nouse esiin, kun mediakeskusteluissa keskitytään metsämarjojen taloudelliseen merkitykseen ja terveysvaikutuksiin. Metsämarjoihin liittyy kulttuurisia, yhteisöllisiä ja virkistäytymiseen liittyviä tapoja (ks. myös Pouta, Sievänen & Neuvonen 2006, 289–292.)

 

Marjastajien luontosuhteiden tarkastelu on ympäristötutkimuksessa relevantti aihe. Filosofi Kari Väyrynen toteaa, että luontoa koskevat käsitykset ja arvostukset ovat monitasoinen kokonaisuus, jonka ilmenemismuotoja löytyy elämän kaikilta osa-alueilta. Esimerkiksi metsästys, kalastus, marjastus ja lemmikkien pitäminen ilmaisevat erilaisia luonnon arvoja. Niiden ympärille muodostuneilla sosiaalisilla yhteisöillä on jopa alakulttuurinomaisia piirteitä. Näitä arkisia luontosuhteita tulisi analysoida ympäristösosiologisesti ja -historiallisesti. Politisoituessaan luonnonarvoihin liittyvillä kulttuurisilla prosesseilla voi olla vaikutusta yksilön kulutusvalinnoista aina kansainvälisiin sopimuksiin saakka. (Väyrynen 2009, 73, 77.)

 

Marjamatkat-näyttelyyn liittyi osallistuminen marjastusta käsittelevään keskustelutilaisuuteen Rovaniemellä sekä taiteilija Mikko Lipiäisen kanssa toteutettu Kokkaa politiikka -yleisötapahtuma, jossa tarjoilimme suomalais-thaimaalaista ruokaa. Määrittelin neljä toimintatapaa, joilla voi tukea eettistä ja kestävää marjataloutta. Ne julkaistiin Kaltio-lehdessä ja Solidaarisuutta thai-marjanpoimijoille -kampanjan verkkosivustolla. Ohjeet sisälsivät kannustusta marjojen ostamiseen paikallisilta pientuottajilta ja ulkomaalaisten marjatyöläisten leireillä vierailuun. Tapahtumien ja kirjoitusten tavoitteena oli avata vuorovaikutusta konfliktoituneeseen tilanteeseen ja rakentaa siltoja thaimaalaisen ja lappilaisen kulttuurin välille. Onnistuimme saamaan asialle näkyvyyttä mediassa, mutta keskustelun suuntaa ei voinut hallita. Esimeriksi A-studio televisio-ohjelman haastattelussa esiinnyimme yhtenä marjasodan osapuolena, mikä ei ollut tarkoituksenamme. (Huhmarniemi 2012)

 

Berry Wars -artikkelissa kuvailin Marjamatkat-näyttelyä ja esittelin vastaavia yhteistyöprojekteja aktivismin, dialogisen taiteen ja tieteen ja taiteen yhteistyön aloilla. Pohdin taideprojektin esittämistä tiedekeskuksessa haasteineen sekä tieteidenvälisen yhteistyön mahdollisuuksia taidekasvatuksessa. Tiedekeskuksessa kävi paljon yleisöä, kuten koululuokkia, jolloin näyttely sai näkyvyyttä ja toimi konkreettisesi oppimisympäristönä. Haasteet liittyivät tiedekeskuksen toimintakulttuuriin, joka poikkeaa taidenäyttelyjen toimintatavoista. Esimerkiksi näyttelyjulistetta tehdessä ilmeni, että tiedekeskuksen edustajat eivät olisi nostaneet teosten tekijöitä esiin. Myös yleisö käyttäytyi tiedekeskuksessa eri tavoin kuin taidenäyttelyissä kosketellen ja tunnustellen installaatioiden osia. (Huhmarniemi 2012.)

Pohdinta

 

Tutkimukseeni sisältyvien taiteellisten produktioiden tavoitteena oli osallistua paikallisiin keskusteluihin ympäristökonflikteista nykytaiteen keinoin. Särkyvää-installaatioissa kyseessä oli pohdiskeleva kommentointi liittyen luonnonsuojelun ja vesivoimarakentamisen ristiriitaan, kun taas Marjamatkat-näyttelyssä tavoitteena oli rakentaa dialogia tilanteessa, jossa osapuolet olivat ikään kuin leiriytyneet omiin näkökantoihinsa. Kotipalkisilla-näyttelyssä sen sijaan toin esiin eri tutkimusalojen tutkijoiden ääniä ja tutkimustiedon visualisointia käsite- ja installaatiotaiteen keinoin. Olennaista oli laajan yleisökeskustelun sijaan teosten yleisön moniaistiset, keholliset ja omakohtaiset kokemukset, joita taide voi herättää ja nostaa tietoisuuteen. Esimerkiksi teosten joidenkin materiaalivalintojen, kuten vanhojen astioiden tai lumpuista leikattujen matonkuteiden, tavoitteena oli herättää tuttuuden kokemus, joka tuo teosten teeman lähelle katsojaa.

 

Taiteellisissa produktioissa vältin provosointia, koska epäilin sen saavan aikaan torjuntaa, joka sulkee uuden ajattelun mahdollisuuden. Käsittelemäni aiheet olivat niin monitahoisia, että suora kannanotto oli mahdotonta. Provosoinnin sijaan tavoitteenani oli lisätä ymmärrystä pohjoisia kulttuureja ja kestävää luonnonvarapolitiikkaa koskevista kysymyksistä. Taiteen vahvuudeksi koin tiedostamattomien ja sanallistamattomien merkitysten ja assosiaatioiden näkyväksi tekemisen sekä kulttuuristen arvojen esiin nostamisen.

 

Arvioidessani Särkyvää-teoksen vaikuttavuutta totesin, etten kyennyt herättämään julkista keskustelua apilakirjokääriäisen suojelusta eikä teoksella ollut vaikutusta Sierilän voimalaitoksen rakentamista koskeviin päätöksiin. Teoksella oli kuitenkin voinut olla vaikutusta katsojiin: teos oli voinut havahduttaa uudenlaiseen kauneuden näkemiseen, arvojen muodostamiseen ja perinnemaisemien aktiiviseen vaalimiseen. (Huhmarniemi 2013, 78–79.) Marjamatkat-projektissa tavoitteena oli tuottaa produktio, jolla olisi enemmän vaikutuksia uudenlaisen dialogin syntymiseen. Marjamatkat-näyttelyn yleisön kanssa käymieni keskustelujen perusteella arvioin, että näyttely elävöitti kävijöiden omia marjastusmuistoja, vahvisti jatkuvuuden kokemusta marjastuskulttuurissa ja lisäsi metsämarjojen ja marjastuksen arvostusta. Keskustelin näyttelyvieraiden kanssa muun muassa näyttelyn avajaisissa ja Kokkaa politiikkaa -tapahtumassa. (Huhmarniemi 2012.)

 

Historian läsnäolon näkyväksi tekeminen oli lähestymistapa, joka ilmeni tutkimukseni kaikissa taiteellisissa osioissa. Särkyvää-installaation kahvikupit viittasivat samaan menneeseen aikaan, jona apilakirjokääriäiselle sopiva elinympäristö ja perinnemaisema ovat syntyneet. Marjastajat-installaatiossa nostin esiin marjanpoimijoita, jotka jatkavat ja uudistavat marjastusperinteitä. Taivaallinen maa -installaatio viittasi puolestaan shamanistiseen perinteeseen, joka ei ole kokonaan kadonnut vaan ilmenee edelleen joissakin paikallisissa tavoissa. Teoksissa en pyrkinyt nostamaan esiin kaipuuta menneisyyteen, vaan tunnistamaan historian läsnäolon osana nykyaikaa ja lappilaisia ympäristökonflikteja.

 

Tutkimukseni perusteella esitän, että nykytaiteessa voi välittää tutkimustietoa yleisölle symbolisessa, moniaistisessa ja monitasoisessa muodossa. Taiteella voi nostaa esiin erilaisia näkökulmia, joilla maan- ja luonnonvarojen käyttöä ja suojelua perustellaan ja pyrkiä vaikuttamaan yleisön arvoihin siten, että ympäristönsuojelu ja ympäristöystävällinen elämäntapa koetaan entistä tärkeämmäksi. (Huhmarniemi 2016.)

Lähteet

  • Barone, Tom & Eisner, Elliot (2012) Arts based research. Los Angeles: Sage.
  • Borgdorff, Henk (2011) Knowledge in Artistic Research. Biggs, Michael & Karlsson, Henrik (eds.): The Routledge Companion to Research in the Arts. London: Routledge, pp. 44–63.
  • Hautala-Hirvioja, Tuija (2014) Saamelaisen nykytaiteen moninaisuus. Agon. Pohjoinen tiede- ja kulttuurilehti. 3/2014. Saatavana: http://agon.fi/article/saamelaisen-nykytaiteen-moninaisuus/. Luettu 15.6.2015.
  • Hiedanpää Juha; Suvantola, Leila & Naskali, Arto. 2010. Ekosysteemipalvelun käsitteen lupaus. Hiedanpää, Juha; Suvantola, Leila & Naskali, Arto (toim.):  Hyödyllinen luonto. Ekosysteemipalvelut hyvinvointimme perustana. Tampere: Vastapaino, 9–18.
  • Huhmarniemi, Maria (2012) Berry Wars – A science centre as a forum for a dialogical, interdisciplinary art project. International Journal of Education through Art, Vol 8, No 3, pp. 287–303.
  • Huhmarniemi, Maria (2013) Mielipidekirjoitukset ja nykytaide puheenvuoroina: arvojen ristiriitoja ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä ja vesivoiman rakentamisessa. Teoksessa Beloff, Laura; Berger, Erich. & Haapoja, Terike (toim.) Field_Notes: Maisemasta laboratorioon, Helsinki: The Finnish Society of Bioart, 54–79.
  • Huhmarniemi, Maria (2016) Marjamatkoilla ja kotipalkisilla. Nykytaiteilija ympäristöpoliittisten keskustelujen osallistujana pohjoisessa. Lapin yliopisto: Acta Universitatis Lapponiensis 324.
  • Jokela, Timo; Hiltunen, Mirja & Härkönen, Elina (2015) Art-based Action Research – Participatory Art for the North. International Journal for Education through Art, 11:3, pp. 433–448.
  • Kester, Grant (2004) Conversation Pieces. Community and Communication in Modern Art. Berkeley: University of California Press.
  • Kjørup, Søren (2011) Pleading for Plurality: Artistic and Other Kinds of Research. Biggs, Michael & Karlsson, Henrik (eds.): The Routledge Companion to Research in the Arts. London: Routledge, pp. 24–43.
  • Naess, Arne. 2008. The Ecology of Wisdom. Writings by Arne Naess. ed. Devall, Bill & Drengson, Alan. Berkeley: Perseus Books Group.
  • Oksanen, Markku (2012) Ympäristöetiikan perusteet. Helsinki: Gaudeamus.
  • Peltola, Rainer;  Hallikainen, Ville, Tuulentie, Seija;  Naskali, Arto; Manninen, Outi & Similä, Jukka (2014) Social licence for the utilization of wild berries in the context of local traditional rights and the interests of the berry industry. Barents Studies: Peoples, Economies and Politics, 1:2, pp. 24–49.
  • Pouta, Eija; Sievänen, Tuija & Neuvonen, Marjo (2006) Recreational wild berry picking in Finland – reflection of a rural lifestyle. Society & Natural Resources: An International Journal, 19:4, pp. 285–304.
  • Rannikko, Pertti & Määttä, Tapio (2010) Johdanto: Luonnonvarakysymysten ajankohtaistuminen. Teoksessa Rannikko, Pertti & Määttä T,apio (toim.): Luonnonvarojen hallinnan legitimeetti. Tampere: Vastapaino, 7–15.
  • Rolston, Holmes III. 2010. The Future of Environmental Ethics. Keller, David R. (ed.): Environmental Ethics. The Big Questions. Chichester: Willey-Blackwell. pp. 561–574.
  • Sarkar, Sahotra (2005) Biodiversity and Environmental Philosophy. An Introduction. New York: Cambridge University Press.
  • Suvantola, Leila. 2010. Ristiriitojen tunnistaminen avain kestävimpiin ratkaisuihin.  Hiedanpää, Juha; Suvantola, Leila & Naskali, Arto (toim.): Hyödyllinen luonto. Ekosysteemipalvelut hyvinvointimme perustana. Tampere: Vastapaino. 113–134.
  • Stöckell, Antti. 2008. Vapaana virtaa Kemijoki: Yhteisöllinen taidekasvatus paikallisyhteisön tukena ympäristökonfliktissa. Pro gradu -työ. Rovaniemi: Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta.
  • Suopajärvi, Leena (2015) The right to mine? Discourse analysis of social impact assessments of mining projects in Finnish Lapland in the 2000s. Barents Studies: Peoples, Economies and Politics, 1:3, pp. 36 – 54.
  • Tuominen, Marja (2010) Missä maanpiiri kääntyy? Pohjoisen kulttuurihistorian paikat ja haasteet. Teoksessa Rantala, Heli & Ollitervo, Sakari (toim.): Kulttuurihistoriallinen katse. Turku: Turun yliopisto, 309–337.
  • Valkonen, Jarno (2003) Lapin luontopolitiikka: analyysi vuosien 1946–2000 julkisesta keskustelusta. Tampere: Tampere University Press.
  • Valkonen, Jarno (2010) Ympäristökonfliktit. Valkonen, Jarno (toim.): Ympäristösosiologia. Helsinki: WSOY, 101–113.
  • Väyrynen, Kari (2009) Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen tieteenteoreettisia ongelmia ja rajanylityksiä. Teoksessa Massa, Ilmo (toim.): Vihreä teoria. Ympäristö yhteiskuntateorioissa. Helsinki: Gaudeamus.

Taideperustaisen toimintatutkimuksen syklinen rakenne, jossa sekä taiteelliset että kirjalliset osat sisältyvät tutkimukseen. Artikkelit sisältävät taideproduktioista kootun aineiston analyysiä. Samalla taideproduktiot kuitenkin ovat osa tutkimusta. Tämä rakenne kuvaa tätä tutkimustani. Kaavioista ei kuitenkaan ilmene syklien merkittävyys suhteessa toisiinsa eikä työvaiheiden lomittaisuus.

Abstrakti

Tutkimukseni taustalla on moninaiset konfliktit, jotka liittyvät Lapin kaivoshankkeisiin, poronhoitoon, matkailuun ja muuhun luonnonvarojen käyttöön. Ne ovat seurausta luonnonkäytön moninaisista intresseistä ja erilaisista tavoista tulkita historiaa, jolla luonnonvarojen käyttöä oikeutetaan. Tutkimukseni on taideperustainen toimintatutkimus, jonka osana olen tehnyt taiteellisia produktioita ja reflektoinut niitä tutkimusartikkeleissa. Taideperustainen toimintatutkimus etenee sykleissä, jotka sisältävät suunnittelua, teoreettista taustatyötä, taiteellista työskentelyä tai vastaavia interventioita, reflektoivaa tarkastelua, käsitteellistämistä ja tavoitteiden täsmentämistä. Prosessin analyysin aineistoa ovat tuotetut taiteelliset produktiot sekä toiminnan ja kokemusten havainnot ja dokumentit. Särkyvää-näyttelyssä tavoitteenani oli yhteistyö biologien kanssa. Aiheena oli kysymys, joka liittyi luonnonsuojeluun ja vesivoiman rakentamiseen. Marjamatkat-ryhmänäyttely liittyi ulkomaalaisten marjanpoimijoiden ja paikallisten marjastajien ristiriitoihin, mihin tavoitteena oli avata dialogia. Kotipalkisilla-näyttelyssä käsittelin maankäytön ristiriitoja tutkimustietoa tulkiten ja visualisoiden. Tässä artikkelissa esittelen nämä taiteelliset produktiot suhteuttaen ne ympäristötutkimuksen viimeaikaisiin teemoihin. Tämä artikkeli perustuu väitöskirjani käsikirjoitukseen.

Takana Laura Junka-Aikion ja Antti Aikion teos Päivä turistina. Edessä Pekka Rantasen ja Jarno Valkosen installaatio Kymmenen päivää on yhtä kuin nolla. 

Kokkaa politiikka -tapahtuman toteuttajia olivat kanssani taiteilija Mikko Lipiäinen ja ihmisoikeusaktivisti Junya Lek Yimprasert partnerinsa Rikun kanssa. Kuvassa kokkeina olen minä, Junya ja Mikko.