Suulliset suhteet

Suullistamisen edetessä sisäinen kokemukseni koki murroksia, joissa ympäristön todellisuus alkoi tulla osaksi suullisuutta, suun vuoroin tavoitellessa kohteita vuoroin löytäen heijastuskohtia muiden suista tai ympäristön rei’ityksestä.

Aukkojen ja reikien paljous ympärillä, ja koko oman kehon ihohuokosten, välien aukkoisuus tuntui hetkittäin sulautuvan yhteen. Välillä taas suun mullistelu tapahtui arkisessa kokemuksessa, jossa sivusilmällä näimme kauempana liikkuvia ihmisiä, ja siisteissä talvivaatteissa tallustavia ohikulkijoita. Ohikulkijoista useimmilla oli maskit myös ulkotilassa, luullakseni, koska he olivat juuri siirtymässä ostoskeskukseen. Ohikulkijoiden maskillisuuteen kiinnitti huomiota nyt enemmän, ja samaan aikaan mietti omaa hetkellistä maskittomuuttaan, ja suullisuuden merkitystä pandemia aikana.

Joku meistä näki maassa sylkeä, ja alkoi itse tiputella sylkeä. Syljen sisällä puhkeavat kuplat muodostavat lisää aukkoja syljen kuplaiseen verkostoon. Suun ja syljen välinen vanuva suhde luokin varsin konkreettisia suhteita ja alaspäin kurottavia linjanomaisia suhteita tilaan. Keskiössä ei tällä kertaa erityisesti ollut materiaalien ja pintojen likaisuus tai nesteiden kierto kehossa. Silti tämäkin suullisuuden piirre oli tunnistettavissa kaikuna aiemmista harjoituskerroista. Suhteessa pandemia-ajan medikaaliseen kliinisyyteen syljen tiputtelu tuntui poikkeukselliselta eleeltä.

Tapamme liikkua tilassa suullisuuden ajamana voisi luonnehtia vinoksi, ainakin joissain suhteissa: orientaatiomme ostoskeskuksessa poikkesi merkittävästi totunnaisista tavoista käyttää tilaa ja suuta. Suullisuus ilmeni osalle ohikulkijoista mahdollisesti outona tai kiinnostavana. Kuitenkaan mitään tarkkarajaista yhtä selkeää viestiä tai merkitystä suullisuuden hyödyntäminen ei luonut. Pikemminkin suhteet ja merkitykset rakentuivat muistumista osin jälkikäteen. Samaan aikaan paikalla olleet skeittaajat muistuttivat, kuinka joskus hieman vinompi rullailu kaupunki- ja kulutustilassa oli kenties yhtä huomiota herättävä kuin suullistaminen. Nyt mekin rullailimme ja surffasimme, oma kieli painotellen kuolan sekä ilman muodostamilla aalloilla.

Suu harjoituksen poikkeavuus antoi fysiologisesti kasvojen lihaksistolle rentouttavaa, lähes hieronnan omaista tuntumaa, ja samalla tämä kasvojen alueen hermosto jännittyi ja rentoutui yhä uudelleen, kun suut liikkuivat raajoina ostoskeskuksen ulkotilassa. Samalla kun hermosto ja lihaksisto rentoutui, avaten mielen ja olemisen kohti sisäisen avaruuden kokemista, samalla myös psykologinen murtautuminen normitetusta ja hierarkkisesta tavasta olla ja ilmeillä yhteiskunnassa, ostoskeskuksessa, ’virallisen’ tuntuisessa neliömäisessä ja laatikkomaisessa harmaassa, mustassa ja valkeassa maisemassa, joka oli täytetty valoilla, ikkunoilla ja näyteikkunoilla, mainoksilla, mainoslogoilla, heijastuksilla, uusliberalistisella olemisen tilalla, toisaalta samaan aikaan urbaaneilla äänillä, kaiuilla, skeittareiden lautojen kolahduksilla ja rullauksilla.

Koin pakotonta riemua vinosta tavasta olla hetki yhteiskunnassa. Olinko hetken vapaa mielen asettamista muureista, jotka lukitsevat kasvojamme? Tuntui avaralta jättää suullisuuden merkitykset avoimiksi, antaa suun resonoida vapaasti suhteessa valittuun tilaan.

Kehon asettuminen vinoksi suhteessa kohteisiin ja tilaan voidaan mieltää nimenomaan kehonharjoituksesta ja kehon käsitteellistämisestä syntyvänä utopiana: se tarjoaa uusia reitityksiä liikkua, tunnistaa ja hahmottaa paikkaamme yhteiskunnassa.

Kokemus toi esiin suun välisyyden, sisäisyyden ja ulkoisuuden jatkuvia liudentumia. Suuhun tiivistyy poliittisen ja yksityisen sekä kommunikaation ja kokemisen alati falskaava saumakohta. Suu toimii sosiaalisen ja somaattisen välissä, muttei selkeästi määrity esimerkiksi aktivismiksi tai taitu jonkin yhden ideologisen kulman palvelukseen. Näin suullisuus voi ilmentää sosiaalisen somatiikan kuuntelevaa, ristiriitojen kanssa hengittävää asennetta.

Politisoituessaan pandemia aikana suu mm. medikalisoituu, ja sen käytännöissä korostuu sosiaalisista merkityksistään yhä enemmän mekanistinen, lääketieteellisen ja mitattavan, universaaliksi väitetty tieto (Ks. Mol 2002; Kortelainen 2019). Silti: yllä kuvatussa praktiikassa suu vuotaa vinona, intiiminä, outona jopa keveän hekumallisena eikä moninaisine tehtävineen asetu vain lääketieteen käytäntöjen tai esityksellisenkään katseen alle yksioikoisesti (Morris 2005, 93-94).

Suu avaa ruumiin kuvan, joka pohjautuu kokemukseen. Samalla se asettaa vinon suullisuuden alttiiksi sosiaalisille, esityksellisille ja esteettisille tulkinnoille. Yhdessä tulkinnassa ostoskeskus näyttäytyy suullistamisen jälkeen itsessään valtavana kulutusaukkona, joka ruokkii kuluttajia, kuluttamista, ja myyjiä. Konkreettisemmin iso osa ostoskeskuksen toimitiloista toimittaa ruokaa, lääkkeitä, juomia, tutteja, tuottaa myyntipuhetta, viihdykettä sekä erilaisia suun kautta nautittavia kulutushyödykkeitä. Edellä mainituissa suu-praktiikoissa huomio kiinnittyy jossain määrin mekanistiseen ruumiin kuvaan.

Huomionarvoista kameralle suullistamisessa on, että kamera itsessään ottaa maailman kameran objektiivin reikään, josta valo kulkee läpi. Suullistaminen suunnistaa suhteessa kameraan. Näiden välille muodostuu tekno-orgaaninen suullistamissuhde. Suullistamisen leviäminen kameran aukosta näytölle jatkuu edessäsi olevassa artikkelin verkkoversiossa, jonka suukuvasto paljastuu lukijalle. Kuvasto syöttää suullistavaan liikkeen mahdollisuuksia lukijan hermoverkostoon. Joissain kuvissa me liikkujat, tutkijat, tanssijat melkein kuin liikkeessä nuolemme kameran objektiivia.

Ennen muuta huomio kohdistuu tarkastelukulmaltaan vaihtoehtoisen somaattisen tiedon muotoon. Suullistavassa aistitiedon muodossa kasvojen sisimmät lihakset löytävät hetkeksi täydellisen lihasrentouden. Sulautuessaan suun vapauttavaan aistien massaan, suun eleet häiritsevät. Hetkessä ne pakkaantuvat esityksen tai komposition kaltaisiksi tiloiksi. Suullisuus ikään kuin purskuttaa tilaa ja relaatioiden vinoutta, nesteillekin avointa kohtaamista.

Tilallisuus mieltyy suullisuudessa laajasti viittaavan niin sosiaalisiin tiloihin kuin subjektiivisesti koettuihin tiloihin, kehon lähelle, pinnalle tai kauas sijoittuviin tiloihin. Suullisuus asettuu samaan aikaan kaikkein lähimmäs meitä, ulottuakseen maailmaan. Absurdiksi suullisuus muovautuu, kun kaikki muut hienojakoisemmat ulottumisen muodot, kuten puhuminen, rahanvaihto, syöminen yms. poistuvat valikoimasta.

Suullisuus asettuu kysymään, minne kaikkialle voisimme ulottua näissä tiloissa, ja millaisia ulottumisia juuri nämä tilat minulle mahdollistavat tai mitä ne estävät.

[8] SOS-tutkimusryhmä: Koreografit: Lin Da, Pie Kär, Valokuvaaja-tanssija: Jussi Ulkuniemi. Tanssivat tutkijat: Ilmari Kortelainen, Kristina Eichel.

[9] Filosofisesti varsin löyhässä mielessä voitaisiin puhua Annemarie Mollia seuraillen ”ontologiasta lääketieteellisissä käytännöissä".

[10] Morris 2005, 93. Morrisin näkökulma on pikkutarkan anatominen, ja se toimii esimerkkinä mekanistisesta tai voimakkaan biologistisesta tavasta suhtautua kehoon. Tämä on tietenkin yksi relevantti tapa tutkia ihmiskehoa, ja sellaisenaan tärkeä, vaikka sisältäisikin arvokkaita sosiologisen kritiikin kohteita Ks. esim. Stanley-Kortelainen 2019. 

Vino suullisuus[7]

Esimerkkinä somaattisen ja sosiaalisen rajapinnalla kulkevasta somatiikan harjoituksesta käsittelen suun somatiikkaa. Katson suun valitsemisen liikkeen keskukseksi olevan itsessään Ahmedin viittaama vino orientaatio. Suullisuuden käsitettä miellän suulla suunnistamisen praktiikaksi, jolloin suunnistamisen voidaan edelleen mieltää tapahtuvan tilassa tai reiteissä.

Osa käsiteltävistä harjoituksista on lähtöisin omista hahmotuksistani, osa SOS-ryhmän (Sosiaalisen Somatiikan tutkimusryhmä) muiden jäsenten taiteellisista ja tieteellisistä projekteista. Koen, että osassa tämän artikkelin sanoissa ryhmän yhteinen keskustelu kaikuu ja hengittää mukana kirjoitusprosessissa, vaikka ajatukset, tulkinnat ja kirjoitus ovat täysin omaani, saattavat yhtä hyvin olla erilaisia kuin ryhmän muiden jäsenten. SOS-ryhmä lähestyy suun praktiikkaa useista sen funktioista käsin, kuten suun sisällä toimivan tilan hahmotuksessa[8]. Artikkelin valokuvista kehittyi lopulta merkittävä elementti sosiaalisen somatiikan havainnollistamisessa. Erilaisista suun praktiikan historioista muodostimme tilaan harjoituksen ja tutkimuksen, joka resonoi hetkittäin valokuvaajan tavan kanssa nähdä tila, valo, varjo ja horisontti. Suun kanssa työskentely kulkee SOS-työryhmässä prosessina, joka muotoutuu ja on mahdollisesti aina utooppisessa uudistumisen tilassa.

Lin Da,  Lauri Supponen ja Elias Girod, sekä Kaisa Kortelainen, Saku Mattila, Joonatan Rautiola, ovat toteuttaneet suullisuuden praktiikkaa esityksessä mouthpiece, joka käsitteli suun materiaalisuutta ja sosiaalisuutta. Nykytanssia ja nykymusiikkia yhdistävä teos mouthpiece - esitys kuudelle suulle käsitteli esitysryhmän suullisuuden äänen, omintakeisten puhallinsoittimien ja katsojien suhdetta. Pie Kär työryhmineen  puolestaan tutkii suun sisällä tapahtuvan kielen kävelyä mm. harjoituksessa ”Mouth map” Urban Anatomies Teleport- monitahoisessa audiokävelyssä. Itse olen ohjannut suun orientaatioon liittyvää ja yhä muovautuvaa somatiikan –työpajaa pienryhmille ja yksilöille. Olen tutkinut, kuinka näissä toteutuu toisaalta fenomenologinen intentionaalisuus ja Ahmedin käsittelemä orientaatio ja toisaalta affektiivinen antautuminen ympäristölle.

Suun teemassa risteytyy niin moni sosiaalinen funktio, että palautuminen sen varhaiseen embryologiseen eli alkiokehitysopilliseen toimintaan tuntuu purkavan aistimisen alkutekijöihinsä. Kuitenkin tuodessamme suullisuuden harjoituksen päivänvaloon keskelle ostoskeskuksen olemistapaa, asettuu se tulkinnassaan useisiin positioihin: vinoksi sosiaalisuudeksi, spontaaniksi taiteelliseksi koreografiaksi, tai kontrastiksi kauppakeskuksen ympäristölle, kenties huudoksi koronaepidemian keskeltä vielä keväällä 2021.

En kuitenkaan katso, että suullisuuden merkitykset tyhjentyisivät vain pinnalla oleviin poliittisiin teemoihin. Työryhmän lähtökohta ei ole esimerkiksi selvärajaisesti joko aistiva tai esityksellinen. Sen sijaan harjoituksissa tuntuu hienovireisiä sävyjä ja värinöitä, jotka ulottavat kohti psyykkisen, subjektiivisen sosiaalisen ja esityksellisen risteymiä. Jätän näiden värisevien merkitysten tulkinnan kuvien ja seuraavan suullisuus harjoituksen kuvauksen varaan ja samalla lukijalle avoimeksi, antaen kuvien johdattaa lukijaa ja katsojaa.

Olen omassa suu-työpajassa keskittynyt tutkimaan nimenomaan suun ulottumista tilaan ja sen erilaisia variantteja. Alkusysäys tälle on ollut huomion suuntaaminen kontrastina katseen dominanssille arkisen tilan hahmottajana. Aloin pohtia, tapahtuuko huomion suuntaaminen myös suusta lähtevässä liikkeessä. Kun kuvittelen ja toteutan suuni liikettä tilassa, muodostan suullisuuksia. Suu saattaa esimerkiksi ulottua ja venyä kumimaisesti eri suuntiin vailla kiintopistettä tai objektia, johon se suuntautuu. Voin valita suulle tietyn suunnan orientoimalla sitä tilan kulmia ja nurkkia kohti. Lin Dan harjoituksissa kieli suun sisällä muodosti mahdollisuuden rakentaa painonsiirtoa kieltä siirtämällä puolelta toiselle suun sisällä. Suun tilallisen toiminnan kuvittelu tuottaa suhteessa ympäristöön vinoja orientaatiota ja ruumiin kuvastoja, jotka eivät yleensä ole mahdollisia sosiaalisessa tilassa. Ne tuottavat myös mahdollisuuksia liikkeeseen, jota motivoidaan kenties vähemmin käytetyistä ruumiin kiintopisteistä liikkeelle lähtien.

Suhteessa tilaan olen hahmottanut suuta nimenomaan proprioseptisena mielikuvana. Siinä suu löytää koettuja linjoja, kiinnikkeitä tai kohtauspisteitä tilasta. Osa näistä on esimerkiksi mielikuvien tasolla suusta lähteviä energeettisiä valopatsaita. Suun laajenemista tilassa ajattelin aluksi fenomenologisen orientaation avulla, Ahmedia seuraillen. Kun suu orientoituu tilaan, huomio suuntautuu ja suunnataan. Mielikuva suusta aina ulottuvana ja linjautuvana tuli kuitenkin haastetuksi. Ajatus vinosta tai queeristä suhteessa suoraan saattoi osoittautua joissain tilanteissa hyödyttömäksi tai jo hyvin ilmeiseksi lähtökohdaksi. Sen sijaan suun völjyvä nestemäisyys, lämpö, hengitys, suhde teknologiaan ym. nousivat avoimen aistimisen kohteiksi ja suuntautumisen merkitys siirtyi kokemuksessa taka-alalle. Tarjoaisiko suun kokemuksellisuus lopulta muita tapoja hahmottaa queer-fenomenologiaa kuin etäisyys, kaukaisuus, linjat ja linjautumiset?

Toisena vaihtoehtona miellän suuta enemmän affektiivisesti, jolloin suu ja suun tienoo ikään kuin antautuu ympäristölle. Silloin ihminen mieltää suun liikettä affektiivisesti ja joidenkin kohdalla hetkittäin spirituaalisen sulautumisen tai energeettisen tilan vallitessa (Ks. Blackman 2012; Burbea 2014). Jälkimmäisessä vaihtoehdossa suu sulautuu maailmaan ja ympäristöön kokemuksellisesti, tai sekä kokemuksellisesti että tietoisen mielikuvan avulla suu ikään kuin muodostuu omaksi itsenäiseksi entiteetikseen, joka liikkuu tilassa. Samoin tapahtuu, syljen, suun oman tilan tai kasvojen lihaksiston hermostollisissa vaikutuksissa.

Affektiivisessa harjoituksessa suu sulaa tilaan. Suu antautuu ympäristön ’kutsuille’. Suun affektoituessa mielikuva tai kokemus on sen kaltainen, että huomiota ei enää tietoisesti tai intentionaalisesti suunnata. Affektit saattavat kiertää, henkäillä tai väristä liikkujien suiden ja huulien välillä välimatkan päästä. Tai suu voi vaikuttua ympäristön reikäisyydestä sekä suulle tarjoutuvista pinnoista tai pinnan muodoista. Antautuessaan suullisuuden affektiivisuudelle kokijan kokemus muuttuu niin, että tietoisuuden intentionaalinen suuntautuminen ikään kuin hajoaa. Ihminen, kokija alkaa aistia suun affektiivisuutta suhteessa ympärillä olevaan. Suu tulee maailman kutsumaksi. Kutsumisen elementtiä saatetaan nimetä ja hahmottaa ikään kuin intentionaalisuuden siltana, jossa liikenne kulkee jatkuvasti molempiin suuntiin (Klemola 2004).

Sekä suun intentionaalinen suuntautuminen että suun affektiivinen antautuminen ovat mielikuvallisia keinoja, joilla suullistetaan. Suullistaessa luodaan kehon utooppisia tapoja kohdata objektit, maailma, ihmiset. Mitä kaikkea tästä oudosta ja utooppisesta ulottumisesta seuraa, on avoimen tutkimuksen kohteena.

Tarkastelun kohteena olevassa praktiikassa suullisuus väistämättä sekoittui ympäristöön, ja valokuvakameralle esiintymiseen harjoituksen aikana. Suun utooppiset mahdollisuudet kokivat somaattisessa harjoituksessa yhteiskunnan asettamia esteitä. SOS-ryhmän työskentelyn aikana suun poliittinen merkitys korostui radikaalisti, kun koronavirus iski koko maailmaan ja Suomeen keväällä 2020. Suun käyttö, suun tila ja mahdollisuudet muuttuivat entistäkin poliittisemmiksi ja medikalisoidummiksi mm. maskien käytön, maskisuositusten ja maskipakkojen myötä (Ks. Mol 2002)[9]. Suusta tuli osa ruumiin kuvaa uudella tavalla, jos se ei jo aiemmin ollut valtavan kulttuurisen, intiimin, anatomisen, biologisen tai hammaslääketieteellisen mielenkiinnon kohde[10]. Tuntui, että suun vino orientaatio ei voinut enää rakentua siten, että yksilö suuntaa huomiotaan suun avulla, vaan, että ympäristö affektoi suulle uudenlaisia rooleja.

Alkuperäinen suunnitelma oli toteuttaa suullisuuden praktiikkaa ostoskeskuksessa. Valokuvaajan tultua mukaan tallentamaan suullisuuden praktiikkaa päädyimme tekemään harjoituksen ulkotilassa, ostoskeskuksen kahden rakennuksen välitilassa. Taiteellisen tutkimuksen avoimuus ja uteliaisuus toimivat lähtökohtina: jokaista yksityiskohtaa ei lyöty lukkoon, vaan edettiin uteliaina ja tunnustellen.

Pääosin koen, että kehollinen kokemus, liikkuminen, liike, havainnot tilasta esimerkiksi ovat niitä työvälineitä, joilla tutkimusta teen. Seuraavassa tarkempi kehon, orientaation ja ruumiin kuvan ja kokemukseen pohjautuva päiväkirjamaisen avoin, tarkoituksellakin pikkuisen rakeiseksi jätetty, kuvaus suullisuuden praktiikan yhdestä harjoituskerrasta SOS-työryhmällä. Liikkeen kokemuksen tilassa saavuttaa parhaiten kuvailemalla suullisuuden rakentumista ja tilan valintaa:

Suullisuusharjoitus 28.2.2021

Sunnuntaina 28.2.2021 kokoonnuimme suullistamaan SOS- työryhmän ja ammattivalokuvaajan kanssa. Yksi työryhmän jäsen Kristina Eichel ei päässyt paikalle, koska asui Berliinissä. Raportoin Eichelille harjoituksesta ja sen kulusta myöhemmin, ja lähetin hänelle Ulkuniemen ottamia kuvia suullistamisesta.

Kohtaamispaikkana toimi ostoskeskus Redin kahden rakennuksen ulkotilaväli, Kiipeilyareenan edustalla, jonka pintoihin siivilöityi päivänvaloa ja katupölyä. Saavuin paikalle minulle epätyypillisesti ajoissa, ja liikuin ympäristössä huomioiden turvavälit. Siirryin välillä Leonkadun toiselle puolelle nojailemaan sementtisiin isoihin kukkaruukkuihin. Tila havaintokenttäni edessä sisälsi valtavan määrän teollisen, urbaanin, markkinavetoisen kulttuurin sisältöjä, liikkeitä ja kuvastoja. Diginäyttömainosten, kelmeiden LED-valojen, suorien seinien, suorien laattojen sivujen, maan betonilaattojen välissä olevien ritilöiden organisoima tila ilmenee ohikulkijoille annettuna, totunnaisena maastona, johon harvoin kiinnitetään erityistä huomiota.

Katselin rakennusten välissä skeittailevien ihmisten hyppyjä, liukuja ja rullailua. Rullailun ääniä. Sen kummemmin aktiivisesti ajattelematta näin tilan edessäni, sen välejä ja aukkoja. Aloin yhä enemmän huomata skeittitemppujen liikkeen välisiä, nopeasti ilmestyviä ja katoavia aukkoja. Ympäristön reikäisyydestä oli kirjoitettu pitkässä sähköpostissa työryhmän kanssa, mutta sitä en tässä vaiheessa tietoisesti muistanut.

Valokuvaaja Jussi Ulkuniemi, tanssija itsekin, saapui paikalle, virnistellen. Pohdimme, missä paikassa suullistaisimme ja kuvaisimme. Jussi ehdotti, että emme sittenkään lähtisi ostoskeskukselta kauemmas Kalasataman keskeneräiseen rakennustyömaan ja asutuksen välimaastoon, vaan pysyisimme aivan ostoskeskuksen tuntumassa, kahden rakennuksen muodostamassa välitilassa. Näin alkuperäinen idea ostoskeskusympäristön tilojen aistivasta tutkimuksesta toteutuisi.

Nyt täysin valokuvaajaksi muuttunut Jussi huomasi ja osoitti kiinnostavia valokontrasteja, ja sitä, miten valo taittuu, heijastuu ja viipaloituu joissain kohti (Ks. kuvat tässä artikkelissa). Vasta myöhemmin oivalsin, että juuri tähän suullistamisen harjoituskertaan vaikutti kameran, kameran objektiivin reikä ja sen suhde ihmisten liikkeeseen, sekä liikkujien ja tilan suhde.

Kun koreografit Lin ja Pie saapuivat yksitellen paikalle, päätimme, mikä olisi suullistamisen tehtävä: Olimme sopineet aiemmin, että Lin ja Pie jakaisivat joitakin harjoituksiaan koskien suuta. Kerran aiemmin olimme tehneet Pien kanssa nimenomaan suu-harjoitusta keväällä 2020 Esitystaiteen keskuksella, ja Linin kanssa ulkotiloissa, ja kolmannen kerran kolmestaan syksyllä 2020. Ostoskeskuksen ulkotila koettiin riittävän turvalliseksi turvaväleiltään suhteessa tilassa liikkuviin ihmisiin, kuten skeittareihin. Puhuessamme huomasin jo orientoituneeni: katselin ihmisten, ohikulkijoidenkin, suita enemmän kuin totunnaisessa keskustelussa.

Nyt alustaviksi tehtäviksi pyrimme säilyttämään katsekontaktin ja seurailla toisen suun liikettä, sekä antaa toisen ihmisen suun havaitun liikkeen ’kaikua’ omassa suullisuudessa. Kohteeksi muotoutui yhtä lailla suutyöskentely reikien, aukkojen, rakennusten ja pintojen urien, lovien ja kolojen vaikuttamina tai niiden läheisyydessä.

Emme erikseen puhuneet siitä, että suullisuus tapahtuisi myös suhteessa ei vain reikiin, vaan muihinkin pinnan nouseviin muodostelmiin: Kuvista näkyy, että nämäkin vaihtoehdot löytyivät. Aiemmilta kerroiltaan muistiin oli jäänyt teoreettinen hahmotelma, jossa suun voi antaa suuntautua tilaan ja tilan kohteisiin tai sen voi antautua passiivisemmin ympäristön ja sen pisteiden, aukkojen reikien kutsumaksi. Tätä edellä käsiteltyä teoreettista erottelua hyödynsimme tietoisesti tutkiessamme suun ja ympäristön suhdetta, antaen sen liikkua ja vapautua tilan aistirikkkaassa ilmassa ja tilassa, antaen kokonaisuuden vaikuttaa suun nyansseihin.

Tässä kohden muotoutui ajatus, että kehon aukot ovat portteja samaan tapaan kuin ovet, ikkunat, reiät ja että arkkityyppiset aukot ympäröivässä todellisuudessa. Nimenomaan ruumiin olemista koskevalla tasolla ympäristön aukot vertautuvat helposti suuhun ja toisinpäin. Ajatus suusta reikänä, tai tilan rei'istä suina lienee siis tutumpi kuin ensi alkuun tulee ajatelleeksi.

Lopuksi: Suullinen sosiaalisia reikiä

Kysymys kehon sosiaalisuudesta johdatti suullisuuden pariin ja pohtimaan kehoa suhteessa sosiaaliseen tilaan. Oletin, että suullisuutta tutkimalla luodaan uudenlaista kehotietoista ja utooppista suhdetta ympäristön ja yhteiskunnan tutkimukseen. Tätä suhdetta tutkimaan valitsin muutamia ruumiin teoreettisia käsitteitä. Somaattinen harjoitus itsessään oli keskeisin metodi, jota tässä tarkastelussa käytin. Myös Ulkuniemen valokuvista muodostui tekstin ohella keskeinen keino palata somaattisen kokemuksen jälkiin ja muistumiin. Avasin edellä somatiikan sosiaalisen tutkimuksen lähtökohtia ja mahdollisia ongelmia, joissa utopia paljastaa yhteiskunnan aukkokohtia. Erityisesti pohdin kysymystä, miten ja missä määrin kehollinen tutkimus kohtaa laajempia rakenteellisia kysymyksiä.

Suun tutkimus pohjautui aluksi sosiologiasta ja fenomenologiasta vaikutteita saaneisiin tehtäviin, joissa suuta kuviteltiin toisaalta suuntaavana, toisaalta affektiivisena. Ilmeiset ja lähellä olevat suullisuudet, kuten puhuminen, syöminen ja juominen eivät välttämättä avanneet samanlaisia luovia ratkaisuja kuin käsitelty vino ja ulottuva tapa tutkia todellisuutta ja tilaa. Oleellista suullisuudessa oli se yhteiskunnallinen, affektiivinen ja materiaalinen tila, jota vasten suullistaminen asettui vinoksi. Vinous saatettiin mieltää aluksi vain siitä näkökulmasta, että harjoitus itsessään on kehotietoisten lajien joukossa outo ja outouttava, jossain määrin epäkonventionaalinen.

Suun tämänhetkinen poliittisuus ja lääketieteellisyys erottui myös tutkimuksen aihioksi. Harjoittelu nosti esiin ilmeisen kysymyksen suorien ja vinojen linjausten metaforisuudesta, ja siitä, olisiko queeriä kuvaamaan hyvä löytää heti joitakin muita näkökulmia? Voiko termi queer jähmettyä, kun sitä määritellään vain suhteessa suoruuteen ja suoriin linjoihin? Somaattinen tutkimus kauppakeskuksessa nosti esiin muitakin tapoja hahmottaa suullisuutta ja vinoutta, esimerkiksi mahdolliset nestemäisyyden ja vaikuttumisen muodot. Ympäristön reiät ja aukot alkoivat paljastua huomiolleni suullisuus harjoituksen syvetessä. Ahmedin luonnehtimaa vinoa linjaa kulkien tutkittiin sitä, miten ruumiin kuvaan itseensä muodostuu erityyppisiä tilassa tapahtuvia vinoumia. Kulttuurissa ja kehoissa elävä queer valitsi paitsi ’kaukana’ tai yllättävissä suunnissa olevia objekteja myös muodosti vinoja tiloja, kohtaamisia ja hetkiä. 

Sosiaalisessa somatiikassa koreografiseen, kokeilevaan ja minimalistiseen liikkeeseen juurtui ruumiin sosiaalista tutkimusta. Pyrittiin tutkimaan erästä spesifiä tapaa tuntea somaattinen kokemus ja sen pienet sosiaaliset alut. Ruumiin tilaa, ja tilaa ruumiissa hahmottava suullisuus harjoitus aiheutti yllätyksellisiä ruumiin kuvia, joissa välillä näyttäytyi esityksellisiä piirteitä ja hahmoja. Suullisuus asetti hyödyttömän subjektin haukkomaan olemattomia reikiä, olemattomia sosiaalisia funktioita. Ostoskeskuksen tila ei ollut pysyvä ja määrätty, vaan siinä toteutettiin uudelleenjärjestelyjä vaikkapa sylkinorolla. Samoin keho ja suu asettautui aistimaan yhä uudelleen suhteessa tilaan. Suullistaessa kysyttiin, horjutettiin, purskuteltiin, kumottiin ja kyseenalaistettiin suoria tilan ja yhteiskunnan ennalta asetettuja suita. Kun suu vinoutui, silloin ympäristön ja tilan aukotkin suullistuivat.

Kirjallisuus

Ahmed, Sara 2006. Queer Phenomenology. Durham and London: Duke University Press.

Aho, Taru 2020. Näkyväksi tulemisesta. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. Opinnäytetyö.

Blackman, Lisa 2008. Luku 3 “Bodies and Difference”. Teoksessa The Body. Oxford: Berg.

Blackman, Lisa 2012. Immaterial Bodies. Affect, Embodiment, Mediation. Los Angeles: Sage.

Burbea, Rob 2014. Seeing That Frees. Cornwall: Hermes Amāra.

Caldwell Christine & Leighton Lucia Bennett (toim.) 2018. Oppression and the Body: Roots, Resistance, and Resolutions. Berkeley: North Atlantic Books.

Green, Jill 2015. "Social Somatic Theory: Issues and Applications in Dance Pedagogy". Revista Científica/FAP, Curitiba, n.13, p. 65-76.

Green, Jill 2018. ”Social Somatic Theory: Moving to a Macro Level”. Simpósio Internacional Repensando Mitos Contemporâneos. Esitelmä. Luettu 1.3.2021.

Hadot, Pierre 1995. Philosophy as a Way of Life (Exercices spirituels et philosophie antique, 1987) Käänt. Michael Chase. Blackwell: Oxford.

Johnson, Don Hanlon 1997. Bone, Breath & Gesture. Parctices of Embodiment. Berkeley: North Atlantic Books.

Kahma, Nina 2011. Yhteiskuntaluokka ja maku. Väitöskirja. Helsingin Yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos. Luettu 5.11.2021.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/27503/yhteisku.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

Klemola, Timo 2004. Taidon filosofia – Filosofin taito. ”Luku III”. Tampere: Tampere University Press.

Kortelainen, Ilmari 2006. ”Metaforan tulkinta ja imaginaatio”. niin&näin 2006/2.

Kortelainen, Ilmari 2014. ”Kehotietoisuus psykososiaalisesta näkökulmasta”. Teoksessa Mindfulness ja tieteet, toim. Ilmari Kortelainen, Antti Saari ja Mikko Väänänen. Tampere: Tampere University Press.

Kortelainen, Ilmari 2019. Universaali keho. Itsen tarkkailu mindfulness-valmennuksissa. Niin&näin 4/18.

Kortelainen, Ilmari 2020. ”Ruumiin kuva tilassa”. Bodily Knowledge -hankkeen blogi. Julkaistu 24.8.2020.

Kucinskas, Jaime 2018. The Mindful Elite. Oxford: Oxford University Press.

Kärki, Pietari (Pie Kär) 2020. _hey t—here – observations with-in a social choreography initiative Urban Anatomies Teleport. Opinnäyte. Teatterikorkeakoulu. Luettu 2.2.2021.

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/317989

Lahdenperä, Soile 2013. Muutoksen tilassa. Alexander-Tekniikka koreografisen prosessin osana. Väitöstutkimus. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu.

Lehtinen Laura & Elsa Heikkilä 2019. "Luokka Ruumiissani" Kaivolla- blogi. Koneen Säätiö. Luettu 1.11.2021.

https://koneensaatio.fi/luokka-ruumiissani/

Lindfors, Sonya 2020. "Ajatuksia inklusiivisuudesta ja taiteesta". Yhteisö ja taide -blogi. Luettu 3.11.2021.

https://disco.teak.fi/yhteiso-ja-taide/3-2-ajatuksia-inklusiivisuudesta-ja-taiteesta/

Manning, Erin 2016. The Minor Gesture. Durham ja Lontoo: Duke University Press.

Miller, Gill Wright 2011. Exploring Body-Mind Centering. An Anthology of Experience and Method. Berkeley: North Atlantic Books.

Mol, Annemarie 2002. The Body Multiple. Durham ja Lontoo: Duke University Press.

Monni, Kirsi 2009. Sosiaalisen koreografian lähtökohtia – dialogisuus, järjestelmäajattelu ja taiteen rituaalisuus muutosvoimana. Luento Taikaloikka -seminaarissa. Luettu 12.9.2020: http://www.kirsimonni.net/uploads/2/8/0/1/28016987/sosiaalisen_koreografian_la%CC%88hto%CC%88kohtia_monni_2011.pdf

Morris, Desmond 2005. The Naked Woman. Lontoo: Vintage.

Mäkinen, Mirva 2018. Taiteellinen tutkimus kontakti-improvisaation arvoista somaesteettisen esityksen kehyksessä. Acta Scenica. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu.

Pagis, Michal 2009. "Embodied Self-reflexivity", Social Psychology Quarterly. Vol 72, No. 3, 265–283.

Parviainen Jaana, Kinnunen Taina & Kortelainen Ilmari 2016. Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa taloudessa. Vastapaino, Tampere 2016.

Parviainen Jaana & Kortelainen Ilmari  2019. “Becoming Fully Present in Your Body: Analysing Mindfulness as Affective Investment in Techno Culture”. Somatechnics 9(2-3), pp. 353–375.

Pollan, Michael 2021 (2019). Tuntematon mieli. Mitä uusi psykedeelien tutkimus opettaa? Suom. Mika Pekkola. Helsinki: Like. (How to Change Your Mind. The New Science of Psychedelics)

Ricoeur, Paul 1986. Lectures on Ideology and Utopia. (toim. George Taylor.) New York. Columbia University Press.

Rouhiainen, Leena 2006. “Mitä somatiikka on? Huomioita somaattisen liikkeen historiasta ja luonteesta”. Teoksessa Liikkeitä näyttämöllä, toim. Pia Houni, Johanna Laakkonen, Heta Reitala ja Leena Rouhiainen. Helsinki: Teatterintutkimuksen seuran julkaisuja 2, Yliopistopaino Kustannus, 10- 34.

Schilder, Paul 1950. The Image and Appearance of the Human Body: Studies in the Constnutive. Energies of the Psyche. London: Routledge.

Selver, Charlotte 1997. ”Interview with Charlotte Selver”. Teoksessa Bone, Breath and Gesture, toim. Johnson, Don Hanlon. North Atlantic Books: Berkeley, California.

Shusterman, Richard 2012. Thinking Trough the Body: Essays in Somaesthetics. Cambridge: Cambridge University Press.

Stanley Steven & Kortelainen Ilmari 2019. “Assembling Mindful Bodies. Mindfulness as a Universal Laboratory of Practice”. Teoksessa Assembling Therapeutics. Cultures, Politics and Materiality, toim. Salmenniemi et al. New York: Routledge.

Walkerdine, Valerie 2011. "Neoliberalism, Working Class subjects and Higher Education". Contemporary Social Science 6(2), 255-271.

Vennamo, Raisa & Maija Karhunen 2018. Ihminen liikkeessä: kirjoituksia Feldenkrais-menetelmän käytöstä. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikoekeakoulu.

Zelaya, N. Alyssa 2018. "Multiple Paths: Intersectional Pneumasomatic Approaches to Mental Health". Teoksessa Diverse Bodies. Diverse Practices, toim. Don Hanlon Johnson. Berkeley: North Atlantic Books.

Ilmari Kortelainen, Taideyliopisto, Center for Educational Research and Academic Development in the Arts (CERADA), vieraileva tutkija.

Edessäsi oleva Ruukku-lehden artikkeli perustuu Ilmari Kortelaisen virtuaalisesti toteutettuun esitelmään ’Queer Orientations in Body Consciousness’ Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa (Tutke) Teatterikorkeakoulussa 23.3.2020 sekä yhteistyöhön ja praktiikkaan SOS-ryhmän koreografien Pie Kär ja Lin da ja tutkija Kristina Eichel kanssa sekä valokuvaaja-tanssija Jussi Ulkuniemen sekä keskusteluihin ja harjoituksiin tanssija Ella Effendy ja tanssija Kaarina Koistinen kanssa. Kiitokset seminaariin osallistuneille taiteentekijöille ja tutkijoille kommenteista, sekä tekstiä kommentoineille tanssija-koreografi Mari Kortelaiselle ja seksuaalineuvoja Tiina Manniselle, sekä suu-tunnista kommentteja antaneelle tanssija Nadja Pärssiselle.

Vinot ruumiit

Oma lähtökohtani queer-fenomenologiaan on suu, ja oletuksena on, että suu tuottaa toisenlaista aistitietoa kuin esimerkiksi tutummat kehotietoisuuden muodot. Kehon aistimisen tasolla suu mahdollistaa keholähtöisiä utopioita, koska se jäsentää ruumista ja tilaa vinosti. Ahmed tekee queer-fenomenologiassaan selväksi, kuinka kehon tilallisuus ja kehon suhde objekteihin ja esineisiin vaikuttaa korporeaalisella tasolla siihen, mitä keholta odotetaan. Tila ja tilojen sosiaalisuus Ahmedin katsannossa koulii kehollisuutta. Jotta pääsemme käsiksi suun vinouteen, käsittelen ensin ruumiiden vinoja orientaatioita ylipäätään.

Elämässämme eri tavoin lähellä olevat objektit vaikuttavat siihen, miten ruumis tottuu orientoitumaan tilassa (Ahmed 2006). Luontevasti käytämme totuttuja reittejä ja valitsemme arkisia koreografioita, kun kävelemme kadulla. Valitsemme esimerkiksi usein saman työmatkan tuttujen puistojen, kuppiloiden, liikennereittien ja suojateiden halki. Kuin kulkisimme ennalta määritetyillä kiskoilla. Yhtä helposti totunnaiset mielikuvat kehon liikkeistä tilassa seurailevat tutunomaisia liikeratoja ja meille läheisiksi käyneitä objekteja.

Satunnaiselta vaikuttava esineiden läheisyys avartuu intiimiin kokemushistoriaan, kun Ahmed myöhemmin ulottaa analyysinsa suoriin (”straight”) orientaatioihin sukupuolen ja seksuaalisuuden alueella. Tässä vino (”queer”) viittaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin tai mihin tahansa ilmeisiä normeja pakeneviin orientaatioihin. Sukupuolen hahmotus tapahtuu tilassa, ja vaikuttaa valintoihin.

Esimerkiksi filosofia, sanotaan vaikkapa Martin Heideggeria, lähelle kuuluu kirjoituspöytä, jonka ympärille hänen kokemusmaailmansa ja työnsä asettuu. Saatamme ajatella, että erilaiset esineet ja ihmiset vain ’ilmestyvät’ kokemuspiiriimme, mutta olemme itse asiassa tottuneet ja kouliintuneet tiettyihin tapoihin käyttää ruumista suhteessa ympäristöön. Tämä määrittää sitä, miten ruumiin kuvamme muodostuu, ja miten siitä käsin orientoidumme. Ahmed (2006) huomauttaa, että syystä tai toisesta johtuen Heideggerin vaimon kokemuspiirissä kirjoituspöytä, ja siihen kietoutuvat toistuvat orientaatiot eivät muodostaneet hänen keholleen samanlaista suhdetta kirjoituspöytään, joka osaltaan mahdollisti ns. ’suuren mestarin’ filosofisen työn.

Jos hyvin käy, kehon tiedostaminen muuttaa aiemmin tiedostamattomia tottumuksia. Kehotietoinen harjoitus paljastaa iskostuneita ja toisteisia mielikuvia omasta ruumiistani. Kun ruumiin kuvan nähdään sisältävän kehotietoisia elementtejä, voi kehon tiedostaminen luoda uusia ajatusratoja mieltää omaa kehon kuvaa. Esimerkiksi somaattinen kokeminen tuo näkyväksi uusia hahmotuksia ikääntyvän kehon liikkeelle, tai nuoren kehon ideaaleista poikkeavaan ruumiillisuuteen.

Tiedostan käyttäväni kehoani päivittäin tietokoneen ruudun edessä niin, että rintalasta luisuu kasaan ja silmien ja kasvojen lihaksistoon aiheutuu jännitystila. Orientoidun kehollani tilaan, jossa tietokoneen näppäimistö, työtila, työergonomia vaikuttavat ruumiini sosiaaliseen käyttöön. Tanssijan toistuvissa orientaatioissa tanssisali, tanssimatto, tanssimaton matto teipit ja niiden muodostama maaginen raja, salin katto, äänilaitteiston säätönappulat, muut kehot erilaisine kehonjännityksineen, niin ikään näyttöpäätetyöskentely, dialogi koreografin, äänihenkilön tai valohenkilön kanssa jne. muodostavat tanssijalle läheiset objektit ja tutuimman tilan. Millainen somaattinen ja mahdollisesti sosiaalinen hämmennys seuraa, jos näyttöpäätetyöskentelyyn vahvasti orientoitu ruumiillisuus hakkeroi itsensä koneelta tanssisalin teipin sisäreunan ylitse?

Yllä vain muutama esimerkki siitä, miten orientaatio muodostaa maailmoja, joissa kehomme elävät. Ahmedin tarkastelussa havaitaan se, miten queer eli vino (voidaan kääntää myös kumma, vikuroiva tai outo) käsitetään etymologiaansa vedoten tilaa koskevaksi termiksi. Queer poikkeaa suorasta linjauksesta, edeten omaa reititystään (Ks. Ahmed 2006). Queer ei ”kulje linjassa”. Mitä yksinkertaisimmillaan tarkoittaa, että kehon sisäiset mielikuvat poikkeavat totunnaisista reiteistä tai normeista?

Ajatellaan fyysistä keinumisen aktia, keinussa, jonka kiinnikkeet yhdistyvät suorassa linjassa alas muoviseen lautaan. Teollisesti suunnitellun keinun kiinnikkeet ja ketjut mahdollistavat kohtalaisen lineaarisesti liikkuvan keinunnan, ja esim. keinun turva-alueen. Ajatellaan sitten puun oksaan kiinnitettyä kahta narua ja naruihin solmittua keinulautaa tai autonrengasta. Tämä puuhun kiinnitetty usein hieman vinompi keikku antaa toisella tavoin liikkuvan, pyörteisemmän kyydin tunteen kuin linjaten rakennettu teollisuuskiikku. Puusta roikkuva keinu muodostaa keinujan ruumiille erilaisen orientaation maailmaan. Toisille puuhun kiinnitetty rengas tuntuu arvaamattomalta. Toisille se heijastaa kotoisaa turvaa, poukkoilusta huolimatta. Samaan tapaan, mutta kompleksisemmin avokonttoriin linjatut kehot, työyhteisössä jaetut affektit, läsnäolon tekniikat ja teknologiset ympäristöt muodostavat koetun ja sosiaalisen saumakohtia (Ks. Parviainen&Kortelainen 2019). Käsillä olevan kirjoituksen viimeisessä osassa tunnustelen, kuinka suu ja suullisuus muodostuvat edellä kuvattuun tapaan vinoiksi.

Somatiikan mahdollisuudesta

Kehollisia menetelmiä ei aina osata hahmottaa suhteessa tilaan tai sosiaalisiin ehtoihin. Kehon tietoisuutta käsitteleviä tekniikoita onkin ajassamme totuttu ajattelemaan yksilön hyvinvoinnin näkökulmasta (Pagis 2009). Yhdessä paikassa ja tilassa harjoitettavat joogan erilaiset muodot, pilates, barre, mindfulness-menetelmät ym. ovat usein menettäneet yhteyden kehon kokemukseen kokonaisvaltaisena, tilallisena, kriittisenä ja sosiaalisena harjoituksena (Hadot 1995; Klemola 2004; Kucinskas 2018; Zelaya 2018).

Kyse ei ole itse harjoitusten sisällöistä, vaan tavasta, jolla niiden mahdollistama kokeminen asetetaan ja koulitaan kulttuurisesti. Seikan huomioiminen ei tarvitse tarkoittaa jumiutumista pelkästään brutaaliin kritiikkiin – tai yhtäkkiä yhtä helppoon kaiken kriittisen tarkastelun unohtamiseen! Sen sijaan kritiikki avaa vereksiä kehollis-ajatuksellisia näköaloja siihen, miten suuntaudumme kohti sosiaalisia ilmiöitä. Jill Greenin tapaan katson, että kokemisen rinnalla on tunnistettava, että liikumme ja aistimme osana ideologisia virtauksia (Green 2018). Vaikka kehon kokemus jossakin hetkessä on subjektiivinen ja minulle tosi, tulee se seuraavassa hetkessä sanoitetuksi ja tulkituksi kulttuurisesti. Sitten tulkinta jälleen kuoriutuu kokemukseksi (Kortelainen 2014). Tässä sosiaalisen somatiikan lähtökohta, joka mahdollistaa aistimisen ja kokemisen rinnalla kulkevan kriittisen - sekä toisia kuuntelevan - reflektion.

Tanssin koulutuksen ja esittävän taiteen ulkopuolella harva tuntee edelleenkään somatiikan ruumiin ytimeen porautuvia harjoitusmuotoja. Vaikka somaattisista menetelmistä löytyy tieteellistä tutkimusta, on se tutkimuskenttänä marginaalinen ja omaleimainen, lähtiessään liikkeelle ruumiin subjektiivisesta kokemuksesta ja käytännöistä. Sosiaalisen somatiikan ituja on silti löydettävissä niin tieteellisestä tutkimuksesta kuin käytännön interventioista: Jotkin alan aikaiset kehittäjät, kuten Charlotte Selver (1997) (1901-2003), solmivat somaattisen harjoittelun paitsi hengitykseen, kosketukseen ja liikkeeseen myös siihen, kuinka yhteiskunta vaikuttaa kehomieleen. Moshe Feldenkrais (1904-1984) tunnisti kehon sidokset: ”Valtava tutkimuskenttä avautuu, kun jäljitetään sosiaalisten toimintatapojen yhteyksiä lihaksiin, hermoihin ja luustoon” (Vennamo&Karhunen 2018). Filosofi Thomas Hanna teki 1970-luvulla (1978) tunnetuksi käsitteen somatiikka, joka vähitellen alkoi yleistyä myös Suomessa 2000-luvulla (Johnson 1997; Lahdenperä 2013; Rouhiainen 2006; Miller ym. 2011, 419). Green ja professori Richard Shusterman pohtivat somatiikan sosiaalisia ulottuvuuksia artikkeleissaan (Green 2015; Ks. Shusterman 2012).

Nykyään somatiikkaa harjoitetaan taideinstituutioissa, niiden ulkopuolella, esityksissä sekä aiheeseen perehtyneissä harjoitusryhmissä (Ks. esim. Aho 2020; Kärki 2020). Suomessa somatiikan sosiaalista ulottuvuutta on toteutettu merkittävissä määrin 1990-luvulta lähtien, esimerkiksi Education in Dance and Somatics somatiikan koulutuksessa Itä-Suomen Liikuntaopistossa, jonka opettajina ovat toimineet mm. somaatikot ja tanssijat Elina Ikonen, Pia Lindy sekä Malcolm Manning[4].  Kuitenkin somaattisen harjoittamisen laajentuminen osaksi yhteiskuntaa on vasta toteutumassa oleva potentiaali (Caldwell&Leighton 2018).

Kenties sosiaalinen somatiikka itsessään varsin marginaalisena kehonharjoituksen muotona on toistaiseksi omanlaisensa utopia? Sosiaalisen somatiikan keskeinen kohde käsillä olevan artikkelin puitteissa ovat yhteiskunnan säätämät ruumiilliset sijoittumiset tilaan ja harjoitusmuodot, jotka kasvattavat kehojen sosiaaliseen tiedostamiseen. Kehon käytännöstä lähtevillä harjoitteilla perehdytään siihen, kuinka ruumiin sosiaalisuus syntyy, muuttuu ja uudelleen muotoutuu suhteessa tilan, ympäristön ja muiden ihmisten kokemiseen. Sosiaalinen somatiikka hahmottaa utooppisia mahdollisuuksia kehon kokemuksessa.

Utopialla en tarkoita idealistista haavetta tai kuvitelmaa. Tarkoitan utopialla uutta mahdollisuutta, suunniteltua reittiä ja skeemaa tulevalle toiminnalle. Kehollisen utopian ja kuvittelun sekä mielikuvien keinoin luodaan yllättäviä tapoja elää ja olla yhteiskunnassa (Ricoeur 1986). Kehon tilallisuutta ja ajallisuutta koskevat mielikuvat, sijoittumiset, metaforat, kuvat, intimiteetit, pukeutumistyylit, spirituaaliset luomukset, jopa psykedeeliset visiot ja harjoitukset mahdollistavat utooppisia taktiikoita hahmottaa arkipäiväistä tilaa (Ks. Kortelainen 2006; Pollan 2021).

Ehdotan, että utopiaa hahmotetaan paitsi kielellisenä tapahtumana myös kehollisten orientaatioiden, sijoittumisten ja kehotietoisen harjoituksen yhteydessä. Näin luova ja kehoon pohjautuva kuvittelu tarjoaa tilaa ihmisen subjektiiviseen kokemukseen (Ks. Klemola 2004, 41; Kortelainen 2006). Arjessa tapahtuva toiminta ja totuttujen liikeratojen käyttö iskostuu kehoon. Emme aina tai heti oivalla, miten muuttaa jo opittua sosiaalista toimintaa. Kehollinen kuvittelu kuitenkin raivaa väylää uusien hahmotusten ja luonnosten toteuttamiseen. Erotan seuraavaksi kaksi somatiikalle ominaista keinoa, joiden avulla kehon kokemus muotoutuu uudelleen:

1) Esimerkkinä poliittis-aistimellisista muutoksista esitän toiminnan ja liikkeen hidastamisen. Toiminnan hidastamisesta ostoskeskuksen tiloissa ja ostotilanteissa voi seurata - tai olla seuraamatta - kulutustottumusten välittömien ostopäätösten hidastaminen. Pelkästään ostoskeskuksessa tapahtuvan kävelyliikkeen hidastaminen selvästi totutusta hitaammaksi avaa tuoreen tavan tarkastella omien aistien ja impulssien vaikutusyhteyttä, liikkeen rytmiä, vilinää havaintokentässä, tilassa tapahtuvia syy-seuraussuhteita, ostoskeskuksen kuhinaa, askelten ääniä, valintoja ja ihmisten käyttämiä kiireisiä reittejä. Jos kiinnitän huomiota tapoihin, joilla otan ja tartun ostettaviin tuotteisiin, olen löytänyt työskentelyvälineitä aistivaan lähestymiseen. Silti en varsinaisesti vielä avannut uusia liikeratoja. Ruumiin määräytyminen tilassa taas luo ymmärrystä siitä, miten mikrotaso (esimerkiksi kehollinen ele tai vaikkapa tuoksu tai haju) ja makrotaso (esimerkiksi tietty poliittinen merkitys tai akti) yhdistyy somatiikan harjoituksissa (Ks. myös Monni 2009; Mäkinen 2018). Mainittuja kehon mikrotason somaattisia periaatteita hyödynnetään sosiaalisen tilan tiedostamisessa.

2) Eriyttäminen: Esimerkiksi Feldenkrais-menetelmässä eriyttämisen teema voidaan mieltää yhdeksi keskeiseksi somatiikan periaatteeksi: totunnainen tapa liikkua ja liikuttaa kehoa (vaikkapa silmiä ja katsetta) saa rinnalleen variaatioita (esimerkiksi pieninä variaatioina katseen kääntyminen toiseen suuntaan kuin pää)[5]. En väittäisi, että periaate on aina läsnä kaikissa somaattisissa harjoituksissa, mutta se on yksi tärkeä lähtökohta.

Esimerkkinä eriyttämisen kaltaisen hahmotuksen soveltamisesta sosiaalisessa somatiikassa esitän suu-praktiikan. Suu-praktiikka ilmentää kehollisesti vaihtoehtoista tapaa lähestyä tilaa, ja näin praktiikka hahmottelee kehollista utopiaa. Suun somaattisessa tarkastelussa palataan suun tavanomaisista sosiaalisista ja fysiologisista funktioista, kuten syöminen, juominen, puhuminen, suutelu, nuoleminen, suuseksi, tupakointi tai vaporisointi perustavampaan suun käytön muotoon, nimittäin suun varhaiseen kykyyn suuntautua ja ulottua tilassa ruumiin jäsenten tapaan (Ks. Morris 2005). Tällöin tarkastelemme latautunutta suullisuutta anatomiaa kokien, aistien ja havainnoiden, kuten BMC-harjoitusten (Body-Mind Centering) tunnilla tehtäisiin.

SOS-ryhmän harjoituksissa tuomme suun somaattisen funktion aktuaaliseen sosiaaliseen tilaan. Tässä tapauksessa kehitykselliseksi vaiheeksi esitetty kokemuksellinen tuodaan keskelle sosiaalista ympäristöä, jossa se ilmenee vinona tai outona. Jossakin toisessa kulttuurisessa kehyksessä suullisuus ei ilmenisi laisinkaan vinona.

Pienet eleet

Green pohtii somatiikkaa suhteessa makro-tasoon. Hän viittaa tällä sosiopoliittiseen tapaan tarkastella kehotietoista kokemusta. Sosiaalinen somatiikka Greenin katsannossa merkitsee sitä, miten kulttuurinen ja sosiaalinen kulkee kirjattuna kehossa, jossa elämme. (Green 2015; 2018) Alussa esittämäni oletukset eleiden sosiaalisista mahdollisuuksista vaativat makro-tason huomiointia ja tarkastelua. Tekemäni oletukset ovat kenties haavoittuvia makro-tason kysymyksille: Voiko olla niin, että ainoastaan tiettyjen kehollisten eleiden korostuminen analyysissa jättää syrjään yhteiskunnallisen mittakaavan, kuten yhteiskuntaluokan perustavan vaikutuksen ihmisten ruumiillisiin mahdollisuuksiin, terveyteen ja kulttuurimakuun (Ks. Kahma 2011)? Erilaisten yhteiskunnallisten keskustelujen suhteen on tärkeää selventää, mihin yhteiskuntatieteelliseen, ylipäätään ideologiseen tai poliittiseen yhteyteen kehon kokemus kytketään.

Kriittinen tutkimusnäkökulma kyseenalaistaa ilmeiseltä näyttävää kehollisuutta koskevaa tietoa. Esimerkiksi kriittisen pohdinnan kohteeksi voidaan asettaa somatiikan praktiikoiden ja teorioiden, kuten Body-Mind Centering-menetelmän monelta osin biologian ja anatomian kokemiseen keskittynyttä käsitystä kehosta (Ks. Miller 2011 ym.)[6]. Body-Mind Centering-menetelmä sisältää oppikirja-anatomiasta joissain kohti pidemmälle meneviä oletuksia ja vahvan harjoitukseen perustavan tiedon kehittymisen. Samalla sen kyky asennoitua kehoon sosiaalisena tai tarkemmista sosiologisista kysymyksenasetteluista on toistaiseksi toteutumassa oleva mahdollisuus.

Sosiaalisen somatiikan uusilla hahmotuksilla on mahdollisuus paikata kokemuksen ja poliittisen kenttien välistä juopaa (Caldwell&Leighton 2018). Sosiaalinen somatiikka paljastaa uusia yhteyksiä kehotietoisen kokemisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen välille: Tällöin jo olemassa oleva, esimerkiksi fenomenologian, affektiteorian, sukupuolentutkimuksen, psykologian, filosofian, sosiaalipsykologian tietotaito kytketään keholliseen harjoittamiseen. Yhtä lailla taiteilijoiden, kehollisuutta korostavien aktivistiryhmien ja kulttuurivaikuttajien taholta luodaan arvokasta, ymmärrystä kartuttavaa tietoa, kehon kokemuksen yhteyksistä esimerkiksi luokkaeroihin ja rasismiin tai kulttuurien monimuotoisuuteen (Ks. esim. Lehtinen ja Heikkilä 2019; Lindfors 2020; Zelaya 2018).

Joissain tilanteissa kehon pienistä eleistä ja kokemuksesta viriävä muutos mahdollistaa sosiaalisen tai poliittisen muutoksen, tai ainakin antaa sysäyksiä sille (Manning 2016; Kortelainen 2020). Mutta mitä kaikkea tämä tarkoittaa? Pieni ele tai pyrkimys tuottaa utopiaa voi yhtä hyvin paljastaa, kuinka kontrolloidun kapea somaattisen tai tanssillisen liikkeen muodot hienovaraisesti estävät erilaisten liikehistorioiden, yhteiskuntaluokkien, paikallisuuksien, sukupuolien, etnisen ja poliittisen taustan omaavien kehojen sisäänpääsyn erilaisiin sosiaalisiin instituutioihin ja hierarkioihin.

Suljetuksi piiriksi saattaa muodostua vaikkapa jokin taideyliopisto tai yhtä lailla  erilaiset kulttuurin kuppikunnat (Ks. Walkerdine 2011; Lehtinen ja Heikkilä 2019). Instituutioiden, piirien ja paikallisuuksien luomia tahattomiakin sosiaalisia kuplia puhkotaan, kun kysytään itseltään ihmetellen: Kuinka usein olen eri mieltä tai koen voivani vapaasti olla eri mieltä oman sosiaalisen viitekehykseni sisällä? Entä kuinka oma kehollisuuteni ryhmääntyy tulotasoltaan, kulttuurimaultaan ja kasvatukseltaan samanlaisten ruumiillisuuksien yhteyteen (Kahma 2011)?

Sosiaalisen somatiikan tarkastelussa pyrin ylittämään  paikoitellen yksisilmäisyyteen kapeutuvia hahmotuksia. Vaikkapa kehon hyvinvointibisneksellä väitetään yksiselitteisesti ”tehtävän hyviä asioita" samaan aikaan, kun se asettuu osaksi kapitalismin ideologista virtausta (Kucinskas 2018). Yhtä lailla voin itse tutkijana lukea mindfulness-kulttuureja liian yksiselitteisesti kapitalismin teoriasta käsin, jos en kuuntele kentältä ihmisten kehollisten koulutusten varianssia, inhimillisiä lähtökohtia ja pieniä eleitä.

Haluan korostaa sosiaalisen somatiikan tarkastelun lähtökohtaisesti kuuntelevaa ja argumentoivaa kykyä. Tämä sisältää mahdollisuuden argumentoida ruumista käytävää keskustelua sekä paljastaa ideologisuuteen tukeutuvia argumentatiivisia "olkiukkoja" (Kakkuri-Knuuttila 2013) tai "olkinukkeja". Yleisesti olkinukessa vastustetaan näkemystä, jota vastapuoli ei ole esittänyt. Olkinukeksi yhteiskunnallisessa keskustelussa muodostuu siis mielipiteen vahva kärjistäminen niin pitkälle, että siitä muodostuu liioiteltu vastustaja. Myöskään siitä, että jokin tapa puhua ruumiillisuudesta on erilaista tai vaihtoehtoista suhteessa yhteiskunnalliseen normiin ei aina seuraa valtaväestön välitöntä asettumista vastapuoleksi, tai mustavalkoisten hyvä-paha erottelujen rakentamista kuhunkin ruumiillisuudesta käytävään keskusteluun. Esimerkiksi lääketeollisuuden ongelmista, kapitalismista ja korruptiosta ei seuraa, että suuri osa teollisuudesta tai sen lisäksi jopa lääketieteellisestä tiedosta olisi yhtäkkiä läpeensä, pääosin tai keskeisissä kohdissaan epäiltävää vaikkapa koskien rokotuksia.

Ruumista koskeva tieto vaatii tuekseen perusteellista tieteellistä, yhteiskunnallista ja yhteiskuntatieteellistä argumentaatiota. Siksi sosiaalisessa somatiikassa kokemusta palataan reflektoimaan suhteessa punnittuihin argumentteihin ja taustatietoihin. Jakolinjojen sijaan keskitytään kehotietoisen harjoittamisen mahdollisuuksiin löytää dialogi erilaisten ruumiillisuuksien, kokemusten ja katsantokantojen välillä. Joskus perusteellinen argumentaatiokaan ei auta erilaisten kantojen kohtaamisessa. Harjoitamme kehollisuutta ristiriitojen, positioiden, polarisaatioiden ja kuppikuntien jatkuvassa, silloin tällöin ratkeamattomassa käymistilassa.

Samalla kun korostan argumentaatiota sosiaalisen somatiikan työkaluna, muistutan kehotietoisen kohtaamisen mahdollisuudesta harjoituksen tasolla: Onko syvässä kehotietoisessa kokemuksessa jäljellä mielipiteitä, joissa voisin olla oikeassa, oikeammassa kuin sinä? Jos näin minusta on: Voinko kehotietoisesti ja toista ihmisenä kunnioittaen olla läsnä jollekin erimielisyydelle? Kenties oma eriarvoisuuden kokemukseni mahdollistaa minulle vieraiden eriarvoisuuksien kuulemisen? Joskus illusorisetkin oletukset toisten kehollisuuksista saavat mahdollisuuden laantumiselle, kun harjoitamme yhdessä kehotietoisuutta. Vaikkapa pieni tanssi avaa mahdollisuuden erilaisten kantojen kohtaamiseen.

Somaattista kokemusta edeltävä ja usein mahdollistava seikka on sen oletetusti keskiluokkainen konteksti. Sosiaalinen somatiikka herättelee kysymään, mitä tapahtuu, kun solutason tieto tuodaan ihmisten arjen keskelle paikkoihin, joihin somatiikka ei aiemmin ole kulkeutunut. Tai mitä tapahtuu, kun somaattinen aistiminen asetetaan yllättäviin konteksteihin ja kenttiin? Vai tapahtuuko yhtään mitään? Tavoittaako suurin osa somaattinen koulutuksista vain tietyn vähintäänkin keskiluokkaisen tulotason taustan omaavia ihmisiä (Ks. Stanley-Kortelainen 2019)? 

Somatiikka avaa liikeratojen ja solutason muutoksia. Silti viittaan nyt somatiikan potentiaalisen sosiaalisuuden paljastamaan tietynlaisen liikkeen mahdottomuuteen: Omassa visiossani sosiaalinen somatiikka opettaa yhtä lailla näkemään monitahoisesti kohtia, joissa utopia ei aina, vielä ja kaikille ole kuitenkaan mahdollinen. Näin voi olla esimerkiksi luokkaa koskevan realiteetin vuoksi, sairauden tai muun vaikean fyysisen tilanteen takia. Tämän näkökulman kohdistan omaankin tutkimukseeni, jota itse harjoitan tällä hetkellä pääosin työttömänä tutkijana, jolla kuitenkin on ollut mahdollisuus tehdä tutkimusta.

Sosiaalinen somatiikka koskee konkreettista yhteiskunnallista ja joissain tapauksissa yhteiskuntatieteellistä tutkimusta lähtiessään liikkeelle kehojen käytännöistä ja eleistä. Se voisi tarjota näkymiä kokeellisena queer-fenomenologiasta ja affektitutkimuksesta ammentavana tutkimusmetodologiana. Sosiaalinen somatiikka tarjoaa kehon kokemukseen perustuvia väyliä ymmärtää, tutkia ja jakaa. Sosiaalinen somatiikka on siis tutkimusalanakin, tämän artikkelin tapaan, toistaiseksi ehdotus tai sarja ehdotuksia ja hetki hetkeltä kasvava, toteutuva utopia.

Kehotietoisuus yhteiskunnassa

Ruumiin totunnaiset toimintatavat saattavat löytää uuden suunnan, kun huomio kiinnittyy iskostuneihin tapoihin toimia arjessa ja töissä. Vaihtoehtoisia reittejä totunnaiselle liikkeelle ja aistimiselle opitaan somaattisessa harjoittamisessa. Sanan ”somatiikka” esitetään juontuvan kreikan kielen sanasta Somatikòs (Miller ym. 2011, 296). Somatiikka viittaa kehollisia kokemuksia hyödyntäviin sekä kehoa ja mieltä yhdistäviin liikkeellisiin harjoittelumuotoihin tai kehoterapioihin (Rouhiainen 2006). Somatiikka kehittää kykyä tunnistaa totunnaisia liikkumisen tapoja, ja mahdollisuutta murtautua kohti uusia liikemuotoja. Aistiva tutkimus luo uudenlaisia yhteyksiä kehon käyttöön. Näin somatiikka sisältää ainakin yhtenä aihiona sosiaalisen ruumiin tutkimuksen, joka ei ole irti somatiikan kehityksestä tai historiasta (Ks. Vennamo-Karhunen 2018; Johnson 1997). 

Kutsun ruumiin sosiologiasta ammennettuja harjoituksia sosiaaliseksi somatiikaksi hyödyntäen professori Jill Greenin käsitettä (2015). Siinä uudet liikemuodot vapauttavat ja purkavat ruumiin tilallista sijoittumista, yhteiskuntaluokan kahleita, ruumiillisia rajoituksia, sukupuolen, ruumiin kuvan normeja sekä etniseen taustaan kohdistuvia asenteita. Sosiaalisessa somatiikassa koreografiseen, kokeilevaan sekä minimalistiseen liikkeeseen juurrutetaan ruumiin sosiaalista tutkimusta. Näin pyritään käymään kuuntelevaa vuoropuhelua erilaisten kehollisuuksien kanssa.

Kehosta juontuva somaattinen harjoitus on tämän artikkelin keskeinen tutkimusmetodi. Lähestyn siis keholähtöisesti tutkimuskysymystä, kehon teorioita ja käsitteitä. Tutustutan lukijan suusta muotoutuvaan liikkeeseen ja sen somaattisiin lähtökohtiin. Sovellan Brandon LaBellen lanseeraamaa suullisuuden käsitettä tutkiessani suun somatiikkaa. Suullisuuden keinoin koetellaan subjektiivisen ja sosiaalisen välistä kokemusta (La Belle 2014). Suu portittaa kehon fyysisen sisäisen ja ulkoisen rajaa, sekä sosiaalisen ja koetun risteystä. Suullisuudella viittaan kokonaisuuteen, joka koostuu kasvojen lihaksiston, huulten, kielen, hampaiden, ienten, kurkun, kieliluun, kielikitahermon, jne. eli koko suun toimintaa anatomisesti ja sosiaalisesti hyödyntävän kudosverkoston toiminnasta. Suulllisuus  on suun avulla suunnistamista ja maailman tunnustelua suulla.

Suullisuuden praktiikkaa olemme peilanneet yhdessä ja erikseen SOS-työryhmän koreografien ja tanssijoiden Lin Da, Pie Kär ja Jussi Ulkuniemi kanssa[2]. Suullisuudesta ammentava liikkeellinen ja aistiva tutkimus toimii käsillä olevassa kirjoituksessa somaattisena metodina[3]. Suun tutkimuksella reflektoidaan esitettyjä ruumiin teorioita. Suullisuudessa ja suun politiikassa uudet tavat jäsentää suuta suhteessa tilaan, orientoivat ja purkavat totunnaisia tilallisuuden muotoja (Ks. Manning 2016; Blackman 2008). Ahmedin lisäksi hyödynnän myös Jill Greenin (2015) sosiaalista somatiikkaa, Timo Klemolan (2004) tapaa tulkita ruumiin fenomenologiaa kehon kokemuksesta käsin.

Muutos tavoissamme orientoitua ja käyttää kehoa paljastaa uusia ja utooppisia, tapoja tuntea elävä keho, sen pulsaatiot, värinät ja nesteet. Suullisuus ilmentää suuntautumisten, orientaatioiden hajoamista, kun ruumiillisuus tai ruumiin kuva saa sosiaalisesti yllättäviä tai vain hienovaraisestikin normista poikkeavia muotoja. Termi ruumiin kuva viittaa yhteiskunnassa tuotettuihin käsityksiin ihmisen omasta kehosta (Schilder 1950; Kortelainen 2020). Saatamme hahmottaa ruumiin kuvaa jonkin kehon osan kautta, kuten kiinnittämällä huomiota alaleukaan, huulien muotoon, hampaiden väriin ja puhtauteen, tai vaikkapa leuan kokemukselliseen yhteyteen lantion alueen kanssa. Samalla ruumiin kuvaamme vaikuttaa suun alueen kommunikaatiivisuus, fysiologinen mahdollisuus tuottaa puhetta ja merkityksiä suu-lähtöisesti, intiimiys sekä esimerkiksi kehollinen kokemus suun, leuan ja kaulan, niskan lihasten jännityksen- tai rentoutuneisuuden asteista.