Research Catalogue

Outi Turpeinen

Artikkelin aihepiiri sopii hyvin julkaisun teemaan "Kokemus ja kokeellisuus taiteellisessa tutkimuksessa". Artikkelissa käsiteltiin kokemusta monesta eri näkökulmasta. Kirjoittajalla on selkeä tapa kirjoittaa ja hän ottaa havainnollisten ja konkreettisten esimerkkien avulla lukijansa hyvin huomioon. Myös kuvat tukevat tekstiä. Teksti on läpinäkyvää ja siten avointa, myös sen suhteen, että tutkija on vasta tutkimusprosessinsa alussa. Ekspositio kuvaa hyvin taiteellisen tutkimuksen prosessimaisuutta ja on hyvä esimerkki läpinäkyvästä analyysista.

Taiteen tekemien ja tekemisen analysointi on keskeisessä osassa tekstiä. Tekstin roolia osana suurempaa viitekehystä ja nimenomaan osana taiteellisen tutkimuksen traditiota käsitellään esimerkkien ja muiden ajattelijoiden avulla. Tekstin syvyys ja viittaukset muihin tekijöihin ovat tutkimuksen tässä vaiheessa riittävät. Teksti kuvineen on osa taiteellisen tutkimuksen genreä ja siinä tuo oman lisänsä tutkimuskentälle.

Tutkimusaihe on suhteutettu alan tutkimuskontekstiin, kuitenkin esim. viitteiden käyttö on melko vähäistä, mikä johtunee siitä, että teksti on tehty tutkimuksen alkuvaiheessa. Muiden installaatioiden analyysit syventävät kirjoittajan tekstiä, esim. rinnastus M. Mäkelän tutkimukseen samaisen tilan kokemuksesta syventää analyysiä. Tilan analyysi kolmesta näkökulmasta on erittäin hyvä tapa lähestyä aihetta. Monialaisen työprosessin kuvailu avaa tilallisen kokemuksen tuottamista tekijyyden näkökulmasta.

Ekspositiossa on esillä suppea kävijätutkimus, joka toimii lähinnä ajatusten herättäjänä jatkotutkimukselle. Teksti on kirjoitettu sujuvasti ja kuvien käyttö tukee tekstiä hyvin. Ekspositio on selkeästi tutkimuksen  alkuvaiheen teksti ja toimii sellaisena hyvin. Kirjoittaja on sujuvasanainen. Kaipasin loppuun vielä lyhyttä yhteenvetoa.

Vahvuudet: sujuva teksti, kuvat hyviä, prosessin kuvaus, rinnastus alan muihin tutkimuksiin.

Heikkoudet: kävijätutkimus niukka, yhteenveto loppuun puuttui.

Anonyymi

Ekspositio vastaa periaatteessa hyvin annettuun teemaan. Kysymys eksposition tai siinä käsitellyn teoksen kokeellisuudesta on suhteellinen, mutta jos teosta tarkastellaan Ruukun kontekstissa, eli taiteellisen tutkimuksen kentässä, en omalta osaltani näe sitä poikkeuksellisen kokeellisena, joskaan en väitä, että siinä ei olisi mukana myös kokeellisia osia. Skenografian alalla ekspositio voidaan mieltää selkeämmin kokeelliseksi.

Eksposition keskeinen projekti on kuitenkin päästä analysoimaan tekijän/tekijöiden ja toisaalta katsojien / kokijoiden kokemusta ja siinä syntyviä merkityksiä sekä taiteen tekemisen prosessimaista luonnetta. Mitä kokemuksellisuus on, tai miten siihen voidaan päästä käsiksi tulee nyt paremmin käsiteltyä, mutta on toki edelleen haastava tutkimusaihe, myös tämän eksposition ulkopuolella. Kokemuksellisuus rinnastetaan lopussa joihinkin installaatiotaiteen yleisempiin käsitteisiin ja tapoihin toimia ja synnyttää erityisiä ja merkityksellisiä tilanteita.

Eksposition lähestymistapa on hyvin käytännöllinen, mikä aluksi herätti epäilyjä sen “tutkimuksellisuudesta”. Näkökulma kuitenkin toimi mielestäni yllättävän hyvin ja tekijä sai sanottua tutkimusesityksestään irti tärkeitä ja kiinnostavia näkökulmia, joita voisi kutsua eräänlaisiksi pieniksi tutkimustuloksiksi. Näitä olivat esityksen tilan analyysi, johon liittyi muun muassa huomion kiinnittäminen ihmisen ruumiinkuvan laajentuneeseen kenttään eli ihmisen ja ympäristön väliseen suhteeseen siten, että painopiste oli tilassa eikä pelkästään kokijasubjektissa. Samoin analyysi Laterna Magican kellaritilasta oli kiinnostava ja sen rinnastaminen sekä ulko- ja sisätilan että luonnon ja kulttuurin tilan välimuodoksi oli toimiva. Tässä väli-ilmaston käsite oli kiinnostava ja tuntui vastaavan hyvin esitystilannetta. Toki gallerian erityisen tunnelmallista ja kerrostunutta tilaa on käsitelty myös aiemmin – myös taiteellisessa tutkimuksessa – ja oli hyvä, että Lifländer toi tämän nyt esille.

Sanoisin että tässä esityksessä ei suoranaisesti määritellä ekspositiota taiteelliseksi tutkimuksesi, mitä pidän itse asiana hyvänä asiana, koska on selvää, että tässä yhteydessä sitä kuitenkin luetaan ja se ymmärretään taiteellisena tutkimuksena. Tietenkin ekspositiossa korostetaan taiteelliselle tutkimukselle soveltuvia metodeja, kuten toimintatutkimusta.

Ekspositio toimii hyvin taiteellisena tutkimuksena. Se ei pyri olemaan vahvasti teoreettinen mutta käyttää luontevasti sopivia teoreettisia lähteitä hyväksi. Ekspositiossa analysoidaan omaa ja  katsojan kokemusta ja kokonaisuus muodostaa varsin kiinnostavan asetelman. Tekijä on nyt lisännyt katsojapalautetta, ja sen runsaus tuo paremmin esille teoksen monisyisyyttä katsojan näkökulmasta ja varmasti näin myös kertoo tarkemmin siitä, minkälaisiin asioihin katsoja kiinnittää huomiota tällaista varsin vahvasti tilallista ja ruumiillista esitystä katsoessaan. Toisaalta kolmesta näkökulmasta (tekijä, katsoja, teoria) viimeinen eli installaatioteorian näkökulma toimii nyt paremmin, kun siinä ei tukeuduta pelkästään Bishopin teokseen. Claire Bishopin teos Installation Art on tässä yhteydessä toki paikallaan vaikka mielestäni kyseinen teos on saanut ehkä turhankin vaikuttavan aseman taiteentutkimuksessa ja yksinomaan siihen tukeudutaan liian usein installaatiotaidetta tarkasteltaessa ja sitä koskevaa soveltavaa tutkimusta tehtäessä. Teos soveltuu hyvin opetukseen mutta installaatiotaiteen tutkimuksessa olisi hyvä käyttää runsaampaa tutkimuskirjallisuutta. Tämän eksposition tarpeisiin nykyinen lähdekirjallisuus on vallan riittävä. Tekijä on myös vahvistanut hyvin oman teoksensa suhdetta nykyinstallaatiotaiteeseen. Vaikka ”luonto”  aihe ei ole välttämättä juuri nykyiselle tilanteelle ominainen –  ja voidaan jopa väittää, että ”luonto” on itse asiassa yksi installaatiotaiteen keskeinen piirre sen 1960-luvun alusta alkaen – on sen liittyminen vahvasti kokemuksellisiin, kokonaisvaltaisiin ja moniaistisiin ja jopa näihin unenomaisiin teoksiin aivan selvästi keskeistä juuri nykyinstallaatioille.

Ekspositio on mielestäni kohtuullisen kiinnostava ja sen analysoima esitys samoin. Tekijän lisäämät taustatiedot sekä teoksen kuvaukset tekevät kokonaisuudesta helpommin seurattavan. Mitään valtavia uusia oivalluksia tai tutkimuksellisia avauksia en näe sen kuitenkaan tekevän. Toisaalta kokonaisuus on looginen, selkeä ja tuottaa joitakin ehdottaman kiinnostavia oivalluksia tutkittavasta aiheesta: sekä siis skenografian monimuotoisuudesta, taiteellisesta yhteistyöstä ja juuri tästä kyseisestä Between Two Skies –teoksesta. Edelleen voidaan lisätä, että ekspositio tuottaa uutta tietoa tilallisesta kokemuksesta, yhteisöllisestä esitystilanteesta, ja esityksen rakentumisesta annettuun ja vahvasti oman luonteensa säilyttävään tilaan, ja kuinka tilan tarjoamat ehdot voidaan ottaa positiivisesti lähtökohdaksi esitykselle.

Eksposition visuaalisuutta on nyt vahvistettu mutta se toimii edelleenkin kuvataiteen tutkimusartikkelin mallisesti, jossa kuvia on melko niukasti, kuin tuntemieni taiteellisen tutkimuksen ekspositioiden tapaan, joissa kuvilla tai kuvallisella / taiteellisella materiaalilla on yleensä huomattavasti keskeisempi rooli kokonaisuuden kannalta. Pidän kuvien määrää nyt kuitenkin riittävänä sillä liiallisella kuvallisella aineistolla on vaara viedä huomio kirjoitetusta tutkimuksesta kuviin. Kuvia on siis riittävästi ja ne on sommiteltu siten, että kokonaisuutta on helppo seurata. Ne siis tukevat luettua pikemminkin kuin pyrkisivät vetämään huomiota liiaksi itseensä. Voi tietysti aina spekuloida mitä kuvien ja esimerkiksi liikkuvan kuvan lisääminen ekspositioon olisi merkinnyt?

Kokonaisuutena tämä Lifländerin tutkimus haastaa  perinteisen skenografian lavastustaiteena ja tarjoaa kiinnostavia ja paikoin myös rohkeita näkökulmia alan tulevaisuuteen.

Reija Hirvikoski

Kirjoittajan kokemuksellisuus taiteilijana ja siitä viriävät tutkimuskysymykset välittyvät kirjoituksesta erinomaisesti. Kirjoituksessa käytettävät lähteet tukevat kirjoittajan asettamia tutkimuskysymyksiä. Kuvallinen aineisto rikastaa tutkimustyön ymmärtämistä.

Kirjoittajan tapa kirjoittaa on ymmärrettävää ja kirjoittajan taiteellisia ja tutkimuksellisia ajatuksia avaavaa. Kirjoittajan lähestymistapa taiteelliseen tutkimukseen on avoin ja uutta tietoa tuottava. Tutkija asettaa itselleen taiteilijana tavoitteellisia kysymyksiä. Työ täyttää erittäin hyvin taiteellisen tutkimuksen vaatimukset.

Tämänkaltainen tutkimus tuottaa merkittävää tietoa oppialalle ja auttaa taiteenalan ymmärryksen kehittymisessä. Tämänkaltaista tutkimusta taiteen alalta on vielä sangen vähän etenkin suomenkielisenä, aihe on erittäin tärkeä ja merkittävä.

Eksposition muoto ja sommittelu tukee erinomaisesti aiheen taiteellista ymmärrettävyyttä. Ekspositio tuottaa kiistatta analysoitua ja uutta tietoa alalle.

Huomioitavaa:

Haluaisin kuitenkin kirjoittajan avaavan enemmän käyttämäänsä käsitettä ”hengittävä” tila -  suhteessa mihin tilaan? Mitä kirjoittajalle tarkoittaa hengittävä?

Miettisin, onko lavastustaiteen -käsite sanana oikea määrittämään tämänkaltaista tilallista ja suunnittelullista ajattelua? Suomenkielinen sana ’lavastus’ viittaa johonkin valheelliseen, epäaitoon ja historiallisesti vanhakantaiseen ajatteluun.