Exposition

Osallisuus ja Poliittiset Eleet (2016)

Susanna Helke

About this exposition

Onko instrumentaalisen muutosagendan toteuttaminen poliittisen ja yhteiskunnallisen taiteen ainoa mahdollinen muoto? Pohdin tekstissäni oman elokuvantekemiseni ja lajityyppini dokumentaarisen elokuvan reunaehtoja poliittisen ja poeettisen paradoksaalisessa kohtauspisteessä. Miten dokumentaariset esitykset voivat rikkoa lajin perinteestä nousevia asetelmallisia tehtäviä? Millaisen haasteen lajille ominaiselle uhrimotiiville asettaa Jacques Rançièrin ajattelussa keskiössä oleva radikaali tasa-arvoisuuden periaate? Miten voi luoda osallisuuden esityksiä, joissa äänet eivät ole uhrien vaan oman elämänsä täysvaltaisten toimijoiden?
typeresearch exposition
date05/04/2016
published03/10/2016
last modified03/10/2016
statuspublished
share statusprivate
licenseAll rights reserved
urlhttps://www.researchcatalogue.net/view/264671/264672
doihttps://doi.org/10.22501/ruu.264671
published inRUUKKU - Studies in Artistic Research
portal issue6. Change in Artistic Research


Simple Media

id name copyright license
293506 4c2516_f4b18cf4a4c440f27281c8c78eff43d0 Susanna Helke All rights reserved
293084 Osallisuus ja poliittiset eleet Susanna Helke All rights reserved
264679 7.pressimages_JAMES&TYLER Helke All rights reserved
264677 3.press_image_JAMES Helke All rights reserved
264675 2.press_image_JAMES&TYLER_ Helke All rights reserved

RUUKKU portal comments: 2
Reijo Kupiainen 20/09/2016 at 13:37

Mitä voimme tehdä? Vihan, epätasa-arvon, ”emotionaalisen kapitalismin” ja toivottomuuden yhteiskunnallinen kehä nostaa kysymyksen maailman tilasta ja sen muuttamisesta. Susanna Helken ekspositio on yksi yritys vastata kysymykseen. Se on eräänlainen metateksti tai dokumentaristin ”kommenttiraita” ja avaa mielenkiintoisella tavalla ymmärrystä dokumenttielokuvasta myös yleisemmällä tasolla pohtiessaan taiteen ja erityisesti dokumenttielokuvan tehtävää ja mahdollisuuksia yhteiskunnassa.

 

Jacques Rancièrin – joka itsekin kirjoittaa elokuvasta  filosofian tuominen dokumenttielokuvan teoriaan ja käytäntöön on kiinnostavaa ja konkretisoi politiikan käsitettä. Helke on lukenut Rancièrinsa tarkkaan ja nostaa esille tärkeitä teemoja politiikasta, taiteesta ja oppimisesta. Rancièrin usein toistama länsimaisen historian kulminaatiopiste oli vuonna 494 ennen ajanlaskun alkua tapahtunut plebeijien kapina Aventinuksen kukkulalla. Tuolloin äänettömät saivat äänen ja rakentui yhteinen näyttämö, jossa politiikka todellistui. Plebeijit toteuttivat kokemuksensa aistisen jaon, perustivat uuden järjestyksen.

 

Reilut 2000 vuotta myöhemmin äänettömät kamppailevat edelleen, niin pakolaisleireillä, slummeissa kuin kaupunkien varjoisilla kujillakin. Helke kirjoittaa dokumenttielokuvasta tällä näyttämöllä, joka ei toista iskulauseita, vaan pyrkii tuomaan esille näkökulmia ja kokemuksia, jotka jäävät varjoon. Dokumentaristin tehtävä on valaista hämärää ja käyttää siihen taiteen omia keinoja.

Jaana Erkkila 20/09/2016 at 13:39

Ekspositiossa on mielenkiintoista pohdintaa yhteiskunnallisen, poliittisen ja toisaalta yksityisen suhteesta taiteen ilmaisukieleen yleisesti ja dokumentaarielokuvaan erityisesti. Kirjoittaja liittää tekstinsä useisiin kentällä käytäviin/käytyihin keskusteluihin ja tuo esille yhteyksiä sekä menneestä että nykyhetkestä.

 

Kirjoittaja pohtii mielenkiintoisesti kysymystä, mikä on yhteiskunnallista taidetta, mitkä ovat taiteen keinot ottaa kantaa ja milloin taiteen katsotaan olevan poliittista. Erityisen kiinnostavaa on pohdinta fiktion merkityksestä todellisuuden esille saattamisessa. 

Comments are only available for registered users.