Research Catalogue

Huhmarniemen ekspositiossa tarkastellaan pohjoisen luonnon ja Lappiin suuntautuvien taloudellisten intressien yhteentörmäystä. Näkökulmassa on hyödynnetty taiteellisten produktioiden rinnalla ympäristöfilosofisia tulkintatapoja. Vaikka Huhmarniemen työssä ei ’muutoksen’ teemaa erityisesti alleviivata, on se ehdottomasti yhtenä keskeisimpänä juonteena. Näin ollen aiheensa osalta ekspositio kytkeytyy varsin hyvin numeron teemaan.

Ekspositiossa on voimakkaasti läsnä usko siihen, että taiteen avulla voidaan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Huhmarniemi kertoo pyrkineensä produktioissaan välttämään provosointia, kuitenkin päämääränä uudenlaisen dialogin synnyttäminen. Henkilökohtaisesti pidin tästä lähtökohdasta. Huhmarniemi ei myöskään syyllisty omien töidensä ylitulkintaan, vaan paremminkin avoimesti kertoo niiden tuottamiseen liittyvistä käytännön ratkaisuista. Välillä valmistusprosessin esittely on ehkä turhankin pragmaattista esittelyä – olisiko voinut töiden antaa puhua puolestaan?

Hyvin toteutetussa taideperustaisessa toimintatutkimuksessa taiteen tekeminen osana tutkimusta ja loppupäätelmien tutkimuksellisuus ovat sopusovussa keskenään. Kuten jo eksposition nimi antaa ymmärtää, Huhmarniemen työssä taiteen tekeminen on keskeisessä roolissa, yhtä lailla kuin taide on lähtökohtaisesti tutkimuksellista. Tutkimuskysymyksenä ”mitä minä taiteessani esitän?” on usein sellainen, minkä moni taiteilija mielellään kiertää. Tässä kysymystä lähestytään kuitenkin luontevasti, toimintatutkimukselle tyypilliseen tapaan. Loppupäätelmät ovat tutkimuksellisia, tosin hieman enemmän kriittistä analyysiä olisi lopussa voinut olla. Taiteellisena tutkimuksena kokonaisuus on kuitenkin erinomainen.

Työssä on yhteiskunnallisesti relevantti argumentti, joka on sidoksissa laajempaan ympäristönsuojeluun liittyvään keskusteluun. Ekspositio on hyvin toteutettu, mutta sitä ei voida pitää erityisen omaperäisenä. Taideperustaisen toimintatutkimuksen tapauksessa on hankala arvioida työn oivaltavuutta. Toisaalta jokaista (hyvin toteutettua) taideperustaista toimintatutkimusta voidaan pitää oivaltavana jo itsessään, toisaalta usein katsotaan mallia aiemmista ekspositioista. Huhmarniemen työ on laadukas, tulkinnallisesti mielenkiintoinen, mutta ei varsinaisesti oivaltava. Analyysi on tehty perusteellisesti, mutta syvemmällekin tulkinnassa olisi voinut mennä. Taidepedagogiikan suuntaan eksopositiolla on paljon annettavaa. Sitä voisi käyttää hyvin esimerkkinä yhteiskunnallisten kysymysten ja taiteen tekemisen yhteenkietoutumisesta. Taiteentutkimuksen eri osa-alueilla ekspositiolla on merkitystä. Samoin esimerkiksi ympäristöfilosofian tutkijakunta saisi työstä paljon irti, mikäli työ löytää lukijansa.

Kirjoittaja tarttuu rohkeasti vaikeaan ja tunteita herättävään aiheeseen: Lapin ympäristökonflikteihin. Ympäristökonfliktien lähestyminen taideperustaisen toimintatutkimuksen keinoin on lupaava lähtökohta. Tapaukset ovat edustavia ja valaisevat havainnollisesti Lapin ympäristökonfliktien moninaisuutta. Kirjoittaja tuntee hyvin konfliktien taustaa ja kontekstia sekä paikallisesti että laajemmalti. Hän selvittää erinomaisen selkeästi ja tiiviisti, miten erilaiset poliittiset ja ympäristölliset diskurssit valituissa tapausesimerkeissä liittyvät toisiinsa. Eksposition rakenne toimii hyvin ja sen eri kontekstit – paikallinen ympäristökonteksti, tutkimuskonteksti ja taidealan tuoma konteksti – erottuvat selkeästi toisistaan.

Ekspositio on tiiviisti sidottu toimintatutkimuksen kontekstiin. Toimintatutkimusta on toistaiseksi melko harvoin käsitelty taiteellisessa tutkimuksessa. Ekspositio väittää ja perustelee tapausesimerkein, että taidetta voi käyttää toimintatutkimuksen aineistona ja tutkimustulosten julkistamisen keinona. Tekijän taidehankkeiden päätavoite on alisteinen toimintatutkimuksen toiminnalliselle tavoitteelle: ympäristökonfliktien selvittelylle.

Eksposition tutkimukselliset lähtökohdat tulevat hyvin selville, samoin yhteiskunnalliset tavoitteet, mutta sen sijaan jää epäselväksi, miten tutkimus liittyy nykytaiteeseen ja mikä ylipäänsä on kirjoittajan taidekäsitys. Teksti sisältää lukuisia nykytaiteeseen ja taiteen tutkimukseen liittyviä yhdyssanoja, joita ei määritellä tai jotka määritellään suppeasti: biotaide, keskustelutaide, dialoginen taide, taiteellinen produktio, käsite- ja installaatiotaide, art&sci-produktiot, soveltava kuvataide, taideperustainen tutkimus, taiteellinen tutkimus. Lukijalle ei tule selväksi, miten kirjoittaja ymmärtää näiden käsitteiden keskinäisen suhteen, esimerkiksi biotaiteen suhteen art&sci-produktioihin, soveltavan kuvataiteen suhteen nykytaiteeseen ja taideperustaisen tutkimuksen suhteen taiteelliseen tutkimukseen. Keskeisin käsite, taideperustainen toimintatutkimus, tulee kuitenkin määritellyksi: sen avulla kehitetään “taiteeseen perustuvia menetelmiä ja työtapoja”, löydetään ”ratkaisuja ongelmiin” ja ”malleja tulevaisuusvisioihin”.

Taidehankkeen toteutustavaksi on valittu installaatio. Tekijä selvittää havainnollisesti installaatioilleen asettamansa tavoitteet: särkyvyyden ja arvokkuuden kuvaamisen, aktivismin ja poronhoidosta tiedottamisen. Tutkimustuloksina esitellyt installaatiot on valmiiksi ajateltu katsojan puolesta. Jäin kaipaamaan nykytaiteelle ominaista monitulkintaisuutta ja löytämisen iloa. Esimerkiksi perhosta kuvaava installaatio on rakennettu arvokkaista, kauniista ja särkyvistä materiaaleista, mutta perhosen taiteellisena esityksenä se on kuitenkin sangen kaavamainen ja raskas. Sen sijaan Marjamatkat-näyttely ja erityisesti sen yhteydessä järjestetty kokkaustapahtuma toimii erinomaisesti taiteen ja aktivismin välitilassa ja avaa kiinnostavalla tavalla keskustelua marjamaiden käytöstä. Marjankerääjiltä koottu haastatteluaineisto on jaoteltu ja tyypitelty ja kukin marjankerääjätyyppi on saanut oman esineitä ja valokuvia yhdistävän installaationsa. Näin syntynyt informatiivinen installaatio, joka muistuttaa etnografisen museon esillepanoa, on samalla myös hauska ja sopii erinomaisesti esittämiskontekstiinsa: tiedekeskukseen.