Research Catalogue

Kalle Lampela kysyy tutkimuksessaan, mihin sosialististen aikakauslehtien kuvasto viittaa. Käsillä olevassa ekspositiossaan hän käsittelee yhteiskunnallista teemaa – kuvallisia poliittisen vaikuttamisen strategioita – historiallisen media-aineiston kautta ja etsii aineistolle uusia, vaihtoehtoisia tulkintoja ja merkityksiä. Ekspositio sivuaa kiinnostavasti poliittisen propagandan ja median yhteiskunnallista muutosvoimaa ja analysoi media-aineiston merkityksiä taiteellisella menetelmällä. 

Eksposition alussa tutkimuksen kohde taustoineen, lähtökohdat ja metodi tuodaan esiin selvästi. Metodologinen lähtökohta on toimiva: tutkimusongelmaan sopivia ja sitä puhuttelevia metodeja kehitetään tutkimusprosessin edetessä. Teoreettinen tausta on esitetty tiiviisti ja ymmärrettävästi. Siirtymä kriittisen ajattelun alkujuurilta kriittisen diskurssianalyysin kautta representaatioanalyysiin on luonteva ja sujuva. Piirtämismetodi tulee esitellyksi loogisessa kohdassa ja on omaperäinen ja perusteltu.

Ekspositio on muotoiltu niin, että kuva-aineisto levittäytyy tekstin viereen vaihtelevan pituisina riveinä. Ratkaisu on esteettisesti miellyttävä ja tukee eksposition kokonaisvaltaista hahmottamista – tutkimuskysymysten ja kuva-aineiston kuljetusta – kiinnostavasti. Tietokoneen ruudulla koko ekspositiota ei saa näkyviin niin, että tekstin pystyisi samalla lukemaan, mikä on harmi. Kuva-aineiston kuljetus pitkinä soiroina tekstin vieressä on silti mielestäni hyvä ratkaisu. Kuvista muodostuu lukijalle eräänlainen tutkimuksellinen huviajelu: ensin asetutaan kontekstiin (aikakauslehtien kannet) kuin vaunuun, sitten ajellaan ympäriinsä tutkijan visioissa ja katsellaan niitä kuin maisemaa, ja lopuksi astutaan takaisin arkeen (kun tutkija näyttää alkuperäiset kuvat, joita on käyttänyt piirustustensa pohjana).

Teksti on kirjoitettu sujuvasti ensimmäisessä persoonassa ja mukana on runsaasti omaelämäkerrallisuutta. Lampelan eksposition tapainen, hyvin aiheessa pysyvä omakohtainen jutustelevuus on (etenkin taiteellisessa) tutkimuksessa sallittua ja suotavaakin.

Piirtäminen, Lampelan tapauksessa aikakauslehtikuvien "valikoiva kopioiminen", on kiinnostava kuvan analyysin menetelmä. Miten kuvalla voi analysoida kuvaa? Kysymys on tämän päivän sähköisessä mediamaisemassa tärkeä (vaikka Lampela haluaakin oman ideologiansa mukaisesti sanoutua siitä irti). Tumblr tai Snapchat esimerkiksi perustuvat usein pelkkien kuvien dialogiin, tekstillä on kommunikaatiossa vain vähäinen rooli, jos roolia ollenkaan. Kuvat voivat kommunikoida ilman tekstiä viittaamalla toisiinsa ja sisältämiinsä intertekstuaalisiin varantoihin.

Millä tavoin kuvalla siis voi analysoida kuvaa? Tässä ekspositiossa Kalle Lampela antaa ajankohtaiseen kysymykseen yhden vastauksen. Lampelan kollaasit ja piirustukset kokoavat niitä elementtejä, joista aineistolehtien ideologinen (utooppinen) visuaalinen diskurssi on muodostettu. Piirtämällä kokoaminen on tässä yhteydessä onnistunut ja toimiva tapa osoittaa ja eritellä näitä diskursiivisia elementtejä sekä pohtia sitä, mihin representaatioilla oikeastaan viitataan.

Representaatioanalyysiä ja visuaalisten tekstien diskurssianalyysia on kritisoitu ideologisesti painottuneista, valikoivista tutkijaluennoista ja itsereflektion puutteesta. Nämä ongelmat tulevat helposti vastaan silloin, kun tutkijalla ei – kuten tässä tapauksessa – ole pääsyä aineistonsa tuotannon kontekstiin eikä hän voi myöskään ottaa huomioon aineistonsa vastaanoton kontekstia, vaan joutuu keskittymään pelkkään representaatioon, jota itse oman kokemusmaailmastaan käsin tulkitsee usein pienten aineistojen kautta. Lampelan käyttämä aineiston kuvallisen vyöryttämisen, työstön ja toiston metodi johtaa kuitenkin siihen, että tutkija-taiteilija ei joudu niin paljon arvailemaan eikä edes väittämään, vaan pyrkii näyttämään ja onnistuu siinä.

Lampela purkaa kiinnostavasti auki piirtämistään ja argumentoi hyvin esimerkiksi sen, miksi käyttää optisia apuvälineitä eikä pyri piirtämään kuvaa kuin elävää mallia. Valinta on looginen ja perusteltu, kun piirtämällä tehdyn tutkimuksellisen eleen kohde on valokuvallinen, graafinen ja journalistinen (utooppinen) representaatio eikä mikään eksakti "todellisuus sen takana".

Lampelan luoman tutkimusmenetelmän avulla päästään päätelmiin, jotka ovat kiinnostavia muullakin tavalla kuin taiteellisena työnä. Piirtämisen ja tutkimuksellisen tekstin yhdistelmän avulla onnistutaan tekemään toimiva kaksoisvalotus, joka kokoaa ja näyttää aineistolehtien kuvamateriaalin kaikessa näennäisessä banaaliudessaan, mutta utopian käsitteen pohdinnan ja historiallisen kuvaston uuteen (vastavoimattoman kapitalismin) aikakauteen tuomisen ja uudelleen piirtämisen – tutkija-taiteilijan oman inhimillisen toimijuuden – kautta myös jotain enemmän: ihmisen koskettavan halun uskoa parempaan.

Tämä sama yhteinen (sosiaalinen, yhteisöllinen) halu uskoa ja heittäytyä johonkin "ei-todelliseen" (mihin Lampelakin ehkä viittaa Blochin kautta "ihmiselle ominaisena toiveikkuutena") on myös nykyaikakauslehtien performatiivisten valokuvien taustavoima. Siinä mielessä Lampelan ekspositio tarjoaakin kiinnostavan kokemuksellisen sivupolun myös mediatutkimukselle.

Lampela esittää vastauksena tutkimuskysymykseensä, että sosialistinen kuvasto viittaa kohti vaihtoehtoa sekä kapitalismille että autoritaariselle reaalisosialismille. Hänen mukaansa hänen piirtämänsä kuvat ovat sanan kriittis-utooppisessa merkityksessä vastakuvia – ne eivät siis ole vastakuvan käsitteen yksinkertaisimman merkityksen mukaisesti reaalisosialismin tai sen representaatioiden vastakuvia, vaan tulkitsen, että ne ovat vastakuvia illuusiottomille asiaintiloille yleensä. Ajatus on kiinnostava, eikä sitä olisi saanut esiin piirtämättä.

Taustoittaessaan tutkimiensa aikakauslehtien tapaa tuottaa representaatioita reaalisosialismista Lampela mainitsee ajatuksiaan herättäneen käsitteen "valikoitu todellisuus". Käsite onkin käyttökelpoinen. Se, mitä Lampela kertoo takavuosien sosialistisista aikakauslehdistä, pätee monessa kohtaa edelleen melkein mihin tahansa aikakauslehteen ja muuhunkin julkaisevaan mediaan. Jokainen media valikoi kohderyhmänsä ja todellisuutensa ja muokkaa niin sanalliset kuin kuvallisetkin tapansa representoida valitsemiaan aiheita – myös yhteiskunnallisia – oman ideologisen toimituksellisen filosofiansa mukaan. Monenkin tänä päivänä ilmestyvän aikakauslehden kohdalla voisi vain vähän kärjistäen todeta Lampelan sanoin, että ollaan "jonkin lähes kuvitteellisen äärellä: estetiikan, joka on poliittista ja läpeensä ideologista, mutta yhtä kaikki utooppista". Edelleen Lampelaa lainaten: "periksi antamaton pyrkimys kohti parempaa maailmaa vailla riistoa, pelkoa, puutetta ja epätasa-arvoa" voisi vain hennosti muokattuna sopia monen tämän päivän naistenlehden estetiikkaan. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten Lampela tutkisi tämän päivän media-aineistoja tähän ekspositioon valitsemillaan käsitteillä ja menetelmillä.

Lampelan ekspositio sopii erinomaisesti Ruukun poliittisen muutoksen teemoja käsittelevään numeroon. Ekspositio pureutuu reaalisosialismin kuvastoon entisissä DDR:n ja Neuvostoliiton sosialistisissa yhteiskunnissa ja piirtää kuvaa sekä henkilöryhmien että yksittäisten henkilöiden kuvien kautta sosialistisen yhteiskunnan ihannekansalaisista. Ihannekansalaisen kuva jäi elämään sosialistisen ideologian romahtaessa. Lampelan eksposition henkilökuvat ja kollaasit avaavat taitavasti utopiaa ja sen toteuttajia. Muutoksen kuvaaminen jää ekspositiossa kontekstiin, mikä ei heikennä ekspositiota tieteellis-taiteellisena teoksena.

Esseen minäkertojamuotoinen, yksityiskohdiltaan rikas teksti tempaa lukijan mukaansa kulttuuriselle aikamatkalle reaalisosialismiin, joka elää enää historiallisissa dokumenteissa, kuten eksposition aineistossa, ja aikalaisten muistikuvissa. Rakenteeltaan selkeä ekspositio tarjoaa ensin kiinnostavan historiakatsauksen, jossa lukija kulkee kirjoittajan mukana tämän muistoissa ja matkakuvauksessa. Samaan tapaan kirjoittaja esittelee aineistonsa. Lampela ei mainitse sanoja nostalgia tai romantiikka, mutta teksti saa lukijan arvelemaan, että myös ne ovat olleet tutkija-taiteilijan motivaattoreina aihetta valitessa.

Tutkimuskontekstin kulttuurihistoriallisesta kuvauksesta essee jatkaa tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen ja rakentaa sen tieteenfilosofian historiaa kertaamalla, mikä käy lukijalle tarvittaessa myös yleissivistävästä tietopaketista. Lampela tuntee teoreettisen kehikkonsa, ideologiakritiikin, hyvin, ja avaa sitä asiantuntevasti kronologisesti edeten.

Taiteellinen osuus on keskeinen osa Lampelan ekspositiota, ja tarkan metodikuvauksensa ansiosta teos antaa hänen taiteellista metodiikkaansa aiemmin tuntemattomalle lukijalle uusia oivalluksia. Metodiikan ja teorian yhdistäminen on kokeneellekin tutkijalle toisinaan vaikeaa. Lampela onnistuu siinä erinomaisesti.

Lampelan kuvat ovat samaan tapaan tarkkoja, yksityiskohtaisia ja täynnä havaintoja kuin hänen esseensäkin. Yhteiskunnallisen, poliittisen todellisuuden - tai todellisuusarvoa tavoittelevan utopian - kuvaamiseen piirrostekniikka sopiikin hyvin. Reaalisosialismin nousun ja tuhon aiheuttama valtava poliittinen, sekä yhteiskuntia että yksityisiä elämiä peruuttamattomasti heilauttanut muutos ei ole kuvattavissa eikä analysoitavissa pinnallisesti eikä valikoiden. Lampelan taiteellinen jälki on taitavaa myös taiteen mittareilla analysoiden, mutta kriittisenä, yhteiskuntatieteellisesti orientoituneena tutkijana minua miellyttää erityisesti tekijän yksityiskohtainen ote jokaiseen hänen kuvaamaansa henkilöön: jokaisen kollaasin jokaisiin kasvoihin voi katsoja pysähtyä ja aavistella: kuka hän oli, missä hän on nyt, miten tuo poliittinen utopia ja sen murtuminen hänen elämäänsä vaikutti?

Tekijä perustelee lyijykynäpiirrostekniikkaan päätymistään huolellisesti. Hän toteaa vaatimattomasti, että "tähän (elävästä mallista piirtämiseen), johon lähes koko länsimaisen maalaustaiteen historia nojaa, minulla ei ole mitään lisättävää" ja perustelee siksi ottaneensa työnsä lähtökohdiksi median jo kertaalleen representoimat valokuvat. Valinta on toimiva, varmaan ainoa mahdollinenkin: miten muuten voisi ajassa päästä taaksepäin etsimään utopiaa toteuttavan ihannekansalaisen haltioitunutta, voimakasta katsetta? Ei elävän mallin kautta enää nyt, toisena aikana, ainakaan mitenkään. 

Ekspositio on tervetullut lisä visuaalisen representaation metodiikan tutkimukseen. Uskon siitä olevan hyötyä taiteen tutkimuksen kentän lisäksi laajemmin yhteiskunnallisesti suuntautuneen diskurssianalyysin ja media- ja kulttuurintutkimuksen kentillä, joilla visuaalisen tutkimuksen metodiikan kanssa kamppailee moni tutkija. Piirtäminen ei toki taiteellista erityisosaamista vaativana tekniikkana sovi toisten tieteenalojen edustajien sovellettavaksi sellaisenaan, mutta Lampelan ansiokas analyysi antaa metodisia rakennuspuita myös muiden alojen tutkijoille: kuinka jäljentäminen ja (toisin) toistaminen saattaa avata aineistoon uusia näkökulmia ja ottaa ideologisesti kantaakin.

Lampela avaa esseessään tutkimuksensa keskeiset käsitteet ja kiinnittää työnsä siten kriittisen representaatioanalyysin kentälle. Taiteilija-tutkija tarttuu kiinnostavaan ja tärkeään kysymykseen etsiessään uusia metodeja yhteiskunnallisen kuvan tulkintaan, jonka tutkimusmetodiikka on yllättävän nuorta ja pinnallista. Lampela osoittaa ekspositiossaan uskottavasti, käytännönläheisesti ja tarkasti, kuinka hänen metodinen analyysinsä avaa uusia näkökulmia aineistoon. Lampelan tulkinta aineistostaan on uskottava ja kiinnostava.

Diskurssianalyysin osalta teoriataustan käsittely jää aavistuksen kevyeksi. Diskurssianalyyttinen perinne on pitkä, runsas ja moninainen, ja koska Lampelan työ sopii erinomaisesti esimerkiksi visuaalisesta diskurssianalyysista, ei diskurssianalyysin teoria- ja metodiperinteen kuvaus aivan tavoita perinteen ydintä tai selvitä taiteilijan metodisia valintoja. Diskurssi- ja representaatioanalyysin osalta Lampela nojaa turhan vahvasti suomalaiseen tutkimukseen, jonka esiin nostaminen on sinänsä toki aina arvokasta ja sopii suomenkieliseen julkaisuun.

Reaalisosialismin kuvastoa kirjoittaja tarkastelee osuvasti utopian käsitteen kautta ja onnistuu jälleen peilaamaan valitsemaansa teoriaa ja metodiaan hedelmällisesti toisiinsa. Tekijä yhdistää reaalisosialistisen kuvaston analyysin ideologiakritiikkiin, mikä on hyvä valinta, mutta sitä olisi voinut täydentää vielä itse sosialistisen taide- ja mediakuvan tutkimustaustalla, johon kirjoittaja ei nyt juurikaan viittaa.

Otsikon kiinnostava sanavalinta sinnikkyys jää jossain määrin selitystä vaille. Kirjoittaja palaa siihen vasta ekspositionsa viimeisellä rivillä, eikä sen yhteys työhön täysin välity. Arvelen tekijän pyrkineen ajatukseen, joka ei syystä tai toisesta ole piirtynyt tekstiin riittävän selvästi: Sinnikkyys sanana sopii kuvaamaan utopian rakentamista ja ylläpitämistä. Reaalisosialismi vahvasti yhteiskunnan läpäisevänä ideologiana on pakottanut kokonaiset kansakunnat, jokaisen yksilön, uhraamaan yhteiskunnalliselle alttarille suuren osan elämästään. Toisaalta utopia on tarjonnut valtavasti uskoa elämään, tavoitteita, motivaatiota, toivoa ja uskoa yhteiseen tulevaisuuteen. Sen rakentaminen on vaatinut suurta sinnikkyyttä. Sama sinnikkyys näkyy Lampelan tarkassa piirrosjäljessä ja tinkimättömässä työtavassa. Perinteisen, hitaan ja vaativan tekniikan valitseminen taiteelliseen työhön kertonee myös tekijän sinnikäästä aseenteesta.

Essee noudattelee tieteellisen esitystavan perinteistä, hyväksi havaittua rakennetta, ja Lampelan aineisto - sekä historiallinen media-aineisto että hänen taiteellinen työnsä - on sijoitettu esseen vierelle siten, että kulloinkin puheena olevat aiheet ovat helposti tekstin rinnalla tarkasteltavissa. Lampelan teksti tavoittaa vaadittavan tieteellisen tarkkuuden etäännyttämättä silti kirjoittajaa tekstistä. Hänen ajatteluaan on helppo seurata, ja punainen lanka säilyy läpi työn. Myös lähdeaineisto kulkee tekstissä mukana ongelmitta. 

Eksposition lähestyttävyyttä lisää Lampelan taito kirjoittaa elävää ja mukaansatempaavaa ja silti tieteellisesti tarkkaa ja riittävän syvällistä tekstiä.

Eksposition tieteellinen kontribuutio on ennen kaikkea metodinen; metodiikan kehittämisen tekijä mainitseekin tieteellisen työnsä lähtökohdaksi. Lampela osoittaa havainnollisesti, kuinka piirtämisen kautta tarkkaan representaatioita havainnoimalla ja analysoimalla voidaan tuottaa yhteiskuntatieteiden kentällä tuoreita näkökulmia. Työ toimiikin erinomaisena esimerkkinä siitä, kuinka taiteen tutkimuksella on myös metodisesti annettavaa muille tieteenaloille.